Glamouria ja krikettiä

Viha-rakkaussuhteet kukoistavat naapurikansojen välillä ympäri maailmaa.

Teksti: Ksenia Glebova

AasiaEtelä-AasiaIntiaKeski-AasiaPakistan

S. M. Ali, mies, 36

Tutkija, Pakistan

"Pakistanilaisilla on paljon ennakkoluuloja intialaisia naapureitaan kohtaan, ja ne perustuvat erittäin vähäiseen tietoon. Televisiosta saamme kuvan, että keskivertointialaisella on suurempi taipumus laulamiseen ja tanssimiseen arkielämässään. Suurin osa käsityksistämme on peräisin bollywood-elokuvista. Satelliittikanavien elokuvissa ja saippuaoopperoissa intialaiset viettävät hyvin ylellistä elämää. Pakistanilaisten tv-katsojien mielestä ultratrendikäs maailma alkaakin rajan toisella puolella. Toisaalta televisiossa on myös uutisia Kashmirin tilanteesta sekä uskonnollisesta väkivallasta muilla alueilla. Kun sekä Intia että Pakistan ovat nykyään ydinasevaltioita, meillä ei ole enää varaa ennakkoluuloihin."

Ishita Dey, nainen, 25

Tutkimusavustaja, Intia

"Kun ajattelemme pakistanilaisia, ensimmäisenä asiana mieleemme tulee ehdottomasti kriketti. Intia-Pakistan -krikettipelin hulluus toimii myös silloin, kun joukkueemme kohtaavat kolmannessa maassa. Krikettimania ulottuu helposti kentän ulkopuolelle ja krikettipelaajat ovat siinä keskeisessä roolissa. Intialaiset tytöt pitävät pakistanilaisia miehiä paremman näköisinä vaikkakin vanhanaikaisina. Käytännössä kanssakäyminen pakistanilaisten kanssa on aika vähäistä, koska rajan ylittäminen on hankalaa. Moni intialainen haluaisi kuitenkin käydä rajan toisella puolella erityisesti Lahoressa ja muissa Pakistanin vanhoissa kulttuurikaupungeissa. Pakistanilaisella ruoalla on Intiassa legendaarinen maine."


Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2008


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!