Vain kärpäsen verran

Kuva- ja sarjakuvataiteilija Katja Tukiainen uskoo, että kohtuus on kylliksi. Maailmankokoisista ongelmista on turha ahdistua - oman pienen osan tekeminen riittää.

Teksti: Maippi Tapanainen

KehitysyhteistyöKulttuuriTaideAasiaEtelä-AasiaIntiaEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

 

OLLI-PEKKA ORPO

vox.jpg
Katja Tukiainen viimeistelee maalaustaan Kaapelitehtaan työhuoneellaan.

 

"Taiteilijana minulla ei ole paljoa rahaa laittaa kehitysyhteistyöhön, mutta annan sitä, mitä voin, eli työvoimaani", Katja Tukiainen toteaa pian kymmenen vuotta kestäneestä kansalaisaktivismistaan.

Antaminen harvoin köyhdyttää ihmistä, ja Tukiainenkin kertoo olleensa kehitysyhteistyöläisenä paitsi opin tarjoajana, myös sen vastaanottajana. Saamapuolesta kertovat esimerkiksi oranssi ja roosa, jotka alkoivat hehkua Katja Tukiaisen teoksissa jo ensimmäisen Intian matkan jälkeen.

"Kun näin jätesäkkikylät, se oli emotionaalisesti valtava kokemus. Tajusin yhtä aikaa, että vaikka tässä ei raha auta, etten voi antaa jokaiselle kerjäläiselle rahaa, niin siitä huolimatta minulla on mahdollisuus tehdä oma pieni osani. Ihan kärpäsen verran, mutta kuitenkin."

Nuo Kalkutan moottoriteitä reunustavat slummit Tukiainen näki ensimmäisen kerran vuonna 1999. Hän oli matkalla Tamil Naduun rekrytoiduttuaan Maailman Sarjakuvat ry:n "naispuoliseksi sarjakuva­ohjaajaksi".

"Järjestö haki nimenomaan naista, sillä kontaktin saaminen intialaisiin naisiin ei miehiltä ollut oikein onnistunut. Minä olin köyhä taideopiskelija, jota Intia kiehtoi, ja sarjakuvaakin olin opettanut jo viisi vuotta. Mikä sen onnekkaampaa olisi voinut olla kuin päästä Intiaan ja vielä kehitystöihin."

Jo hakuilmoituksesta kävi ilmi, että luksushotellia palveluineen oli turha odottaa.

"Muistan, miten painotin hakemuksessani, että olen tottunut karuihin oloihin ja asunut jopa talossa, johon ei tullut juoksevaa vettä", Tukiainen nauraa.

Ei vitsiä vaan asiaa

Ensimmäisellä matkalla sattuivat kaikki kliseiset kommellukset, matkalaukkujen eksymistä ja myöhästymistä myöten.

"Sain lainaksi kaksi miesten lungia, vaatteiksi ja vuodevaatteiksi. Hyttysverkon kuljetin onneksi käsimatkatavaroissa."

Lungissaankin Tukiainen tiesi tulleensa oikeaan paikkaan.

"Kurssilaiset olivat niin tosissaan, niin varmoja siitä, mitä he haluavat kertoa. Meille niin tyypillinen itsekritiikki omaa tarinaa kohtaan puuttui, samoin kamppailu taiteilijaidentiteetin kanssa."

Keskusteluja ei tarvinnut käydä siitäkään, onko sarjakuva taidetta, viihdettä vai mediaa. Osallistujat eivät hakeneet huumoria, vaan tapaa esittää asiat mahdollisimman selkeästi ja loogisesti.

"Ihmisillä ei ollut ennakkokäsityksiä sarja­kuvasta. Heille oli itsestään selvää, että sen avulla voi käsitellä vaikeita asioita. Ja he luottivat oman sarjakuvansa mahdolli­suuksiin."

Tärkeitä olivat työskentelyä edeltäneet ja seuranneet yhteiset keskustelut, vaikka itse tarinoihin ohjaajilla ei ollut puuttumista. Monet kokemukset osoittautuivat yleis­maailmallisiksi.

"Naisten ja lasten oikeuksien loukkauksia, väkivaltaa, juoppoutta ja muita sosiaalisia ongelmia. Minulle uutta oli myötäjäis­järjestelmä, että se on niin rankka."

Piirtämisenkin jokainen hoiti, miten parhaiten pystyi.

"Varsinaisesti opettaa saatoin esimerkiksi sitä, millainen käden asento on, kun sillä lyödään."

Aku Ankkaan tai mangaan tottuneen silmään intialaisten sarjakuvakurssilaisten työt voivat näyttää kömpelöiltä ja avuttomilta. Kannattaa katsoa tarkemmin, Katja Tukiainen kehottaa.

"Heidän tavassaan piirtää näkyy ornamentiikka, arkkitehtuuri ja käsityötaito. Niiden aitoutta ei voi kuin ihailla. Ja omiin töihini ne ovat tietenkin vaikuttaneet."

Apinan paikalla

Sukupuolella on merkitystä Intiassa, ja naisen on helpompi päästä sisään intialaisten naisten maailmaan. Eikä siihen sisäänpääsy ole välttämättä ihan yksinkertaista länsimaiselle naisellekaan.

