Lapsuudenkuvissa tankkeja

Tavallinen arki ei näytä kaikkialla samalta.

 

MIA TAKULA
sankari.jpgTamer suunnittelee muuttoa Italiasta Puolaan.

 

”Asiat hoituisivat helpommin, jos ne tekisi laittomasti”, huokaisee palestiinalaismies Tamer.

Hän on asunut Italiassa jo vuosia opiskelijana. Nyt hänelle on tarjottu työpaikkaa, ja työt olisi pitänyt aloittaa pari kuukautta sitten, mutta byrokratia heittelee häntä luukulta toiselle.

”Jonotin tänä aamuna poliisiasemalla neljä tuntia. Käskivät tulla iltapäivällä uudestaan. Sitten minulle sanottiin, että hakemus pitääkin tehdä netissä.”

Tamerin saamat ohjeet ovat muuttuneet jokaisella käyntikerralla. ”Tahtoisin vain elää normaalia elämää ja käydä töissä.”

Mies on saanut työpaikan, mistä vain harva nuori voi uneksia. Eurooppaan ei kuitenkaan tulla noin vain, ainakaan Palestiinasta. Eikä Palestiinasta poistuta helposti. Kun Tamer palaa kotivierailultaan, hänen on ensin matkustettava junalla Jordaniaan ja lennettävä toisen Euroopan maan kautta Italiaan.

Koska Tamerilla on nyt aikaa, kiertelemme Padovan kaupungin kuuluisimmat aukiot ja katedraalit, käymme yliopistolla ja ravintolassa. Katedraalissa Tamer yllättää minut kertomalla olevansa ortodoksi. Ihmettelen omaa tietämättömyyttäni, mutten paljasta Tamerille, että luulin kaikkia palestiinalaisia muslimeiksi.

Kyselen, mitä nuori mies toivoo tulevaisuudelta. ”Yritän elää tätä hetkeä ja nauttia elämästä. Saatan kuolla kolarissa ensi viikolla. Koitan kerätä kokemuksia, sillä kuoleman koittaessa uusia huonekaluja ei täältä saa mukaan.”

Tamer on seurustellut muutaman kuukauden puolalaisen naisen kanssa. Hän on piipahtanut Puolassa, mutta harkitsee jo sinne muuttoa. Puolan kieltäkin hän jo opiskelee. ”En kyllä tiedä maasta juuri mitään. Mutta kun on asunut elämänsä kahdeksantoista ensimmäistä vuotta Palestiinassa, eivät vaatimukset asuinpaikasta ole korkeal­la. Palestiinaa huonompaa asuinpaikkaa on vaikeaa löytää.”

Nukun yön Tamerin huoneessa, joka sijaitsee yhteisasunnossa. Talon kuntoa ei kannata ryhtyä tarkastelemaan edes illan hämäryydessä. Tamerilla on sänky, kaappi, tietokone ja ikivanha sohva. Kaapin ovessa on valokuvia Palestiinasta. Iloisten perhekuvien seassa on kuvia tankeista, Tamerin lapsuuden arjesta.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2009

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!