Varjo

Kumppani esittelee kuukausittain kapineen, joka tekee elämästä vähän kelvollisempaa.

Kesäisin on jahdattava varjoa, satoi tai paistoi. Varjo voi olla muiden langettama – tai sitten voi ostaa oman esineen, varjon: sateenvarjon, päivänvarjon, auringonvarjon. Katukuvaan tupsahtaneet lolitat, japanilaisvaikutteisen alakulttuurin luomukset, ovat tehneet röyhelöisistä päivänvarjoista jopa muoti-ilmiön.

Kun suomalainen niin usein tarttuu varjoon vain sadesäällä, esimerkiksi monessa Itä- ja Kaakkois-Aasian maassa naiset suojaavat hipiänsä auringolta sateenvarjoin. Se on huomattavasti mukavampaa kuin loputon aurinkorasvan kanssa läträäminen. Varjo on hyvä vastine myös kesähatulle.

Mutta, varoituksena sanana todettakoon, että oman varjoesineen kanssa ei kannata huitoa missä tahansa. Ei esimerkiksi festivaaleilla tai täydellä terassilla. Ihmisten täyttämälle terassille ei mahdu juuri jäätelön suojaavaa piskuista paperivarjoa suurempaa.

Mieltä ylentävänä yksityiskohtana huomioitakoon, että sateenvarjot eivät ole enää niin rumia: harmaan tai mustan tilalla on raikkaita värejä, jopa kuvioita. Suomalaistenkin kannattaisi siis ottaa sateenvarjot käyttöön aurinkosäälläkin. Silloin ei tarvitsisi myöskään juosta kaupoissa varjoa etsimässä, kun on liian myöhäistä – kun jo sataa.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2008

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!