Erään koiran tarina

Eläimet saavat ihmissiirtolaisia ihnimillisemmän kohtelun, kirjoittaa Marko Juntunen.

Teksti: Marko Juntunen

AfrikkaEurooppa

Paco-koira tuli slovenialaisen ystäväni elämään surullisissa merkeissä Mauritaniassa. Pacon edeltäjä, lemmikkivuohi Tito, oli hotkaissut säkillisen jauhoja ja kuollut.

Ensimmäisen yönsä Paco sai viettää kolkossa ämpärissä ystäväni jeepin lattialla, mutta heti aamulla se haukkui koolle sisarusparvensa ja esitteli ylpeänä uuden omistajansa.

Parista tuli pian erottamaton, ja ystäväni kotimatkan koittaessa vaihtoehtoja oli ainoastaan yksi: Paco tulisi mukaan. Mauritanian pohjoisrajalla tullimies rapsutteli sitä leuan alta ja naureskeli: "Ai katos, kukas se siellä."

Agadirissa eläinlääkäri asensi mikrosirun ja tuikkasi koiralle EU:n vaatimat rokotteet.

Edessä oli uusi pulma. Pacon verikoe oli lähetettävä ranskalaiselle klinikalle arvioitaviksi, mutta vaadittavat todistukset tulisivat aikaisintaan kuukauden kuluttua. Vähät säännöistä, ystäväni mietti ja suuntasi kuormurin kohti pohjoista.

Tangerin satamassa koppalakit mylläsivät jeepin läpikotaisin, mutta Pacon onneksi heitä kiinnostivat huumeet eivätkä koiranpennut.

Espanjassa helteen vetelöittämät rajamiehet eivät edes vilkaisseet Pacoa.

Paco asettui Slovenian Ljubljanaan. Omistajakin oli uupunut pitkästä matkasta ja heräsi pohtimaan Pacon laillistamista vasta seitsemän kuukauden kuluttua.

Taas eläinlääkärille.

Kuultuaan koko pitkän tarinan siirtolaismyönteinen lääkäri ehdotti, että kokeiltaisiin mitä Slovenian koirarekisterin tietokanta vastaisi, jos sinne naputellaan Pacon marokkolaisen mikrosirun tunnusnumero. Kaksi klikkausta ja kaikkien yllätykseksi tietokanta hyväksyi numeron. Lääkäri kopioi Pacon todistukset uudelle lomakkeelle. Lopulta koitti maksun aika. Ystäväni pinosi pöytään euron ja viisikymmentä senttiä: Pacosta tuli EU-koira!

                                        ***

Maahanmuutosta puhutaan paljon, mutta harvemmin koiran näkökulmasta. Ei käy karvaturria kateeksi. Esimerkiksi Britannia kieltää ykskantaan maahan pääsyn bullterriereiltä, Argentiinan dogo-koirilta ja Brasilian filoilta.

Ihmiseltä vaaditaan passia mutta koiran passi - henkilötiedot sisältävä mikrosiru - istutetaan EU:n ulkopuolelta saapuville niskanahan alle.

Rajalta koira jatkaa monessa maassa kuono suorana karanteeniin. Kuukausien kuluttua koittaa jälleennäkeminen tuhansilla euroilla köyhtyneen isäntäväen kanssa.

Julmaa touhua - ainakin teoriassa. Käytännössä eläimet saavat huomattavasti ihmissiirtolaisia inhimillisemmän kohtelun.

Kirjoittaja on antropologi ja islamin tutkija Helsingin yliopistossa.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2009.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!