Kehitysyhteistyölle pääsykoe?

Kuka tahansa suomalainen saa ryhtyä auttamaan maailman köyhiä. Hyvien tekojen tuleekin olla vapaita, mutta kuka tietää, mikä on hyvää kenellekin.

Teksti: Heta Muurinen

KehitysyhteistyöKehitysyhteistyön laatuEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

Kehitysyhteistyössä korostetaan usein avun tehokkuutta ja kehitysmaiden ihmisten osallistamista. Ylevien päämäärien ja käytännön välissä on kuitenkin hyllyvä suo: tulkintojen loppumattomat mahdollisuudet. Mikä avunantajamaalle on tuloksellista toimintaa, voi paikalliselle näyttäytyä ulkopuolisen vallankäyttönä.

Kansainväliset järjestöt keskustelevat, kuka saa koordinoida mitäkin samalla, kun kukaan ei halua olla koordinoitavana.

Rakenteelliset ongelmat näkyvät muun muassa avun sirpaleistumisena: kun jokainen tekee vähän mitä lystää ilman kunnollista koordinaatiota, pulpahtelee sinne tänne yksittäisiä projekteja, joiden yhteisvaikutus ei ole kestävä.

Kehitysyhteistyön harmonisaatiolla pyritään parantamaan avun sirpaleisuutta, takaamaan se, että kaikilla olisi samat tavoitteet.

"Harmonisaatio on johtotähti, jota kansainvälinen rahoitusyhteisö vannoo seuraavansa. Kuitenkin apu fragmentoituu kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöosuuden noustessa", sanoo järjestöjä tutkinut Päivi Äijälä.

Spontaanius ei sovi auttamiseen

Ramboll Finnconsult -yhtiössä työskentelevä Teija Lehtonen muistuttaa, että YK ja Punainen risti tekevät paljon yhteistyötä kentällä. Hän on aiemmin työskennellyt Suomen Punaisessa ristissä muun muassa Sri Lankan tsunamialueella.

Lehtosen mielestä kaikkia tarvitaan: virallista hallitusten ja kehityspankkien rahoittamaa kehitysyhteistyötä ja toisaalta vapaaehtoistyötä, niin isoja kuin pieniäkin kansalaisjärjestöjä.

"Kentällä ei ole olemassa yhtä ihannemallia. Sitä paitsi esimerkiksi kohdemaiden omat vapaaehtoistyöntekijät voivat olla myös ammattilaisia."

Kaikissa kohdemaissa ei ole toimivaa demokratiaa ja myös siksi järjestötoimintaa tarvitaan kipeästi.

Sen sijaan Lehtonen vastustaa spontaania toimintaa, joka liittyy varsinkin humanitaariseen katastrofityöhön.

Vaikka Sri Lanka on yksi unohdetuimmista tsunamin uhreista, sinnekin tulvi apua, josta oli enemmän haittaa kuin hyötyä.

"Sri Lankaan tuli yksittäisiä lääkäreitä ja sairaanhoitajia, jotka alkoivat työskennellä katastrofialueilla. Ilman koordinaatiota syntyi paljon päällekkäisyyttä ja jopa vaaratilanteita, kun eri tahot määräsivät samoja tai sellaisia lääkkeitä, jotka eivät sopineet keskenään yhteen."

Auttaminen kansalaisoikeus?

Suomen malli, jossa ulkoasiainministeriö antaa järjestötukea, on harvinainen maailmassa. Yleensä järjestöjen on tultava toimeen keräämällä yksityisiä lahjoituksia.

Suomessa valtion tuki mahdollistaa sellaisten tahojen pääsyn mukaan avustajarintamaan, jotka eivät siihen itsenäisinä pystyisi.

Meillä ajatellaan, että järjestelmä tukee demokratiaa. Pienetkin toimijat voivat auttaa.

