Mielikuvista todeksi

Ecuadorilainen Barbarita Lara matkusti esi-isiensä myyttiseen Afrikkaan ja tunsi vihdoin olevansa osa suurempaa kokonaisuutta.

Teksti: Anna Vohlonen

PitkätAfrikkaEteläinen AfrikkaEtelä-AfrikkaAmerikkaLatinalainen AmerikkaEtelä-AmerikkaEcuador

 

ANNA VOHLONEN
teema2.jpgEntinen vanki opastaa Barbarita Laraa Robben Islandilla Etelä-Afrikassa.

 

"Tuntuu kuin olisin ollut täällä aiemminkin", kiteyttää Barbarita Lara ensituntemuksensa Etelä-Afrikan Kapkaupungissa. Yläasteen opettajana työskentelevä Lara on toteuttanut haaveensa ja päässyt vihdoin tutustumaan esi-isiensä maanosaan.

Alkuperäiskansoistaan tunnetussa Ecuadorissa Lara kuuluu vähemmistöön, jonka juuret ovat Länsi-Afrikassa. Ecuadorin melkein 14 miljoonaisesta väestöstä noin 600 000 luokittelee itsensä afroecuadorilaiseksi.

Äiti-Afrikan tunteminen jalkojen alla ravistelee Laraa, erityisesti kun paikalliset naiset kommentoivat hänen samannäköisyyttään. "Ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen olevani osa suurempaa kokonaisuutta", hän sanoo. "Afroidentiteettini saa vahvistusta, kun opin lisää ja saan kokemuksia afrikkalaisuudesta", Lara pohtii.

Mikä ihmeen rotusyrjintä?

Kapkaupungin ohella Laran matkaohjelmaan kuuluu Robben Island, jossa Nelson Mandela oli vangittuna.

"Kun aloitin opettajanopintoni, minulta kysyttiin rotusyrjinnän merkityksestä. En osannut selittää asiasta mitään. Opettaja äksyili, kuinka on mahdollista, ettei afrikkalaisten jälkeläinen tunne rotusyrjinnän käsitettä! Torumisen ansiosta kiinnostuin tutkimaan kansani taustoja", Lara kertoo.

"Suurin osa afroecuadorilaisista ei tunne Mandelaa, saati Afrikan historiaa", hän lisää. “Me afroecuadorilaiset olemme vielä kovin heikkoja puolustamaan oikeuksiamme rasistisessa maassa. Mandelan sitkeys viestii, että todellinen johtajuus vaatii täydellistä antautumista", hän sanoo.

"Matka sai minut näkemään oman pienen taisteluni sekä naisena että afrikkalaisten jälkeläisenä. Tiedän taas, mitä minun tulee tehdä."

Pakon edessä

48-vuotias Lara on näkyvä johtohahmo ja vastaa etno-opetuksesta afroecuadorilaisten asuttamalla Chota- ja Mira -jokien laaksoalueella Ecuadorissa. Alue on keskimääräistä köyhempi: juoksevaa vettä ja sähköä ei ole. Ihmiset työskentelevät pientiloilla, päivä- ja kausityöläisinä sokeriviljelmillä, pyykkäreinä ja kotiapulaisina.

Etno-opetuksessa painotetaan suullisen perinteen merkitystä ja pyritään pitämään afroecuadorilaisten tietämys ja taidot hengissä.

Lara kertoo käyneensä koulua 10-vuo-tiaaksi ja auttaneensa vanhempiaan keräämällä vuorilta etanoita. "Palasin kouluun 21-vuotiaana ja sen päätettyäni jatkoin opiskelua pääkaupungissa Quitossa yliopistossa", nainen kertoo.

Opintonsa Lara rahoitti kotiapulaisen työllä. “Me mustat naiset olemme omaksuneet palvelijan identiteetin kaikessa: olemme hyviä paiskimaan töitä niin pelloilla, keittiössä kuin patruunan sängyssä. Yleisenä vitsinä kerrotaan, että kun mustaa naista pyytää istumaan, niin eiköhän tämä jo asettaudu makuulle", Lara sanoo.

"Ehkäpä valkoiset miehet totesivat tämän käytännössä ja me itsekin uskoimme siihen. Ongelma on, että kaikki tehtiin pakon edessä, ei koskaan vapaasta tahdosta".

