Hyvästit palestiinalaisten kansallisrunoilijalle

Mahmud Darwishin runot symboloivat palestiinalaisten vastarintaa.

”Löysin Mahmud Darwishin runot vankilassa ollessani. Ensimmäisenä luin Kaipaan äitini leipää -runon ja se on edelleen suosikkini”, kertoo 24-vuotias Ha’er Zaradat.

Ramallahin Kulttuuripalatsilla Palestiinan lippua kädessään puris­tava nuorukainen on yksi tuhansista, jotka tulivat jättämään hyvästit rakastetulle kansallisrunoilijalle. ”Darwishin teksti puhutteli minua, se on hyvin vaikuttavaa”, Zaradat kuvailee.

Sanataiturin runot ovat päätyneet koulujen opetusohjelmiin arabi­maissa, sekä lauluihin että yleensä populaarikulttuuriin. Hän oli yhtä suosittu arabimaissa kuin pop-tähdet lännessä – runonlausuntatilaisuudet vetivät kymmeniä tuhansia kuulijoita.

Darwish syntyi al-Birwan kylässä, ja perhe joutui pakenemaan Israelin itsenäisyyssodan alta Libanoniin, kun Mahmud oli 6-vuotias. Seuraavana vuonna perhe palasi, mutta heidän kylästään ei ollut mitään jäljellä. Perhe asettui Galieaan,

Deir al-Asadin kylään, nykyisen Israe­lin alueelle.

Vanhempi veli kannusti häntä kirjoittamaan runoutta, ja jo koulussa hän kirjoitti tekstejä, joita israelilaiset pitivät liian kärkkäinä. Hänen ensimmäiset 1960-luvulla julkaistut runonsa symboloivat palestiinalaisten vastarintaa Israelia vastaan. Darwish kuului Israelin kommunistipuolueeseen ja toimi puo­lueen arabiankielisen sanomalehden päätoimittajana. Hän joutui useasti vangituksi ja vietti paljon aikaa kotiarestissa.

Darwish muutti pois Israelista vuonna 1971 ja meni ensin Moskovaan opiskelemaan. Sieltä hän jatkoi Kairon, Beirutin ja Tunisian kautta Pariisiin ja toimi PLO:n johtokunnassa. Hän erosi johtokunnasta Oslon rauhansopimuksen solmimisen aikaan vuonna 1993, sillä hän näki sopimuksessa riskejä.

Darwish vietti viimeiset vuotensa Ramallahissa ja Ammanissa, Jordaniassa.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2008

Tilaa Maailman Kuvalehti