Kovissa kansissa: Demokratia on rikki

Demokratia lisää köyhissä maissa väkivaltaa ja vallankaappauksia, kirjoittaa Oxfordin taloustieteen professori Paul Collier uusimmassa kirjassaan.

Teksti: Totte Harinen

PitkätDemokratiaHallinto

Kun Paul Collier kirjoitti edellisen kerran maailman köyhimmästä miljardista ihmisestä, syntyi moderni klassikko. Vuonna 2007 julkaistu The Bottom Billion oli rohkea ja terävä puheenvuoro globaalin kurjuuden pohjimmaisista syistä, eikä ole ihme, että sitä luetaan nykyisin osana kehitysmaatutkimuksen perusopintoja. Collier, Oxfordin yliopiston taloustieteen professori, palaa uusimmassa kirjassaan saman ihmisryhmän pariin, ja hänellä on jälleen tärkeää sanottavaa.

Wars, Guns and Votes: Democracy in Dangerous Places alkaa varoituksella: Collier toteaa esipuheessa, että hänen kirjassa esittämiään suosituksia voidaan pitää kalliiksi tulevana idealismina, valeasuisena imperialismina tai loukkauksena demokratian periaatteita kohtaan. Hän kiistää tulkinnat välittömästi toteamalla, että kaikki kirjan ehdotukset perustuvat yksinkertaisesti empiirisiin faktoihin ja poliittisiin perusoikeuksiin.

Argumentti ei aivan vakuuta: empiirisillä "faktoilla" on historian saatossa perusteltu jos jonkinlaisia myöhemmässä tarkastelussa epäonnistuneiksi osoittautuneita yhteiskuntajärjestyksiä, eikä taloustieteenkään saldo liene tässä suhteessa aivan puhdas.

Joka tapauksessa Collier asettaa itselleen ainakin pintapuolisesti yksinkertaisen tehtävän: tutkia yhteiskuntatieteellisillä menetelmillä, miksi yritykset rakentaa demokratiaa, hyvinvointia ja vakautta epäonnistuvat toistuvasti maailman köyhimmissä maissa, ja antaa havaintoihin perustuvia suosituksia siitä, mitä asialle voisi tehdä.

Empirian asialla, vaaraa uhmaten

Collier on tutkimusryhmänsä kanssa koonnut vaikuttavan määrän aineistoa. Tutkimusprosessi on kuvattu kuivakkaan ironisissa kertomuksissa vaaraa – usein Afrikan kriisipesäkkeissä – uhmaavista, totuutta etsivistä sankariyhteiskuntatieteilijöistä. Collier jaksaa toistuvasti alleviivata sitä, miten kaikki kirjan johtopäätökset perustuvat empiiriseen tutkimukseen. Loppuun hän on vielä varmuuden vuoksi listannut teoksen pohjana olevat 25 tieteellistä julkaisua.

Collier korostaa kirjan tutkimuksellista otetta luultavasti siksi, että hän sanoo asioita, joita emme haluaisi kuulla. Teoksen keskeinen väite on, että demokratia lisää väkivaltaa, epävakautta ja vallankaappauksia maailman köyhimmissä maissa. Väitteen aiheuttama shokkiefekti tosin lieventyy siinä vaiheessa, kun Collier myöntää demokratian tarkoittavan maailman köyhimmälle miljardille ihmiselle lähinnä vaaleja – jotka nekin ovat useimmiten läpikotaisin epärehellisiä.

Demokratia ei toimi, sillä vallanpitäjiä on erittäin vaikea saada poliittiseen vastuuseen. Collier osoittaa vakuuttavasti, miksi tyypillisen maailman köyhimpiin kuuluvan maan hallitsijan on järkevää turvautua vilppiin: kun huijaamisesta ei seuraa rangaistusta, eikä rehellisyydestä palkintoa, kannattaa jokaisen omaa etuaan maksimoivan rationaalisen toimijan huijata. Pyyteettömästi kansan etua ajavat poliittiset johtajat näyttävät olevan vähissä.

Väkivalta demokratian käyttöön

Collier tarjoaa ratkaisuksi keppiä ja porkkanaa. Kehitysavun ehdoksi tulisi asettaa julkisen rahankäytön tiukka ulkopuolinen valvonta, ja avun määrän pitäisi olla sidottu vastaanottajamaan sotilasmenoihin. Huomionarvoista on, että Collier ei kannata kehitysavun lakkauttamista kokonaan, toisin kuin hänen entinen oppilaansa, teoksellaan Dead Aid kohua herättänyt Dambisa Moyo. Maiden sisäinen turvallisuus tulisi lisäksi Collierin mukaan taata kansainvälisen yhteistyön avulla, koska monet valtiot ovat yksinkertaisesti liian pieniä vastaamaan omasta turvallisuudestaan.

Radikaalein ehdotus koskee kuitenkin väkivallan valjastamista demokratian käyttöön. Collier haaveilee kansainvälisestä sopimuksesta, jossa länsimaat lupaisivat maailman köyhimpien maiden poliittisille johtajille estävänsä vallankaappaukset, mikäli he sitoutuvat järjestämään avoimet ja rehelliset vaalit. Tällöin vallanpitäjät saisivat rehellisestä toiminnasta palkinnon. Vastaavasti huijaamisesta seuraisi rangaistus suuremman vallankaappausriskin muodossa – etenkin mahdollisten kapinallisten tietäessä, että länsimaat eivät puutu heidän toimintaansa.

Collierin kirjan alussa antama varoitus alkaa näyttää aiheelliselta. Nämä ehdotukset on todellakin helppo tulkita kielteisesti. Mutta voimmeko luottaa hänen vakuutteluunsa siitä, kuinka kaikki perustuu vain yksinkertaisiin empiirisiin faktoihin ja poliittisiin perusoikeuksiin? Ainakin hän hahmottelee ehdotuksensa poikkeuksellisen kevyellä kädellä: teokselle muuten kovin tyypillinen tilastoihin ja tutkimuksiin perustuva argumentaatio puuttuu.

Ehdotusten uskottavuus jää siis arvoitukseksi, mutta yksi asia käy joka tapauksessa ilmi: hyppy empiirisiä faktoja etsivän yhteiskuntatieteilijän roolista poliittisia suosituksia antavan visionäärin tehtävään on pitkä ja vaativa. Paul Collier ansaitsee kiitokset hyvästä yrityksestä.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2009.

 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!