Lappi - Suomen kolonisoitu?

Lapin asemaa on usein verrattu siirtomaihin. Se on nähty Suomen ja naapurivaltioiden häikäilemättömän riiston kohteena. Paljon keskustelua herättänyt tutkimus väittää, ettei Lapin kohdalla voi puhua kolonialismista.

Teksti: Anna Nieminen

EurooppaLänsi-EurooppaSuomi

Kaunokirjallisuus on luonut 1920-​luvulta lähtien mielikuvaa Lapista "valloitettuna maana". Yhteiskunta- ja kulttuuritutkimus ovat vahvistaneet tätä mielikuvaa: viimeisten vuosikymmenten ajan Lappia on käsitelty kolonialismin teorioiden avulla. Lappiin yhdistettynä kolonialismi on nähty luonnonvarojen riistona ja saamelaisen asutuksen ja kulttuurin ahtaalle ajamisena.

Viime kesänä Oulun yliopistossa tarkastettu asutusta ja maankäyttöä käsittelevä väitöskirja pistää monet vanhat käsitykset uusiksi. Historioitsija Matti Enbuske väittää keskustelua herättäneessä tutkimuksessaan, etteivät kolonialismin teoriat päde Lappiin.

"Saamelaiset eivät väistyneet suomalaisen asutuksen tieltä eivätkä sulautuneet suomalaisiin. Suomalaista kolonisaatiota ei tapahtunut tutkimallani ajalla 1500-luvulta 1900-luvun alkuun", Enbuske sanoo.

Kemin Lapin ja Enontekiön alueen asutus kyllä kasvoi 1700-luvulta lähtien voimakkaasti, mutta kasvu johtui Enbusken mukaan saamelaisten sisäisestä liikkeestä. Lappiin tuli hyvin vähän talonpoikaisia asuttajia alueen ulkopuolelta. "Nekin, jotka tulivat, olivat yleensä naapuripitäjistä."

Enbusken mukaan vanhan Lapin väestö siirtyi vähitellen talonpoikaiseen elintapaan, eikä talonpoikaista kulttuuria ja saamelaisuutta siksi pitäisi asettaa vastakkain.

Toisaalta myös saamelainen asutus ja porosaamelaisten vahva asema tietyillä alueilla voidaan tutkijan mukaan nähdä kolonisaationa, jos käsite määritellään laajasti. "Porosaamelaiset edustivat kulttuurinsa, asutuksensa ja elinkeinonsa puolesta saamelaisväestön vaurainta osaa. Joku muukin kuin valtakulttuuri voi siis olla syrjäyttämässä toisia", Enbuske sanoo.

Maanomistuskysymys kuohuttaa

Erityisesti näkemys saamelaisista primitiivisenä alkuväestönä ja muinaiskansana hiertää tutkijaa. Enbusken mukaan mielikuva on perua 1700-luvun lopulta vahvistuneesta tieteellistämisestä.

"Kun on määritelty, kuka on saamelainen, lähtökohtina on pidetty äidinkieltä ja lappalaisiksi kirjattuja henkilöitä suvussa. Tietynlaisena rajana määritelmissä on käytetty vuotta 1875. Historiallista kehitystä pohdit-taessa ei ole mielekästä rajata ajankohtaa, jona etninen nykysaamelaisuus määritettäisiin alkaneeksi. Mutta historiallisen kehityksen tunteminen ei suinkaan sulje pois vähemmistöryhmien aseman turvaamista."

Koska saamelaisuutta on eri aikoina määritelty eri tavoin, Enbuske käyttää usein termejä historiallinen saamelainen ja nykysaamelainen. Toisinaan hän käyttää myös määritettä lappalainen, joka on voinut aikoinaan tarkoittaa saamelaisen lisäksi muun muassa lapinkylään kuulunutta.

Lapinkylä on yleisnimi, joka tarkoittaa Lapissa sijaitsevaa kylää. Sen asukkaat eivät välttämättä ole saamelaisia. Siksi saamelaisten nykyisin asuttamista kylistä käytetään nimitystä saamenkylä.

Vaikka Enbusken tutkimus käsittelee Lapin historiaa, siinä sivuttavat maanomistuskysymykset ovat osuneet ajankohtaisiin kiistoihin.

"Ne, joita maanomistuskysymykset koskevat, ovat pyrkineet löytämään tukea omille näkemyksilleen. Nykyiset maaoikeuskysymykset ovat kuitenkin vain tutkimukseni sivujuonne", Enbuske sanoo.

Valtio ja väestö eivät olleet vastakkain

Lapin asutuksen ja maankäytön historiaa ovat Enbusken mukaan hallinneet mielikuvat, joille ei löydy menneisyydestä perusteita. Usein on väitetty, että kruunu eli valtio olisi riistänyt Lapin alkuperäisväestöltä tämän maita. "Tutkimukseni osoittaa näiden maiden säilyneen vanhojen sukujen hallinnassa", Enbuske selvittää.

Niinikään tutkija kumoaa käsityksen, että asukkaiden elinkeinojen harjoittamista olisi rajoitettu.

"Itse asiassa valtio pyrki tukemaan niitä. Mitään yksinomaan lappalaisille kuuluvia elinkeinoja ei ole koskaan määritelty. Ajan käsitysten mukaan maankäyttöä kyllä kontrolloitiin kuten muuallakin Ruotsin valtakunnassa", Enbuske kuvailee.

