Tapoja, vettä ja paperia

Tarpeilla käynnin tavat kertovat yksityisen ja jaetun sekä likaisen ja puhtaan väliin piirretyistä rajoista.

Teksti: Vaula Tuomaala

PitkätKulttuuriTerveysVesi ja jätehuolto

Vessassa ei ole aina istuskeltu yksin. Rooman valtakunnassa julkiset käymälät, latrinat, olivat kohtauspaikkoja, joissa oli parhaillaan jopa 75 istuinta. Agraari-Suomessa huussi oli rakennettu pihan perälle tai navetan yhteyteen ja sinne mentiin myös seurassa: huusseissa saattoi olla useampi paikka vierekkäin. Vielä 80-luvulla vanhoillislestadiolaisten kesäjuhlilla, suviseuroissa, tarpeet toimitettiin paksusta telttakankaasta ja puusta rakennetuissa kimppakäymälöissä viereiselle aukolle sattuneen tuttavan kanssa kuulumisia vaihtaen.

 

TUULA TUISKU HONKANEN



 

Vessassa käyminen on edelleen sosiaalinen tapahtuma esimerkiksi Tyynenmeren saarivaltiossa Kiribatissa, jossa naiset käyvät välillä yhdessä kyykkimässä traditionaalisessa paikallisessa vessassa, laguuninrannassa.

Tarpeiden toimittamiseen liittyvä so-siaalisuus on kuitenkin harvinaista. Vessassa käynti on arkipäiväisyydestään huolimatta yleismaailmallisesti henkilökohtainen, tai vähintään perheensisäinen, asia.

Länsimaissa yksilö ja yksityisyys ovat monin tavoin korostuneet. Modernisaation ja kaupungistumisen myötä vessakäynneistäkin on tullut entistä yksityisempiä.

Antropologi Petra Autio arvelee, että vessassa käynnin yksityistyminen saattaa liittyä myös kulttuurisen järjestyksen ylläpitämiseen.

Vessassa käydessään ihminen on kosketuksissa likaan. Kun lika kohdataan yksin, on väistämätön kontakti siihen rajattu mahdollisimman tarkoin, ja se pysyy paremmin eristettynä.

"Navetan yhteydessä sijaitsevan huussin sisältö on oikeassa paikassa, siellä missä muutenkin oli likaa. Asuinrakennuksen sisällä vessa taas uhkaa kulttuurista järjestystä, jossa ruoka ja eritteet sijoittuvat vastakkaisiin kategorioihin. Vaaran ollessa lähempänä, tabujen täytyy vahvistua. Lian eristämisestä kaikin tavoin tulee tärkeämpää", Autio pohtii.

Vessanormistoa muovaavat kulttuurisidonnaiset käsitykset puhtaudesta ja liasta. Antropologi Mary Douglasin mukaan lika on katsojan silmässä: se on epäjärjestystä, jonka poistaminen on yritys järjestää ympäristöä.

Nykyeurooppalaisten lian välttelyn tavat perustuvat paitsi esteettisiin, myös hygieenisiin syihin. 1800-luvulla Euroopassa riehuneet kolera- ja lavantautiepidemiat sysäsivät kaupunkihygieniaa eteenpäin ja toimivat alkusoittona 2000-luvun tiukoille puhtausnormeille.

Metsä vessanpöntössä

Länsimaisen nykyvessan keskeisiin varusteisiin kuuluu pyyhintäpaperi. Kiinassa paperia käytettiin jo 800-luvulla, ja sieltä tapa kulkeutui Eurooppaan arabien välityksellä. Vielä 1900-luvun alun Euroopassa vessapaperi oli ylellisyystavaraa, jonka käyttäjiin kuului vain parempaa väkeä. Vessapaperin yleistyminen liittyy kulutusyhteiskunnan nousuun.

Siitä kertovat myös pehmo- ja ruoanlaittopapereita valmistavan Metsä Tissuen kehittyvät markkina-alueet. Vaikka vessapaperia viedään pääasiallisesti Eurooppaan, kysyntää löytyy myös muualta.

"Maailmanlaajuisesti Kaukoitä, Itä-Eurooppa ja Etelä-Amerikka ovat voimakkaasti kasvavia alueita", kertoo Metsä Tissuen viestintäpäällikkö Marja-Leena Dahlskog.

"Kysyntä lisääntyy markkinoiden kehittymisen ja vaurauden kasvun myötä. Tämä näkyy nyt hyvin Itä-Euroopan ja Venäjän kohdalla, joissa vessapaperin kulutus kasvaa, ja samaan aikaan siirrytään entistä korkealaatuisempiin tuotteisiin. Halutaan paksumpaa, pehmeämpää ja valkoisempaa paperia."

Suomalaisessa kotitaloudessa kuluu keskimäärin sata vessapaperirullaa vuodessa. Metsää kuluu suomalaisten käyttämään vessapaperimäärään vuosittain 25 hehtaaria. Jos vessapaperinkulutus nousisi vaikkapa Kiinassa ja Intiassa samalle tasolle, sen kattamiseen tarvittaisiin vuosittain 12 000 hehtaaria metsää.

