Maailman levyt

Matti Ripatti esittelee musiikkia Intiasta ja Perusta.

Teksti: Matti Ripatti

LyhyetKulttuuriMusiikkiAasiaEtelä-AasiaIntiaAmerikkaLatinalainen AmerikkaEtelä-AmerikkaPeru

Bismillah Khan: The Shennai's Humble Master

Saregama

Intialaisen shehnai-puhaltimen - ääni muistuttaa oboen ja sopraanosaksofonin surisevaa risteytystä - mestari Bismillah Khan (1916 - 2006) ansaitsisi nykyisessä maailmassa tulla kuolemansa jälkeenkin tunnetuksi muustakin kuin musiikistaan.

Luulenpa, että Euroopassa ja Amerikassa se jopa onnistuisi helpommin muilla kuin musiikillisilla ansioilla. Bismillah Khan kun ei tehnyt musiikkiaan ulkomaisille markkinoille eikä joutunut laimentamaan sen karhean kaunista sointimaailmaa tai nopeuttamaan sen viipyileviä, vain hetkittäin räjähtävään vauhtiin yltyviä tempoja.

Hänen soittoaan on vaikea kuunnella taustana, mutta keskittyneen ja rauhoittuneen kuuntelun se palkitsee. Sitä saattaa piankin huomata seuraavansa sävelten kiemurtelua kuin käärme pilliin puhaltavaa lumoajaansa. Mielikuva on hieman mauton, mutta väistämätön.

Bismillah Khanin soitolla ei tosin ollut mitään tekemistä basaarien kanssa. Hänen musiikkinsa on klassista, mutta siis pohjoisintialaista sellaista. Tuhansien vuosien päähän ulottuvan perinteen elinvoimasta todistaa, että hänen shehnai-pillinsä hyväksyttiin klassisen musiikin instrumentiksi vasta 1930-luvulla, ja nimenomaan Khanin ansiosta.

Ne muut kuin musiikilliset ansiot liittyvät uskonnolliseen suvaitsevaisuuteen, joka ei intialaisten klassisten muusikkojen parissa ole niinkään harvinaista. Bismillah Khan oli kyllä shiiamuslimi, mutta esiintyi silti hindutemppeleissä ja kunnioitti Saraswatia. Saraswati on hindulainen oppineisuuden ja taiteiden jumalatar.

Jnan Prakash Ghosh: Drums of India

Saregama

"Intian rummut" on ihailtavan lakoninen ja silti kattava otsikko kalkuttalaisen mestarirumpali Jnan Prakash Ghoshin (1912 -1997) kahden länsimaissa vähän tunnetun klassikkoalbumin uudelleenjulkaisulle.

Jos on erityisen kiinnostunut lyömäsoittimista tai suorastaan itse soittaa niitä, alun perin vuosina 1968 ja 1979 julkaistut levyt ovat aarreaitta ja portti intialaiseen musiikkiin.

Vanhempi kokonaisuus tuntuu puhtaan rytmimusiikin luomisen lisäksi demonstroivan erilaisten intialaisten lyömäsoitinten - tablan ohella muiden muassa mridangam ja dholak ja khamak ja niin edespäin - ominaisuuksia, mikä on toki kiinnostavaa, mutta maallikkokuuntelijalle kappaleiden minimalistinen rakenne myös muodostuu pitemmän päälle melko haastavaksi.

Pienempinä annoksina rumpujen ilmeikkyys kyllä ällistyttää ja sikäli viihdyttääkin.

Pilar de la Hoz: Jazz con sabor peruano

Tumi

Perulaisittain maustettua jazzia lupaa albuminsa nimessä perulainen laulaja Pilar de la Hoz, ja lunastaa lupauksensa puolittain. Perulaiset sävyt - mitä niillä nyt sitten tarkoittaakaan, vaikkapa panhuiluja tai Susana Bacan afroperulaisuutta - jäävät pahasti paitsioon.

Perinteisyydessään retroksi muuttunut pohjoisamerikkalainen laulujazz maustuu lähinnä Brasiliaan paikallistuvalla latinalaisamerikkalaisella rytmiaineksella. Pilar de la Hoz onkin aiemmin kunnostautunut bossa novan taitajana. Suoritus on sinänsä kelpo, mutta todella lentoon musiikki lähtee vain ainokaisessa perulaiselta soinnahtavassa laulussa El Mayoral.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2008


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!