Afrikkalaisperäisten naisten sensuelli kulku ja rytmikkäät tanssit edustavat monien mielikuvissa seksuaalisuutta. Tästä on tullut painolasti, josta myös afroecuadorilaiset naiset saavat kärsiä solvauksina, ennakkoluuloina ja lähentely-yrityksinä. "Itse kanavoin nykyään lantioni keinahdukset positiiviseksi voimaksi ja nautin ruumiini liikkeistä. En välitä mitä muut ajattelevat, sillä tiedän kuka olen ja mistä tulen", Lara tuhahtaa.

Pyrkimys myönteisyyteen

Afroecuadorilaisten historiaa ei ole kirjoitettu, joten Lara on koonnut aiheesta oman historiikin. Se perustuu paljolti suulliseen perimätietoon, mutta myös esimerkiksi kansallisarkiston orjia käsitteleviin asiakirjoihin. Dokumenteissa käsitellään orjakauppaan liittyviä lakipykäliä, orjien jälkeläisten kohtaloita, orjien välisiä avioliittoja, orjakapinoita, rangaistuksia ja orjien vetoomuksia asemansa parantamiseksi.

Mustien naisten järjestötalo sijaitsee La Concepciónin kylässä paikalla, jossa ennen oli plantaasin purga, rangaistuspaikka. Järjestötalo on nimetty Ochúniksi mustien naisten suojelusjumalattaren mukaan. "Ochún on iloluontoinen, tanssiva, erityisesti raskaana olevien naisten suojelija. Vaikeuksien ja katkeruuden keskellä haluamme iloita elämästä ja pysyä myönteisinä", Lara sanoo.

Hän kertoo La Concepciónin asukkaiden olevan hartaan katolisia, mutta yhdistelevän uskoonsa ja maailmankuvaansa luovasti afrikkalaisia piirteitä.

Kapkaupungissa afrikkalaisnaisten pukuloisto saa Laran räpsimään kuvia pukumalleista ja kankaista. Osa naisista suhtautuu kuvien ottamiseen epäluuloisesti, joten Laran täytyy opetella kysymään englanniksi lupaa kuvan ottoon.

“Yritämme elvyttää afrikkalaista pukeutumista Ecuadorissa. Olen luvannut viedä kanssasisarilleni uusia malleja."


Tottele tai kuole

Etelä-amerikkaan tuotiin Länsi- ja Keski-Afrikasta 1500-luvun loppupuolelta lähtien orjia kolmeen orjakauppasatamaan: Argentiinan ja Uruguayn rajalle, Brasilian Pernambucoon ja Kolumbian Cartagenaan. Ecuadoriin orjat kuljetettiin naapurimaasta Kolumbiasta erityisesti Chota- ja Mira -jokien laaksoalueen laajoille sokeriruokoplantaaseille, mutta myös palvelijoiksi ja rakennustöihin.

Ecuadorin alkuperäisväestöön kuuluneet pasto- ja tusa -kansat eivät espanjalaisten mielestä sopineet orjatyövoimaksi. Orjakauppa mahdollisti jatkuvan työvoiman saannin Afrikasta. Osa orjista lähetettiin Ecuadoriin Espanjan kautta. Nämä tulokkaat hallitsivat jo uudelle mantereelle saapuessaan espanjan kielen ja kulttuurin.

Quiton kansallisarkiston asiakirjoista selviää, että Chotan sokeriviljelmillä orjatyövoiman takaamiseksi perustettiin Cuajaran "orjasiittola". Siellä valittu "siitosorja" (mandingo) hedelmöitti valitut naiset. Puolisot, vanhemmat ja lapset erotettiin toisistaan mielivaltaisesti ja myytiin eri tiloille. Lapset kasvatettiin pienestä pitäen orjiksi. Orjuudesta tuli identiteetti, jossa alempiarvoisen osan hyväksyminen oli hengissä pysymisen edellytys. Rangaistukset tottelemattomuudesta, laiskuudesta tai kapinoinnista olivat jalka- ja käsipuu sekä maahan kaulaan asti hautaaminen.

Asiakirjoista löytyy tietoa myös La Concepciónin plantaasin orjasta Martina Carillosta, joka kapinoi kävelemällä seitsemän päivää Quitoon asti. Hän vaati parempaa vaatetusta ja ravintoa sekä työmäärän vähentämistä. Rangaistukseksi Carillo sai tilanomistajalta 500 ruoskaniskua ja hänen rintakehänsä repesi.

“Emme siis olleet passiivisia, teimme sen, minkä niissä olosuhteissa kykenimme", yläasteen opettajana työskentelevä Barbarita Lara toteaa. Hän kertoo oppilailleen Martina Carillosta oman aikansa aktivistina.

Afroecuadorilaisten historia ei vielä ole osa maan virallista opetusohjelmaa.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2009


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!