Kulttuuripalat

Intialaista musiikkia ja öljyselibaattia.

LyhyetKulttuuri

Yksi Etelä-Intian karnaattisen eli klassisen musiikin taitajattarista, Bombay Jayashri esiintyy Helsingin juhlaviikoilla 28. elokuuta. Hän esittää Huvilateltan konsertissa omaa ohjelmistoaan intialaisten lyömäsoitinten säestyksellä - sekä suomalaisen kamariorkesterin kanssa Eero Hämeenniemen tilaussävellyksen Sade ja punainen maa.

Muusikkoperheeseen syntynyt Bombay Jayashri on yksi Intian suosituimmista uuden sukupolven laulajista. Hän on opiskellut perinteistä klassista musiikkia lapsuudestaan saakka.

Eero Hämeenniemen sävellykset perustuvat kaksi vuosituhatta vanhoihin tamilinkielisiin rakkausrunoihin, jotka hän on koonnut sarjaksi ja suomentanut. Yksi runoista, Sempulappeniiraar, on kirjoitettu noin 500 ennen ajanlaskun alkua.

"Sinun äitisi ja minun, koska he ovat tavanneet?

Minun isäni ja sinun, mitä sukua he ovat toisilleen?

Entä sinä ja minä, mitä me olemme?

Kun sade on langennut punaiseen maahan,

ei niitä voi enää erottaa."

Runon tekijän nimeä ei tiedetä, hänet tunnetaan vain punaisen maan ja sateen runoilijana.


Lisätietoja: www.helsinginjuhlaviikot.fi

Dokumentti öljyselibaatista

Suomalainen dokumentaristi John Webster ahdistui ilmastonmuutoksesta ja päätti toimia - eli ryhtyä öljydieetille. Hän sai Espoossa asuvan perheensä vakuuttuneeksi siitä, että heidän on luovuttava öljyn käytöstä, mutta heidän ei tarvitse luopua keskiluokkaisista elämäntavoistaan. Öljyttömästä vuodesta syntyi dokumenttielokuva Katastrofin aineksia.

Katastrofin aineksia nähdään elokuussa Espoo Ciné -elokuvafestivaalilla ja myöhemmin syksyllä elokuvateattereissa.

Dokumentin perustavanlaatuinen ongelma on tietysti se - kuten Websterin pikkupoika toteaa - että isi on kuvannut dokumentin kameralla. Jossa on muovia.


Espoo Ciné 19.-24. elokuuta.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2008


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!