Pienet auringot sodan yllä

Marie Kajava esittelee Khaled Hosseinin uutuuden.

Teksti: Marie Kajava

KirjallisuusAasiaKeski-AasiaAfganistan

On vaikea kirjoittaa romaanista, joka on suuri. Moni määrittävä lause pienentäisi sen.

Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa on nykymaailman romaani. Se vie lukijansa Afganistaniin, 1960-luvulta 2000-luvulle, sotien ja burkhien taa peitettyjen pettymysten, miehisen ylivallan, jatkuvan pelon, mutta ennen kaikkea ystävyyden ja suuren ymmärryksen maailmaan.

Tarina alkaa kauan sitten.

Kaksi eri-ikäistä naista, Mariam ja Laila päätyvät molemmat nuorina tyttöinä saman miehen, Rashidin vaimoiksi. Heidän elämäntarinansa kietoutuvat yhteen, ja heidän voimansa myös. Henkisen ja fyysisen väkivallan ja jatkuvan alistamisen keskellä naiset elävät unelmoiden paremmasta.

Tuhat loistavaa aurinkoa on muodoltaan runollinen, mutta naiivi se ei ole: värikäs kielenkäyttö, taustalla ailahteleva rakkaustarina - ne ovat ennemminkin kuin pakollisia hengähdystaukoja. Titanicit, leijat ja vihreät silmät ovat niitä samoja, joiden avulla uskoisin sodan ja katastrofin keskellä elävien ihmisten jaksavan todellisessakin elämässä.

Itsestäänselvien väkivallan, tasa-arvon tai rakkauden teemojen lisäksi Tuhat loistavaa aurinkoa löytää tärkeää pinnan alta: se on mielestäni tunnelmaltaan lähes järjettömällä tavalla armollinen. Kirjailija onkin sanonut kirjoittaneensa teoksen rakkaudesta Kabuliin.

Enkä tarkoita armollisuudella hyväksymistä tai anteeksiantoa. Ei, kyse on ennemminkin armosta ja ajasta. Sodat, sanat, valinnat määrittävät ihmisten elämää - ja ehkä myöhemmin ymmärrämme ohkaisen seitin, jonka mukaan elämä on muovautunut.

Sitä kutsutaan kohtaloksi.

Tarinaekspertti Hosseini on syntynyt ja elänyt lapsuutensa Kabulissa, mutta asuu nykyisin Kaliforniassa. Hänen perheensä anoi turvapaikkaa Yhdysvalloista vuonna 1980, juuri sisällissodan ja kommunistien vallankaappauksen jälkeen.

Hosseinin rooli on siis olla lähellä ja kaukana, samaan aikaan. Se näkyy romaanissa: hän tietää, mistä kirjoittaa. Kirjan poliittiset ulottuvuudet, ilmapiiri ja arkisetkin kysymykset ovat tarkkoja. Toisaalta suhde ihmisiin ottaa kenties tarvittavankin etäisyyden. Tuo etäisyys ei ole kylmä - se on pikemminkin

katse, joka tietää.

Tuosta tiedosta soisi jokaisen nykyihmisen piittaavan. Kun kyseessä on Afganistan, jokaisen soisi tietävän myös, että tarina ei ole historiaa vaan nykypäivää. Talebanit jyräävät, eikä kukaan ole vieläkään keksinyt lohdutusta lapselle, joka uskoo, että äpäryys on kohtalo, että mitään ei voi vaatia.

Hosseinin esikoinen, Leijapoika, nähdään Suomessa elokuvateat-tereissa. Myös Tuhannen loistavan auringon elokuvaoikeudet on jo myyty. Kirjailijan suosio on ilo-

sanoma jo siinäkin mielessä, että ehkä kaiken murskaavan kyynisyyden arkkua on vihdoin raotettu.

Tällaisen kirjan jälkeen on vaikea lukea uutta. Se on niin kaunis, että sattuu ja niin kauhea, että sattuu. Se kysyy, kuinka monta sanaa jää elämän aikana sanomatta.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 3/2008


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!