"Tottakai kaikki saavat auttaa. Myös järjestöjen tekemän yhteistyön tulisi kuitenkin perustua Etelän tarpeisiin", sanoo kehityspoliittinen sihteeri Niina Pitkänen Kepasta. Kehitysyhteistyön palvelukeskus toimii järjestöjen äänitorvena.

Auttamiseen liittyy enemmän moraalista vastuuta, jos auttaja vastaa muistakin kuin vain omista rahoistaan. Siksi ulkoasiainministeriöllä on kriteerit ja raportoinnit, joilla valvotaan, meneekö raha oikeaan kohteeseen.

Hyvinkään kehitysmaayhdistyksen puheenjohtaja Leo Lindstedt ajattelee, että jokaisella tulee olla kansalaisoikeus auttamiseen.

"Ulkoministeriön hyvää tarkoittavat kontrollit eivät saisi estää ihmisiä auttamasta. Nyt niin tapahtuu, koska järjestöjen pitää tehdä pitkiä selvityksiä ja osata ulkomaan kieliä."

Hyvinkään kehitysmaayhdistys on päätynyt siihen, ettei se pyydä ulkoasiainministeriöltä tukea ollenkaan. "Me tuemme kohteita, jotka tunnemme hyvin ja joihin luotamme."

Hanketuki karsii halukkaita

Kyynikko voisi nähdä tilanteen niinkin, että ministeriö jakelee rahaa kenelle sattuu.

Aina silloin tällöin julkisuuteen putkahtaa yksittäisiä tapauksia, joissa ulkoasiainministeriön järjestölle antama raha ei ole päätynyt sovittuun tarkoitukseen.

"Yksittäisistä väärinkäytöstapauksista syntyy usein liian iso haloo. Koko hyvä asia menee helposti mukana. Eihän mitään auttamista voi tehdä, jos koko ajan pelätään väärinkäytöksiä", sanoo Lindstedt.

Veera Pensalakaan ei ole huolissaan.

"Minun puolestani kaikki halukkaat voisivat tehdä kehitysyhteistyötä ulkoasiainministeriön tukemana. Mutta käytännössä tuen hakeminen ja hankkeen vetäminen on sen verran iso prosessi, että ilman mitään pohjatietoa se on kyllä aika raskasta ja vaikeaa!"

Pensala työskentelee sekä perustamassaan kehitysyhteistyötoimisto Zulussa että vapaaehtoisena kansalaisjärjestö Indigon puheenjohtajana. Indigossa kaikki ovat vapaaehtoisia.

Monimutkaiset säännöt ja raskas hakuprosessi turhauttavat Indigossakin välillä, vaikka järjestöllä on 15 vuoden kokemus kehitysyhteistyöstä Guineassa. Indigossa on keskusteltu, pitääkö kaiken olla niin ammattimaista ja eikö vähemmälläkin byrokratialla pärjättäisi.

Jaksaminen ongelma

Pensala uskoo, että paras yhdistelmä osaamista ja onnistumista löytyy isojen kahden- välisten hankkeiden ja pienten kansalaisjärjestöhankkeiden välimaastosta, esimerkiksi ulkoasiainministeriön kumppanuusjärjestöistä.

Kumppanuusjärjestöt ovat kansalaisjärjestöjä, joiden kanssa ulkoasiainministeriö on sopinut kumppanuussopimuksen. Niitä ovat muun muassa Suomen punainen risti ja Kirkon ulkomaanapu. Niiden kanssa ulkoasiainministeriö tekee pitkäkestoista yhteistyötä, jossa eri maiden yksittäiset hankkeet yhdistetään ohjelmiksi.

Pensalan mielestä kumppanuusjärjestöt ovat sopivan kokoisia: niissä on tarpeeksi ammatillista tietotaitoa, mutta myös kansalaisjärjestöille ominaista ruohonjuuritason tuntumaa, joka isommilta toimijoilta puuttuu.

"Olen työssäni törmännyt huonoihin isoihin ja pieniin hankkeisiin. Hankkeiden tyypillisimpiä ongelmia on yhä kestävyyden puute. Kun ulkopuolinen rahoitus loppuu, loppuu myös toiminta."