"Tamil Nadun työpajan alussa vain yksi nainen katsoi minua silmiin. Kaikki muut toivat työnsä ja katselivat alas. Opettajana ja länsimaalaisena olin niin iso auktoriteetti. Mutta se meni onneksi nopeasti ohi", Tukiai­nen muistelee.

Länsimainen naiseus tarkoittaa myös sellaista seksuaalista vapautta, jota monen intialaisen on mahdotonta käsittää. Katja Tukiaiselta miespuolinen tulkki kysyi muun muassa, miten naisen vapaus erota ja ottaa aina uusi mies käytännössä ilmenee. Hyppivätkö naiset sängystä sänkyyn?

"Yritin siinä sitten selittää, että vaikka voi, niin ei välttämättä halua. Enkä edes osannut närkästyä intiimeistä kysymyksistä, kysyjä oli niin vilpitön ja avoimen kiinnostunut."

Tukiaisen ohjenuora on, että kulttuureissa on eroja. Ne voi ottaa huomioon omassa toiminnassaan. Sitä paitsi on vain terveellistä olla välillä itse apinan paikalla, uteliaiden katseiden kohteena.

"Pukeutumiseen kulttuuri vaikuttaa ilman muuta. Kun on jo lähtökohtaisesti kevytkenkäisen maineessa, ei viitsi esitellä paljasta pintaa. Ja onneksi minua varoitettiin, ettei kannata piirtää saunojia tai muita alastomia ihmisiä. Kun alastomuutta ei yleensä näytetä, sen esittäminen vain suotta vaivaannuttaisi ihmisiä."

Buddhalaisuus elää arjessa

Katja Tukiaisen sarjakuvat ja taulut suloisine värimaailmoineen kertovat Intian vaikutuksesta estetiikkaan. Ensimmäinen Intian matka ohjasi hänet myös etsimään vastauksia elämänkatsomuksellisiin kysymyksiin.

"Hindulaisuuden tunsin syvimmiltään itselleni vieraaksi, mutta buddhalaisuus - etenkin tiibetin-buddhalaisuus - alkoi kiinnostaa."

Buddhalaisuuden harjoittaminen ei vaadi suuria eleitä. Oppeja toteutetaan arjessa. Tukiaisen mielestä keskeisimmät uskonasiat on ylipäänsä helppo kiteyttää.

"Minusta kaikissa uskonnoissa on pohjimmiltaan sama pointti, suvaitsevaisuus. Ettei satuteta itseä, eikä muita."

Kaikkien uskontojen joukosta rovastin tytär valitsi buddhalaisuuden. Ei jumalaa, mutta runsaasti maallista viisautta.

"Tykkään käydä kuuntelemassa buddhalaisia opettajia. He ovat hengen miehiä, joilla on avara näkemys ja jalat maassa."

Kohtuullisesti myötätuntoa, riittävästi viisautta

Buddhalaisuuteen olennaisesti kuuluvat kohtuus ja tyyneys heijastuvat myös Katja Tukiaisen ajatuksiin kehitysyhteistyöstä.

"Rauhassa oleminen on tärkeää", hän sanoo.

"Liiallinen myötätunto ei auta. Myötätunnolla on merkitystä, jos se auttaa tekemään jotakin. Vaikerointi on turhaa."

Tukiainen epäilee, että kohtuuden sijaan monessa kehitysjärjestössä on omaksuttu jatkuvan kasvun ideologia lieveilmiöineen. Kaksinaismoralismi tuoksahtaa, kun järjestöjä hoidetaan kuin liikeyrityksiä, mutta bisnesajattelua ei haluta tunnustaa ääneen.

"On aivan järjetöntä ja kummallista, että samaa työtä tekevät ja samaan hyvään tavoitteeseen pyrkivät järjestöt kilpailevat ja kiistelevät keskenään."

Uskottava kehitystyö vaatii myös viisautta, mutta näyttää siltä, että kasvuhakuiset järjestöt toisinaan aliarvioivat sekä rahoittajiensa että asiakkaidensa henkisiä resursseja. Tukiainen nostaa esimerkiksi sanan "sponsor" käytön. Sen merkitys oli kyllä muinoin kummi, mutta Tukiaisen mielestä olisi reilua puhua rahoittajista kummien sijaan, jos sellaisia kerran etsitään - ihmiset kyllä kestävät suoraa puhetta.

Julkaisukanavana seinät ja internet

Viimeisimpään sarjakuvatyöpajaansa Intias­sa Katja Tukiainen osallistui vuonna 2004. Nyt hän tyytyy tekemään omaa kärpäsen­kokoista osaansa Suomessa, sillä perheen nuorin jäsen on vielä liian pieni intialaisen sarjakuvatyöpajan oloihin.

Suomessakin Tukiainen kaiken muun ohella opettaa sarjakuvaa. Hän on muun muassa opastanut kehitysyhteistyöjärjestöjen edustajia hyödyntämään sarjakuva­kerronnan mahdollisuuksia omissa hankkeissaan.

Kulttuuri vaikuttaa paitsi muotokieleen ja väreihin, myös sarjakuvien julkaisukanavaan ja levittämiseen. Intiassa sarjakuvakurssilaiset ripustavat hengentuotteensa seinille kaiken kansan luettavaksi ja kommentoitavaksi. Suomessa ilmaisena kanavana toimii usein internet.

Onneksi, kuten Tukiainen summaa. "Eihän niitä täällä saisi seinille laittakaan."

Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2008

 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!