Punnittua puhetta

Kumppanin lukijatutkimuksen tulos on suorastaan pökerryttävän positiivinen.

Teksti: Ilkka Lehdonmäki

NäkökulmatSuomi

Keväällä ilmestynyt kauppaan ja eettiseen kuluttamiseen keskittynyt Kumppanin numero on arvioitu. Kiitos lukijatutkimukseen osallistuneille tilaajille! Arvonnassa onnettaren suosikeiksi nousseiden nimet löytyvät sivulta 13.

Lukijatutkimuksen tulos on pökerryttävä. Lukijoiden mielestä lehti on lähes täydellinen, 99 prosenttia oli lehteen joko tyytyväinen tai erittäin tyytyväinen. Tietääkseni vastaavaa lukua ei ole saatu aikaiseksi missään muussa lehdessä. Tulos on sitä luokkaa, että oli pakko tarkistuttaa, ettei siinä vain ollut pilkkuvirhettä.

Kuvaavaa on, että esimerkiksi Kuppi vastuuta, kiitos! -juttu kiinnosti 93 lukijaa sadasta. Niinpä tämä juttu päätettiin julkaista myös elokuussa Kulttuuri-, mieli­pide- ja tiedelehtien liiton kustantamassa äänilehdessä.

Lukijoilta kysyttiin, millainen lehti on lukukokemuksena. Kaksi kolmesta piti lehteä oivaltavana ja lähes kaikki ihmisläheisenä. Vain neljä prosenttia koki, että Kumppani olisi syyllistävä. Tässä tulee parhaiten esiin eromme valtamediaan. Meillä on mahdollisuus laajojen kirjoittajaverkostojemme kautta saada juttuja monimutkaisistakin ongelmista paikallisten asukkaiden näkökulmilla ryyditettynä. Monet kirjoittajistamme ovat asuneet kohdemaassa vuosia, ja heidän paikallistuntemuksensa on aivan eri laatua kuin pikaisesti maassa vierailevien toimittajien.

Lähes kaikkien Kumppanin lukijoiden mielestä Suomen tulee osallistua kehitysmaiden hyvinvoinnin parantamiseen. Liki 90 prosenttia haluaisi nostaa Suomen kehitys­avun YK:n suosittamaan 0,7 prosentiin bruttokansantuotteesta. Käytännön toimiin osallistuvat myös melkein kaikki. Rahaa hyväntekeväisyyteen on hiljattain lahjoittanut 88 prosenttia, ja kaksi kolmesta lukijasta pyrkii vaikuttamaan asioihin ostotottumuksiaan muuttamalla. Joka kolmas lukija on tehnyt vapaaehtoistyötä, ja neljäsosa vastanneista haluaisi henkilökohtaisesti tavata päättäjiä vaatiakseen köyhyyden vähentämistä.

Vastuullisuus tuli esille myös silloin, kun kysyttiin lehden eri aihepiirien kiinnostavuu­desta. Valtaosa lukijoista piti kiinnostavina ihmisoikeuksia ja alkuperäiskansoja käsitteleviä juttuja. Huoli ympäristöstä ja vastuullinen kuluttaminen nousivat myös erittäin selvästi esiin. Sen sijaan järjestötoimintaa käsitteleviä juttuja halusi lehteen lisää vain neljä prosenttia - eivätkä erilaiset kampanjauutisetkaan tunnu kiinnostavan. Vain muutama vastaaja toivoi lisää juttuja erilaisista vaikuttamiskampanjoista.

Kaikkiaan näyttää siltä, että vuonna 2005 toteutettu muutos järjestölehdestä aikakauslehdeksi on onnistunut. Kiitän kaikkia tekijöitä, jotka tavalla tai toisella ovat olleet tekemässä lehdestä näin suosittua. Ja tietysti kiitän lukijoita, jotka ovat ottaneet lehden omakseen ja pysyneet uskollisina tilaajina.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2008


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!