Irti avusta

Hyvä, paha, menettelee... Taloustieteilijä Yash Tandon lajittelee kehitysapua värikortein. Hän ei halua puhua avun tehostamisesta vaan siitä, miten kehitysmaat voivat päästä apuriippuvuudesta eroon.

Teksti: Lauri Haapanen

LyhyetKehitysyhteistyöKehitysyhteistyön laatu
EEVA ANUNDI
tandon.jpg"Eeeeeei! Punainen pois!", taloustieteilijä Tandon määrää.

Otetaan esimerkiksi Tansania. Sen budjetista lähes puolet on kehitysapua, joten voitaneen väittää, että valtionjohto on vastuussa kansalaistensa sijaan lähinnä ulkomaisille rahoittajille. Rahoittajat puolestaan eivät toimi jalosta solidaarisuudesta, vaan asettavat kehitysavulle omia tarkoitusperiään palvelevia ehtoja.

Ugandalaisen taloustieteilijän Yash Tandonin mielestä tällaiset ehdot ovat este etelän valtioiden kehitykselle.

"Kehitysmaat ovat saavuttaneet poliittisen itsenäisyyden, mutta monissa tapauksissa - erityisesti Afrikassa - ne ovat edelleen loukussa epätasa-arvoisissa kauppa-, voima- ja tietotaitosuhteissa entisten siirtomaavoimien kanssa, jotka hallitsevat globalisaation kehittymistä", Tandon kirjoittaa syksyllä julkaistussa kirjassaan Ending Aid Dependence (Fahamu 2008).

Tandon johtaa South Centeriä, 50 kehitysmaan perustamaa ajatushautomoa. South Center on laatinut apuriippuvuuden lopettamiseen tähtäävän strategian vastavetona teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD:n Pariisin julistukselle, jonka tavoitteena on kehitysavun tehostaminen.

"Accrassa Pariisin julistuksen seurantakokouksessa viime syyskuussa ei keskusteltu siitä, miksi apu on yhä tarpeen viiden vuosikymmen jälkeen ja miten valtiot voisivat päästä irti tästä apuriippuvuudesta. Sen sijaan keskityttiin puhumaan avun tuloksellisuudesta, mikä viittaa mielestäni siihen, että avusta on tullut pysyvä osa Pohjoisen ja Etelän välisiä suhteita", Tandon totesi piipahtaessaan Suomessa marraskuussa.

Tandonin ajatukset on otettu maailmalla vastaan ristiriitaisesti. Afrikassa Tandonin ideoista on oltu innostuneita, kun taas Pohjoisessa ajatukset ovat herättäneet hämmennystä, jopa vastustusta.

Myyttinen 0,7 = apuloukku

Kirjassaan Tandon osoittaa, ettei kehitysapu ole aina niin kaunista kuin kuulostaa. Hän ottaa esimerkikseen 0,7-tavoitteen, josta on tullut "lupaus kahlita apuriippuvaiset ’köyhät’ valtiot ikuisesti rikkaiden maiden avokätisyyden varaan".

Niin kauan, kun kehitysapu ei saavuta "myyttistä" 0,7 prosenttia avunantajanmaan bruttokansantulosta, kehitysmaat voivat syyttää ongelmistaan avun puutetta.

Toisaalta kehitysavun rajat venyvät, kun avunantajat pyrkivät 0,7 prosentin apuosuuteen. Esimerkiksi velkojen anteeksiantaminen ja pakolais- sekä kehitysapuinstituutioiden hallintokulut lasketaan osaksi kehitysapua.

Kehitysavun monikasvoisuutta jäsentääkseen Tandon on luonut viisivärisen luokittelun.

Punainen apu tarkoittaa apua, jolla pyritään juurruttamaan antajan omia ideologisia - niin kauppapolitiikkaan, demokratiaan kuin ihmisoikeuksiinkin liittyviä - näkökulmia vastaanottajamaahan.

Oranssi apu tarkoittaa kaupallisia lainoja, jotka on sidottu lainanantajan määrittelemällä tavalla esimerkiksi hankintoihin avunantajamaista.

