Intia Afrikan apajille

Intia tavoittelee Afrikan luonnonvaroja.

LyhyetTalousAasiaEtelä-AasiaIntiaAfrikka

Intia ja Afrikka. Intian pääministeri Manmohan Singh ilmoitti, että Intia tarjoaa Afrikan maille 500 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria talousapua. Lisäksi Intia aikoo helpottaa Afrikan köyhien maiden pääsyä markkinoilleen, kerrottiin Intian aloitteesta huhtikuussa Delhissä järjestetyssä ensimmäisessä Intia - Afrikka huippukokouksessa.

Kokouksen syynä pidetään Intian lisääntyvää raaka-ainetarvetta. Intian talous kasvaa noin yhdeksän prosentin vuosivauhtia. Kasvava talous vaatii yhä enemmän esimerkiksi öljyä ja metalleja. Intian uskotaan nousevan Japanin ohi maailman kolmanneksi suurimmaksi öljyntuojaksi vuoteen 2025 mennessä.

Intian ja Afrikan välinen kauppa on tällä hetkellä noin 25 miljardia Yhdysvaltain dollaria, mutta sen ennustetaan nousevan 50 miljardiin dollariin vuoteen 2012 mennessä. Intia tuo esimerkiksi öljystään yli kymmenen prosenttia Nigeriasta.

Intia on kuitenkin jäänyt pahasti Kiinan jalkoihin Afrikan voimavarojen hyödyntämisessä. Kiina piti vuonna 2006 vastaavankaltaisen huippukokouksen, johon osallistui peräti 50 Afrikan maan edustajat. Kiinan kauppa Afrikan kanssa on yli kaksinkertainen Intian vastaavaan kauppaan verrattuna.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/2008


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!