Kirjailija vai(n) maahanmuuttaja?

Moni merkittävä eurooppalainen nykykirjailija on taustaltaan maahanmuuttaja. Suomessa maahanmuuttajakirjallisuus on ilmiönä vielä uusi.

Teksti: Silja Ylitalo

PitkätKulttuuriKirjallisuusEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

Monissa Euroopan maissa maahanmuuttajakirjallisuus on yksi tämän päivän keskeisiä kirjallisia ilmiöitä.

Maahanmuuttajataustaisten kirjoittajien teokset ovat nostaneet esiin vaiettuja asioita, uudistaneet kieltä ja niittäneet palkintoja.

Ilmiön edelläkävijä on tietysti Iso-Britannia. Intialaissyntyinen Salman Rushdie ja trinidadilaistaustainen nobelisti V. S. Naipaul ovat tuttuja valtaosalle kirjallisuuden ystävistä.

Ruotsissa on kuluneella vuosikymmenellä kohuttu muun muassa iranilaissyntyisen Marjaneh BakhtiarinMistään kotoisin -romaanista ja suomalaistaustaisen Susanna AlakoskenSikaloista.

Suomessa ei ilmiötä

"Maahanmuuttajakirjallisuudesta ilmiönä ei oikein Suomen kohdalla voi puhua", toteaa Turun yliopiston kotimaisen kirjallisuuden lehtori, tutkija Olli Löytty.

Ulkomaalaistaustaisia kirjailijoita Suomestakin toki löytyy, Virosta kotoisin olleesta Hella Wuolijoesta lähtien. Iranilaistaustaisen Alexis Kouroksen runollinen fantasiateos Gondwanan lapset palkittiin Finlandia Juniorilla vuonna 1997. On Karjalasta muuttanut Arvi Perttu, saksalaissyntyinen Roman Schatz ja tietysti räväkkä "suomenpalestiinalainen" Umayya Abu-Hanna muistelmateoksineen.

"Mutta ei näillä suomalaisilla ’maahanmuuttajakirjailijoilla’ ole mitään yhteistä keskenään", Löytty huomauttaa.

Miten me nimitämme heitä?

Suomessa maahanmuuttajia on suhteessa paljon vähemmän kuin monessa muussa Euroopan maassa. Itse sanakin on suomalaisen maahanmuuttokeskustelun jäljiltä niin leimautunut, että harva haluaa sellaiseksi itseään kutsua.

Kuvaavaa on, että Suomen juhlituin "maahanmuuttajakirjailija", Auringon aseman kirjoittaja Ranya Paasonen (ent. ElRamley) on saanut turhaan toistaa, että egyptiläisestä isästään huolimatta hän on suomalainen.

"Ei ihmisen identiteetti kytkeydy tuollaisiin määritelmiin. Kuka haluaisi olla ikuisesti maahanmuuttajakirjailija? Jos kirjailijat itse eivät tahdo tällaisina itseään nähdä, miten paljon koko ilmiössä on kyse kaltaisistamme tutkijoista, kriitikoista ja kulttuuritoimittajista, jotka sitä haluavat? Ja millaista väkivaltaa tällaiseen ilmiöön pakottaminen näille kirjailijoille voi tehdä?" Löytty pohtii.

Silti tai juuri siksi maahanmuuttajakirjallisuus Suomessa on aito tutkimuskysymys, Löytty toteaa.

"’Uusuomalainen’ on tällä hetkellä termeistä sallivin, se ei sulje pois mitään. Tosin se tuottaa vastakohtansa: en minä välttämättä haluaisi olla mikään vanhasuomalainen", Löytty sanoo.

On myös hyvä muistaa, etteivät kirjailijat itse koe tarvetta tulla luokitelluiksi ja nimetyiksi. "Perusongelma on se, millä nimellä me kutsumme heitä."

Keskiössä uudistuva kieli

Kysymys voidaan asettaa myös toisin. Kriitikko Ville Ropponen on tutkinut suomalaista maahanmuuttajakirjallisuutta vieraalla kielellä kirjoittamisen näkökulmasta.

"Kielen vaihtaminen on prosessi, joka muuttaa kirjailijan tyyliä, ilmaisua, jopa itse kirjailijaa."

Ropponen toivoo, että tulevaisuudessa suomeakin voisi kirjoittaa eri tavoilla "väärin", niin kuin esimerkiksi englantia Yhdysvalloissa.

"Eiväthän suomalaisetkaan ’osaa’ suomea, eikä kaikilla ole laajaa sanavarastoa. Jos joku tekee vähän erilaisia kielivirheitä kuin syntyperäiset puhujat, onko se kovin paha juttu?

 

"Kahden kielen valossa: Kieltä vai mieltä kirjoittamassa?"

Keskustelua uussuomalaisesta kirjallisuudesta Helsingin kirjamessuilla 22.10. klo 13-15.


Mahanmuuntaja Slovakiasta

Slovakialaissyntyinen Alexandra Salmela, 29, sijoittui toiseksi Mikä ihmeen uussuomalainen? -novellikilpailussa. Kilpailun antologiassa julkaistu Se ainoa, oikea maahanmuuttajablues on hulvaton veijaritarina slovakialaisesta "mahanmuuntaja" Palo Oskvarokista, joka kohtaa Suomessa niin rasismia, hyväksikäyttöä kuin yltiöpäistä ihailuakin. Kielellisesti novelli on hauska sekoitus värikästä suomea sekä tahallisia ja tahattomiakin kielivirheitä.

Tällä hetkellä romaania kirjoittava Salmela uskoo, että ulkomaalaistaustaiset kielenkäyttäjät vain rikastuttavat suomen kieltä.

"’Mahanmuuntaja’ on ihan oma copywrightini, olen siitä ylpeä", Salmela nauraa. "Usein vain keksin sanoja päästäni."

Maahanmuuttajakirjailijan titteliin Salmela suhtautuu torjuvasti.

"Sanassa maahanmuuttaja on vähän kitkerä jälkimaku, siitä tulee mieleen jossain ghetossa asuva mahdoton sosiaalitapaus. Siihen verrattuna uussuomalainen kuulostaa vireältä. Itse en tosin koe olevani mikään uusi, olen asunut täällä jo kolme vuotta, enkä toisaalta välttämättä koskaan edes hae Suomen kansalaisuutta", Salmela sanoo.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2009.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!