Keltainen apu tarkoittaa sotilaallista apua, jota Tandonin ihmetykseksi ei OECD:n määritelmissä kehitysavuksi lasketa. Hän epäilee, että ratkaisulla kierretään keskustelu sotilaallisen toiminnan poliittisesta ja eettisestä oikeutuksesta.

Vihreänsininen apu tarkoittaa sitoumuksetonta humanitaarista apua ja globaaleihin hyödykkeisiin, esimerkiksi ympäristönsuojeluun, tarkoitettuja varoja ja teknologiaa. Lisäksi Tandon laskee vihreänsiniseksi avuksi historiallisen vastuun velvoittamat hyvitykset, kuten Saksan maksamat korvaukset juutalaisille.

Violettia taas on apu, joka perustuu solidaarisuuteen vastaanottajamaan ihmisiä kohtaan ilman ehtoja tai velvoitteita.

Tandonin viesti on, että punainen ja oranssi apu tulisi lopettaa kokonaan, mutta keltainen apu esimerkiksi vapautusliikkeille saattaa jossain tilanteissa olla hyväksyttävää. Vihreänsinistä ja violettia apua tulee lisätä, Tandon korostaa.

Ojasta allikkoon?

Suomalaisasiantuntijat eivät hyväksy Tandonin ehdotuksia mukisematta.

Esimerkiksi ulkoasiainministeriön ulkoasiainneuvos Jorma Paukku ei usko pyyteetöntä rahoittajaa olevan olemassakaan. Hänen mielestään ei liene silkkaa solidaarisuutta, jos esimerkiksi Kiina jättää kyselemättä talouspolitiikan tai ihmisoikeuksien perään.

Paukku allekirjoittaa Tandonin perusteesit, mutta kirjan reseptit on hänen mielestään suunnattu lähinnä kehitysavun "mallimaihin", kuten Ghanaan, Tansaniaan ja Ugandaan, joille riippuvuus avusta on muodostumassa jo kehityksen esteeksi. Kehitysmaiden valtaosan ongelmana ovat kuitenkin huono hallinto ja sisällissodat.

Kepan verkostokoordinaattori Niina Pitkänen puolestaan on Tandonin kanssa monissa asioissa samoilla linjoilla: kehitysavun määritelmiä pitäisi tarkistaa, ja päätäntävalta omasta kehityksestä pitäisi olla kehitysmaalla itsellään.

Myös Helsingin yliopiston kehitysmaatutkimuksen professori Juhani Koponen kannattaa kriittistä suhtautumista kehitysapuun.

"Mielestäni perusongelma, jonka Tandon sivuuttaa, on se, että kehitysapuresurssien määrä ja kohdentaminen eivät saisi olla vain antajien hyvästä tahdosta kiinni."

Koposen mielestä Tandonin ajatukset eivät kuitenkaan anna aihetta suunnanmuutoksille Suomen kehityspolitiikassa.

"Parantamisen varaa olisi paljonkin, mutta Tandonin ajama apu- ja muiden kansainvälisten määrärahojen rankka leikkaaminen tai nykyisten päämäärien hylkääminen veisivät vain ojasta allikkoon."


Tandonin 7 askelta irti apuriippuvuudesta

1. Kehitysmaiden kansalaisten keskuudessa täytyy syntyä tahto ja itseluottamus avusta irrottautumiseen.

2. Valtion budjettia ei tehdä avunantajia vaan kansalaisia varten.

3. Työpaikkoja tulee luoda erityisesti maatalouteen mutta myös muuhun tuotantoon.

4. Kehitysmaiden tulee rakentaa kotimaiset markkinat ja pitää tuotantoresurssinsa itsellään. Omia markkinoita pitää myös voida suojella.

5. Kehitysmaiden pitää estää esimerkiksi korruption aiheuttama varojen virtaaminen ulkomaille.

6. Kansallisten säästöjen hyödyntämiseksi tulee perustaa sijoittamista helpottavia instituutioita, kuten keskuspankki. Lisäksi pitää rakentaa infrastruktuuria ja edistää tutkimus- ja kehitystoimintaa.

7. Kehitysmaiden tulee saada päättää, millaista apua ne tarvitsevat ja millaisin ehdoin.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2009


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!