Kohtaamispaikalla kulttuurikeskus Caisan kahvilassa

Maailman kuvalehti Kumppani vietti päivän helsinkiläisen kulttuurikeskus Caisan kahvilassa ja selvitti, mitä monikulttuurinen kohtaaminen on käytännössä.

Teksti: Marie Kajava

PitkätEurooppaLänsi-EurooppaSuomi
TEEMU KUUSIMURTOcaisa.jpg

Ravintoloitsija Ahmet Aslanin mielestä Café Caisassa käy rentoja ja kansainvälisiä ihmisiä.

Onko sinulla oma kantakuppila, vakiokahvila, mielibaari? Onko se lähellä kotia tai kaupunginosassa, jossa asut? Käykö siellä samanlaisia ihmisiä kuin itse olet?

Minä ainakin käyn paikoissa, joissa ikäiseni vajaa kolmikymppiset, ikuiset opiskelijat tai pätkäduunarit, suomenkieliset, valkoihoiset, maailman tilasta huolissaan olevat, tiedostavat mutta passiivisesti toteuttavat helsinkiläiset notkuvat. Puhumme samoista ihmissuhteista, päivittelemme audi-setiä ja meren tilaa, iloitsemme vapaudesta, murehdimme ajan juoksua ja yksinäisyyttä.

Samanaikaisesti vain muutaman kivenheiton päässä, pääkaupunkimme ytimessä on kulttuurikeskus Caisan yhteydessä Helsingin ainut kurdilainen kahvilaravintola Café Caisa, jossa monenlaiset ihmiset ja kulttuurit ympäri maailman kohtaavat.

Vai kohtaavatko?

Mistä pippuri kasvaa

Kello on puoli yksitoista aamupäivällä. On aivan tavallinen syyskuinen keskiviikko. Kahvilan pöytäliinat hohtavat valkoisina ja taustalla soi kurdimusiikki. Viulu vinkuu, mutta muuten on hiljaista – vain kerrosta ylemmäs, Kulttuurikeskus Caisaan harppoo rappusia pitkin ihmisiä. Hauskannäköisiä ihmisiä, tuulahduksia maailmalta.

Tuijotan kahvikuppiin ja mietin, minkä perusteella oletan aistivani tuulahduksen maailmalta. Mistä erotan, onko ihminen suomalainen vai ei.

"Thank you, bye bye", toivottaa ravintoloitsija Ahmet Aslan asiakkaalle, joka käy kysymässä suuntaa.

Erottaako ehdan turistin eksyneestä katseesta? Tunnistaako ulkomaalaisen asfalttia värikkäämmästä pukeutumisesta? Vai englannin kielestä?

Mistä tahansa kielestä, korjaavat Mira Mäkiranta ja Janne Korpi, työtoverit, jotka lounastavat terassilla, katoksen suojissa. Web-analyytikot käyvät usein työlounaalla Caisassa sen rennon ilmapiirin ja hyvien kasvisruokien vuoksi.

"Kuukausi sitten pysähdyimme kuuntelemaan, että ravintolan kaikissa pöydissä puhuttiin eri kieltä. Se oli hauska havainto", Korpi kertoo.

Eivätkä ihmiset ole eksyksissä vaan ihan kotikaupungissaan, mietin. Syysaurinko alkaa lämmittää, lisää lounastajia valuu Caisaan. Ahmet Aslam oikoo tuoleja.

Falafel tuoksuu.

Buffet-pöytä hehkuu punajuuren ja pinaatin väreissä, papuja, linssejä, erivärisiä mössöjä katoaa lautasille. Ravintolan hyllyllä on Sieltä missä pippuri kasvaa – löytöretkiä uussuomalaiseen keittiöön -kirja. Ruoka ja ruokailu todella voivat yhdistää ja tehdä erilaiset kulttuurit läheisiksi. Ruoasta on helppo puhua, ruokaillessa on luonnollista keskustella.

