Minuus vieraalla maalla

Jhumpa Lahiri: Kaima, Tammi 2005

Teksti: Marie Kajava

Kulttuuri

Ainoa ihminen, joka toivoi, että hän olisi joku toinen, oli hän itse.

Kuulostaako lohduttomalta? Yhtään tutulta?

Pieni poika Gogol Ganguli kasvaa aikamieheksi, Nikhil Ganguliksi. Hänen Intiassa syntyneet vanhempansa ovat muuttaneet ennen pojan syntymää Bostoniin - sydän toisessa, jalat toisessa maassa. He elävät siirtolaisenmakuista elämää suurkaupungissa: seurustelevat bengalilaisten kanssa, syövät dalia ja currya, antavat lapsilleen kotinimiä ja kunnon-nimiä.

Pientä Gogol-poikaa harmittaa sukuloida Kalkutassa. Hän söisi mieluummin hampurilaisia Bostonissa. Nuorta Gogol-poikaa hävettää vanhempiensa vanhanaikaisuus. Hän vaihtaa nimensä, seurustelee yhdysvaltalaisten kanssa. Vanhaa Gogol-poikaa, lähes nelikymppistä, itkettää yksinäisyys: hän ymmärtää, että elämä on sittenkin sarja sattumia.

Sukujuuriltaan intialaisen kirjalijan Jhumpa Lahirin romaani Kaima kuvaa Gangulin perheen elämää 1960-luvulta vuosituhannen vaihteeseen. Romaani on taitava teos siirtolaisuudesta, identiteetin etsimisestä - ja sattumasta. Nykyisin New Yorkissa asuvan Lahirin esikoisteos, novellikokoelma Tämä siunattu koti otettiin vastaan melkoisin palkintosatein. Myös hänen ensi syksynä suomeksi ilmestyvä novellikokoelmansa Tuore maa jatkaa vieraan maan tematiikalla.

Lahirilla on taito kirjoittaa suoraan lukijan sydämeen. Romaanihenkilöiden elämään uppoutuu, aivan kuin hengittäisi heidän vierellään - aina välillä sormet jännityksestä kippurassa. Romaanissa, niin tekstin kuin aihemaailman tasolla, on kyse arjesta ja arkisuudesta. Kaima ei ole romaanina suuria elämänfilosofioita syleilevä, vaan konkreettinen. Ja juuri tämän konkretian takaa lukijan on mahdollista nähdä elämän herkkyys ja sattumanvaraisuus: se, että me kaikki tulemme Gogolin päällystakin alta.

Teoksesta ei viitsisi paljastaa paljoa enempää; sen luomaan todellisuuteen ja arkeen soisi hypättävän: ihmisen kameleonttimaisuuteen, sulautumiseen ja eriytymiseen - armeliaaseen eksyksissä oloon.

Yhtä ydinsanaa ei voi kuitenkaan ohittaa. Se on juna.

Isä-Ganguli on vähällä kuolla suuressa junaonnettomuudessa Intiassa. Hänet pelastaa sattuma (vai kohtalo): kirjailija Nikolai Gogolin teos. Hän haluaa nimetä poikansa kirjailijan mukaan. Nimestä ponnistaa myöhemmin pojan häpeä, jopa viha nimeään ja erilaisuuttaan kohtaan. Tuo häpeä saa kaiman, venäläisen kirjailijan kasvot - vaikka kohtuuttomin on ihmisen häpeä itseään kohtaan.

Juna ja matkanteko ovat keskeisessä osassa romaanin tematiikkaa. Rakkaudet, erot, vapaus, ikkunan ulkopuolella lipuva todellisuus - suuret hetket, jotka määrittävät matkaa nimeltään elämä.

"Muista että sinä ja minä kuljimme tämän matkan, että me menimme yhdessä paikkaan, josta ei voinut enää mennä minnekään", isä-Ganguli sanoo pojalleen, kun tämä on vielä ihan pieni.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2008


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!