Järjestökentän jättiläiset

Maailman suurimmat kehitysyhteistyöjärjestöt työllistävät jopa satojatuhansia ihmisiä.

Globalisoituvassa maailmassa myös monet kansalaisjärjestöt toimivat useammassa kuin yhdessä maassa. Järjestöjättien toiminta on monipuolista, ja siihen mahtuu niin perinteistä kehitysyhteistyötä, humanitaarista apua kuin vaikuttamistyötäkin.

Näkyvimpiin kehityksen parissa toimiviin järjestöihin kuuluu alun perin brittiläinen Oxfam, joka on nykyään 13 eri maasta kotoisin olevan kansalaisjärjestön yhteenliittymä. Toimintaa Oxfamilla on yli sadassa maassa.

Kansalaisjärjestöt voivat olla myös merkittäviä työllistäjiä. Suomalaisittain vähemmän tunnetun Caren palkkalistoilla on järjestön oman ilmoituksen mukaan 14 500 työntekijää, pääosin kehitysmaissa työskenteleviä maiden omia kansalaisia. 12 eri maan kansallisten järjestöjen yhteenliittymä toimii 65 eri maassa.

Muutamilla järjestökentän jättiläisistä on toimintaa myös Suomessa, kuten kummitoiminnallaan tunnetuksi tulleilla World Visionilla ja Planilla. Pelastakaa lapset puolestaan kuuluu kansainväliseen Save the Children -liikkeeseen. Terveysalan näkyvimpiin vaikuttajiin kuuluvan Lääkärit ilman rajoja -järjestön lähin toimipaikka on Ruotsissa.

Järjestökentän suurin on Punaisen ristin ja Punaisen puolikuun liike, joilla on kansallisia komiteoita 186 maassa. Työntekijöitä Punaisella ristillä on maailmanlaajuisesti lähes 300 000 ja jäseniä 106 miljoonaa.

Myös kirkollisilla järjestöillä on omat yhteenliittymänsä. Esimerkiksi Caritas Internationalisiin kuuluu 162 katolista järjestöä eri maista.

Vakiintuneimmat järjestöt voivat saada neuvoa-antavan aseman YK:n talous- ja sosiaalineuvosto ECOSOCissa. Viime vuonna tämä asema oli yhteensä

3 052 eri järjestöllä. Kansalaisjärjestöt myös saavat usein toteuttaakseen YK-järjestöjen kuten UNICEFin tai UNFPAn rahoittamia hankkeita.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 3/2008

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!