Englantia, ranskaa, kurdia, ruotsia, tuntematonta – kielet solisevat, mutta yksi ei muutu: kahvilan asiakkaat hajaantuvat tasaisesti ympäri tilaa. Yksin, kaksin, kolmisin. He eivät istu tuntemattoman viereen, eivät edes lähelle. He katselevat kaukaa. Ja niin teen minäkin: syön, katselen seinään tai kauas. En puhu kenellekään.

Täytyisi olla avoimempi. Täytyisi olla auki kohtaamisen mahdollisuudelle, mietin. Pelkkä kahvilatilassa oleminen ei vielä riitä.

Ei muuria itsen ja toisten välillä

Ahmet Aslan on ravintolastaan ylpeä. Hänen mukaansa Caisassa käy kaikenlaisia ihmisiä.

"Tietysti kulttuurikeskus tuo paljon asiakkaita meille. Ja suuri osa asiakkaista tulee muiden suosituksesta", mies kertoo. Ilmapiiri on avoin ja Aslanin mukaan ihmisillä ei ole "muuria" itsen ja toisten välillä.

"He keskustelevat pöydästä toiseen niin vauhdikkaasti, että välillä minäkin ihmettelen", Aslan kuvailee.

Jaaha.

Hän lisää, että enemmistö asiakkaista on yhtä kaikki suomalaisia. "Sitten on paljon kurdeja, iranilaisia, brittejä, jenkkejä...", Aslan sanoo.

"Mutta tänään on poikkeuksellisen hiljainen päivä."

No niin onkin.

Illusia Girs ja Jarmo Kinnula, tytär ja isä, istuvat myöhäisellä lounaalla Caisassa. Kinnula korostaa haluavansa tukea monikulttuurisuutta ja myös monikulttuurista ravintolaa. Juuri Berliinistä palannut Girs harmittelee sitä, että vain harva tietää Caisan kahvilaravintolasta. Paikassa olisi potentiaalia moneen, todelliseen kulttuurien kohtaamiseen.

Nyökkäilen. Taitaa vaan olla hiljainen päivä tänään.

Toisaalta Caisassa lounastaneet turkkilaiset Enes Kaya ja Ali Yildirim tulevat Café Caisaan lähinnä hyvän ruoan vuoksi. He haluavat olla kahden kesken.

"Kyllä Suomessa on helppo tutustua kaikenlaisiin ihmisiin ja ihan missä vaan, jos niin haluaa", kolme vuotta Suomessa asunut Kaya korostaa. "Erityisesti yöllä on tosi helppo tutustua ihmisiin", hän naurahtaa.

Kuusi kuukautta Suomessa asunut Yildirim ei ole kohtaamisen keveydestä samaa mieltä. Hän ei osaa suomea eikä englantia ja siksi häntä ujostuttaa. Hänen mielestään ihmisiin tutustuminen on Suomessa vaikeaa.

Iltapäiväteetä ja sympatiaa

Tutkija Olli Löytyn sanat kaikaavat korvissani, kun juon kylmää kahvia. "Mitkä oikeasti kohtaavat, kun kulttuurit kohtaavat?" hän kysyy teoksessaan Maltillinen hutu.

Jokin tässä kahvilakyttäyksessä hävettää.

Mutta ei tässä ole sen kummemmasta kyse, kuin että olisi mukava tavata erilaisia yksilöitä. Erilaisia ihmisiä kuin itse on. Ja todistaa paikan päällä ihmisten tutustuvan tuntemattomiin. Tiedän, että monikulttuurisuus on jo sinänsä sanahelinää, eksotiikalla ratsastelua, järjetöntä yleistystä, mitä ikinä.

Yksilöiden välisestä kohtaamisesta tässä on kyse, rajojen ylityksestä.

Iltapäivän aurinko valaisee Caisan kauniiksi. Kahvilassa istuu hajanainen määrä ihmisiä. He ovat pareittain, tai he ovat yksin ja lukevat lehteä. Niinkin Suomessa tehdään, ollaan rauhassa ja omissa ajatuksissa, yksityisessä tilassa muiden keskellä.

Tekoyskin hieman. Kukaan ei nosta katsettaan.

Olo on kaurismäkeläinen.