Enbuske kumoaa myös tulkinnan, jonka mukaan niin sanottu lapinvero voitaisiin nähdä todisteena lappalaisten maanomistuksesta tai perusteena nykysaamelaisten omistusoikeudelle.

"Lapinveroa kannettiin Lapinmaan asukkailta ja se perustui elinkeinoista saatuun tuottoon. Vuonna 1695 lapinveroa alettiin maksaa kollektiivisesti lapinkylittäin, ja sitä maksoivat sekä lappalaisiksi kirjatut että uudistaloudet. Vero kertoi verovelvollisten määrästä eikä lapinkylän laajuudesta. Lapissa asuneet uudistilalliset alkoivat maksaa maapohjaista lapinveroa 1700-luvun puolivälin jälkeen."


Uusi Suomi vailla alkuperäiskansaa?

Oikeushistorian tutkija Heikki J. Hyvärinen on yksi Matti Enbusken väitöskirjaa arvostelleista. Hän muistuttaa, että Enbusken väitöksen käsittelemää maakysymystä on yritetty ratkaista Suomen lainsäädännössä vuodesta 1952 lähtien kuuteen eri otteeseen niin tavallisten maa- ja elinkeino-oikeuksien osalta kuin alkuperäiskansakysymyksenä. Hallitus ei ole vienyt ehdotuksista yhtään eduskunnan käsiteltäväksi.

Hyvärisen mielestä Enbusken pahin tutkimuksellinen virhe on se, että tutkija tekee oikeudellisia johtopäätöksiään käyttämällä asutushistorian tutkimusmenetelmiä. Hyvärinen kritisoi myös sitä, että Enbuske niputtaa sekä lappalaisen että saamelaisen etnisiksi termeiksi. Lainsäädännön mukaan saamelainen on vuodesta 1973 lähtien ollut etninen termi, kun taas lappalainen on maa- ja elinkeino-oikeuksiin sekä -velvollisuuksiin liittyvä termi.

Hyvärinen huomauttaa, että aikaisemmassa tutkimuksessa lappalaisten on katsottu omistaneen lapinkylän alueen, vaikka Enbuske väittää sitä pelkästään paikallishallinnon alueeksi veronkantoa varten.

Hyvärisen mukaan Enbuske tulkitsee virheellisesti valtion oikeuksia ja väittää valtionmaata jo keskiajalta lähtien "kruununmaaksi". Näin ollen lapinvero on Enbusken tutkimuksessa tulkittu henkilölliseksi elinkeinoveroksi ja lappalaisten maanomistus saatu näin kokonaan katoamaan. Keskeisten tutkimustulostensa perustaksi Enbuske on viitannut väitöksessään lainsäädäntöön, jossa hänen väittämiään asioita ei Hyvärisen mukaan ole.

Edelleen Hyvärinen arvostelee väitöskirjan lopussa olevaa arvelua, että Lapinmaassa ei muuta kolonisaatiota olisi ollutkaan kuin saamelainen asutus ja porosaamelainen ekspansio. Tähän erehdykseen Enbuske päätyi hänen mielestään sekoittamalla sanat alkuperäiskansa ja alkuperäisväestö ja lyhentämällä tutkimuksensa aluksi mielivaltaisesti kansainvälisen työjärjestön ILO:n alkuperäiskansasopimuksen 169 alkuperäiskansaa koskevaa määritelmää, sekä toteamalla määrittelyn sopivan yhtä hyvin suomalaisiin kuin saamelaisiin.

Hyvärinen muistuttaa, että muista Pohjoismaista poiketen Suomessa on aloittamatta kolonialismin purku arkeologiassa ja historiatieteessä. "Enbusken tutkimus on esimerkki siitä, miten historiantutkimuksen keinoin tulkitaan menneisyyttä tavalla, joka vastaa Suomen ylläpitämän kolonialismin tarpeita."

Suomen saamelaiskäräjien puheenjohtajana toimiva kulttuuriantropologi Klemetti Näkkäläjärvi kirjoitti blogissaan kesäkuussa tunnepitoisesti Enbusken väitöskirjasta. Hän oli huolissaan siitä, että aihetta sivunnut uutisointi keskittyi sen poliittiseen ulottuvuuteen, ei väitöksen vaatimattomiin tieteellisiin ansioihin.

"Erityisen surullinen olen siitä, että väitöskirja, tieteen ylin opinnäyte, voi olla luonteeltaan saamelaisten oikeuksia ja asemaa vastustavaa ja että poliittisia mielipiteitä voidaan esittää tutkimuksen nimissä", hän kirjoittaa.

Jauristunturin porosaamelaisten poronhoidon kulttuuritietojärjestelmästä väitöskirjaansa tekevän Näkkäläjärven mielestä Enbusken tutkimus sopii kansalliseen identiteettiprojektiin, jossa rakennetaan Suomea ja suomalaisuutta. "Saamelaiset ovat olleet kansallisvaltion rakentamisprosessin tutkimusperinteessä 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun puoliväliin asti poikkeavuus ja ongelma, koska kansallisvaltioajatteluun ei sovellu se, että valtion rajojen sisällä asuu muita etnisiä ryhmiä, jotka toimivat erottavana tekijänä kansallisvaltion yhtenäisyyden kannalta."

Anni Valtonen


Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2009


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!