Ajoittain on ehdotettu, että pienille järjestöille kehitettäisiin oma, kevyempi hakutapa ja raportointi. Myös keskittyminen kansainvälisyyskasvatukseen ja kulttuurivaihtoon voisi olla toimivampi vaihtoehto.

Pensala pitää ajatusta järkevänä.

"Me olemme Indigossa keskittyneet toimimaan Suomessa erilaisten tiedotustukiprojektien muodossa. Tämän toiminta-alueen me tunnemme hyvin, ja tiedotushankkeet ovat meille kevyempiä."

Leo Lindstedt ehdottaa, että ihmiset voisivat saada valtiolta tukea matkoihin, joiden tarkoitus on tutustua kehitysmaiden todellisuuteen. "En tarkoita mitään turistimatkoja."

Hänestä henkilökohtainen kosketus kehitysmaan arkeen on tarpeen. "Rationaalinen taso ei riitä, vaan tarvitaan kokonaisvaltaisempi kokemus. Sydämensivistyneille ihmisille pitäisi luoda mahdollisuuksia siihen."


Liikaa rahaa liian nopeasti

Suomen kehitysyhteistyössä kansalaisjärjestöjen määrärahat kasvavat sellaista vauhtia, että järjestöt eivät pysy perässä.

Tätä mieltä on Päivi Äijälä, joka selvitti yhdessä ryhmänsä kanssa suomalaisten kehitysyhteistyötä tekevien kansalaisjärjestöjen kapasiteettia ulkoasiainministeriölle pari vuotta sitten.

Järjestöt ovat ulkoasiainministeriön kumppanuusjärjestöjä, joiden kanssa ministeriöllä on pitkäkestoisempaa yhteistyötä.

"Osa kumppanuusjärjestöistä uskoo pystyvänsä vastaamaan toiminnassaan kasvaviin määrärahoihin. Yhteistyön lisäämistä pitivät mahdollisena myös muutamat kumppanuussopimusta tavoittelevat järjestöt. Pienten ja keskisuurten järjestöjen kehitysyhteistyön laajentamista ei pidetty realistisena."

Äijälä epäilee, kykenisikö mikään organisaatio, oli se sitten järjestö, yritys tai valtion laitos, moiseen nousuvauhtiin.

"Entä sitten mikä on etelän kumppanuusjärjestöjen kyky vastata nousuun? Tätä ei ole pohdittu ollenkaan. Asiaa on katsottu vain suomalaisesta näkökulmasta, miten pystyttäisiin käyttämään enemmän rahaa."

Kumppanuusjärjestöjen asema pohdituttaa Äijälää. "Keskustelua käydään siitä, mitä järjestöjä pitäisi ottaa kumppanien joukkoon. Mutta voiko kumppanuusjärjestö myös menettää asemansa? Onko itsestäänselvää, että kun kerran on valittu kumppanuusjärjestöksi, siellä pysyy aina?"

Toinen kiinnostava asia Äijälän mielestä on se, voisiko ministeriö lisätä kumppanuusjärjestöjen määrää. Kumppanuuteen potentiaalisia järjestöjä on kuitenkin sangen rajallinen määrä Suomessa.

Arja Päivöke ulkoasiainministeriöstä kertoo, että kumppanuusjärjestöistä on juuri valmistumassa arvio, jossa tavoitteiden täyttymistä punnitaan. "Tarkoituksena on parantaa kumppanuusjärjestöjen valintakriteereitä ja parantaa ministeriön omaa hallintoa."

Päivöke vakuuttaa, että mikä tahansa kumppanuusjärjestöistä voi pudota pois, jos se ei täytä kumppanuuskriteereitä. "Asema kumppanuusjärjestönä ei ole mitenkään itsestään selvä."


Julkaistu Kumppani-lehdessä 3/2008


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Heta Muurinen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.