Toistaiseksi Euroopan lähialueilta löytyy maita, joissa vuosikulutus on vain yhden rullan luokkaa. Niin ikään Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa puhdistautuminen hoidetaan pääosin muilla keinoilla: sanomalehdillä, käärepapereilla ja luonnontuotteilla, lehdillä ja vedellä.

Monenlaista vedenkäyttöä

Vedellä puhdistautumisella on pitkät perinteet Lähi-idässä ja Intian niemimaalla.

"Vesipesu on vanha käytäntö. Lähi-idässä vessaan liittyvät tavat ja vessaratkaisut ovat kristityillä, juutalaisilla ja muslimeilla samanlaiset", sanoo antropologi ja Lähi-idän tutkija Susanne Dahlgren.

Koraanista löytyy monia käytännön elämän ohjeita - myös sellaisia tilanteita varten, kun vettä ei ole saatavilla puhdistautumista varten. Muslimien pyhä kirja opettaa myös noudattamaan oikean käden sääntöä. Sitä noudatetaan myös Intian niemimaalla, jossa niin ikään "vesipestään."

Sääntö erottaa likaisen ja puhtaan toisistaan, eri puolille ihmisen ruumista. Koska vasenta kättä käytetään puhdistautumiseen tarpeiden toimittamisen jälkeen, vain oikeaa kättä voidaan käyttää ruokailemiseen, tervehtimiseen tai valan vannomiseen.

"Tämänkin normin genealogia on islaminuskoa vanhempi. Profeetta Muhammad oli tapojen uudistaja. Nämä ovat uskonnon muotoon kirjattuja sääntöjä, joiden tehtävänä oli uudistaa sen hetkistä yhteiskuntaa", Dahlgren kertoo.

Riippumatta puhdistautumisen tavoista, on tulevaisuus täynnä puhtaan veden saatavuuteen ja jätevesihuoltoon liittyviä haasteita. Kun keskiverto suomalainen kuluttaa 40 litraa puhdasta vettä vuorokaudessa pelkästään wc-altaan huuhteluun, elää köyhin kolmannes maailman ihmisistä koko vuorokauden 10-20 litralla vettä.

Veteen ja hygieniaan liittyvät kysymykset linkittyvät paitsi ympäristö- ja terveysongelmiin, myös tasa-arvoon ja koulutukseen: kehitysmaissa tyttöjen koulunkäynti keskeytyy usein käymälöiden puutteen vuoksi. 40 prosenttia maailman ihmisistä elää ilman kunnollista vessaa. Vain viidellä prosentilla maailman väestöstä on viemäröity käymälä, jonka jätevedet käsitellään.

Vessavallankumouksen aika?

Viemäröinti on kuitenkin kallista ja luonnonkatastrofien aikaan epäluotettavaa. Jätevesihuoltoon tarvitaan energiaa ja pitkälle kehittynyttä infrastruktuuria. Ratkaisuksi vessaongelmaan tarjotaan kestävää sanitaatiota kuivakäymälöiden muodossa. Ne toimivat samalla periaatteella kuin huussit ennen vanhaan.

Kuivakäymälöiden käyttö mahdollistaa suljetun ravinnekierron, jossa käymäläjätteet voidaan hyödyntää kompostointiprosessin jälkeen energiantuotantoon tai lannoitteiksi. Kuivakäymäläratkaisut säästävät kallisarvoista puhdasta vettä ruuanlaittoon ja hygieniaan. Toisin kuin vesiklosetissa, vettä ei kulu jätteiden kuljettamiseen.

Jemenissä kuivakäymälöitä on käytetty kaupunkien kerrostaloissa jo satoja vuosia. Joka kerroksessa on yksi käymälä, josta ulosteet tippuvat talon korkuiseen kuiluun. Jätöksiä käytetään pääosin polttoaineena. Zimbabwelaisessa arborloo-käymälässä jätteet kompostoituvat maakuopassa. Kun kuoppa on täysi, vessarakennus siirretään seuraavalle kuopalle ja paikalle istutetaan puuntaimi.

Historioitsija Daniel Furrer esittää, että pyyhintäpaperilla varustettu vesivessa on edistyksellisen ja sivilisoituneen kulttuurin tunnusmerkki. Väitettä hahmotellessaan Furrer on unohtanut, ettei maapallo kestäisi länsimaisen vessakulttuurin leviämistä joka kolkkaan.

Hygieniakasvatusta ja sanitaatiojärjestelmien kehittämistä tarvitaan monin paikoin kolmatta maailmaa kipeästi, mutta vessa-asioita joudutaan ajattelemaan uusiksi myös lännessä. Tulevaisuuden ratkaisut vaativat Furrerin ajattelua laajempia näkökulmia tarpeiden toimittamisen, veden ja paperin suhteisiin.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2008


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!