Petri Nygren syö dallas-pullaa ja juo höyryävää kahvia lehden ääressä. Hänen mielestään Café Caisa on idyllinen paikka – ja jollain tapaa hyvin erilainen kahvila kuin muut Helsingissä. Sitä, millä tavalla, on vaikea selittää.

Mies tulee kahvilaan myös kuullakseen arabimusiikkia. Se on tullut tutuksi internetin kautta, ja hän pitää musiikista.

Ulkona syö iltapäivän viimeisinä tunteina nuori suomalaisargentiinalainen Morenon perhe. Äiti, isä ja lapset ryhmittyvät terassin perälle. Anna-äiti kertoo perheen etsineen Caisan kahvilaa ja olevan tyytyväinen kun vihdoin löysi sen.

Morenon perheellä on selvästikin hauskaa. Anna ja puolisonsa Juan Pablo syövät ja hymyilevät toisilleen sekä pöydällä leikkivälle pikkuiselle Alva Solille.

Keskusteluja tyhjän kanssa

Aurinko pakenee vastapäisen kerrostalon taakse. Kahvila on jo toista tuntia aivan tyhjä. Kohtaaminen tyhjän kanssa on vaikeaa.

Café Caisa on hurjan kaunis juuri hämärällä. Sen oranssin ja maan sävyt ja myyntitiskin punaiset led-valot pääsevät oikeuksiinsa. Paikkaan on helppo kuvitella monikymmenpäisiä juhlia, iloa ja tanssia, persialaisia iltoja, fado-musiikkia, vietnamilaista karaokea.

Tänään, tavallisena keskiviikkona, niitä ei ole. Ja tämä kahvila on sellainen, jota ei ole tarkoitettu tyhjäksi vaan naurulla täytetyksi.

Ärsyttää, kun kaiken maailman elokuvateatterit ja miljoonabisnekset jättävät tällaisen kahvilan varjoonsa. Eivät ihmiset löydä tänne alakerran hampurilaisten ja hattaroiden keskeltä. Eivät aivan Helsingin ydinkeskustastakaan.

Se on väärin.

Ilta hämärtyy. Ei tämä kohtaamattomuus tästä istumalla parane. Ei tänään. Päivän saldo on määrältään niukka, mutta laadultaan laaja. Kirjaan uudenlaisia kokemuksia ranskalaisin viivoin. Mitä sellaista näin tai koin tänään, jota en ole pitkään aikaan kohdannut? Ainakin uusia ihmisiä, hymyjä ja kauniita silmiä, iranilaisen omenateen tuoksun ja monien kielten yhteishelinän.

On aika lähteä kotiin – ja kenties, koska ilta on nuori, kulkea vielä kotikatua pitkin omaan kulmakuppilaan iltateelle.


Kulttuurikeskus Caisan lokakuun tärpit

6.–10.10. Palestiinan kulttuuriviikko:

7.10. klo 19 Alhanin-yhtyeen konsertti.

9.10.klo 18 Luento Jerusalemin historiasta.

10.10. klo 19 Palestiinalainen juhla

9.10 klo 17 Kansojen kirjallisuus ja kulttuuri-ilta: vierailijana nigerialainen kirjailija Jonathan U. Okafor.

12.10. klo 16 Kansainvälinen naisten olohuone; The Queen of Hearts -kauneuskilpailun vuoden 2009 voittaja Mirfat kertoo millaista on olla nuori musliminainen Suomessa. Ilm. oge.eneh@hel.fi.

16.10. klo 9–16 Seminaari Afrikan kansojen saavutuksista.

17.10 klo 14–24 Afrikkalainen kulttuuripäivä.

21.10. klo 13 Musta tulee isona valkoinen – tuleehan? Näyttelijä-yrittäjä Jani Toivola kertoo miltä tuntuu olla erilainen ja kuinka päästä eroon turhista ennakkoluuloista.

24.10 klo 15 Elokuva Demons of Cairo, ohjaaja Ahmed Atef paikalla näytöksessä.

Lisätiedot: www.caisa.fi

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2009.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!