Miten olla toisen kanssa? Miten olla, säilyttää itsensä ja tarvittava etäisyys toiseen? Miten rakastaa toista, niin erilaista?

Kohtaamisen vaikeus, piirtyvä raja minun ja muiden välillä, siinä koskettava asetelma, jota Anu Silfverberg purkaa esikoisromaanissaan Kung Po.

Kenties ”purkaa” ei ole verbinä oikea, kysymys on ennemminkin lähestymisestä, polkujen hahmottamisesta, lähes näkymättömän, himmeästi valossa erottuvan elämänverkon katselemisesta. Melko läheltä, aivan hiljaa.

Kung Po on tarina Reimasta ja Reetasta, juuri eronneista kolmekymppisistä kaupunkilaisista. Reeta on jättänyt Reiman, turvallinen ja totunnainen parisuhde on historiaa. Mies juo, rypee ja suree; nainen koettaa ponnistaa elämässään eteenpäin.

Romaani laajenee myös monikulttuurisen kohtaamisen tasolle. Reiman polku johtaa laittoman maahanmuuttajan, Abdin tapaamiseen – tai toisin päin. Abdi muuttaa Reiman luo asumaan. Miehet kommunikoivat alkuun lähinnä hiljaisuuden ja Susan Sarandonin elokuvien kautta, molemmat ymmärtävät, ettei menneisyyteen käy koskeman.

Miesten välinen kohtaaminen on kömpelyydessään koskettavaa ja kunnioittavaa. Samalla todellisuus saa uudet mittasuhteet: kahden nykykaupunkilaisen kolhiintunut rakkaus vaikuttaa kovin pieneltä suurten menetysten rinnalla. Abdi on menettänyt kotimaassaan sodan vuoksi kaiken, koko perheensä.

”Kyllä hän varmasti halusi heidätkin turvaan. Mutta eniten hän halusi, että olisi itse turvassa. Sitä kaikki halusivat, sitä kaikki ensimmäiseksi ajattelivat”, toinen turvapaikanhakija kuvailee Abdia romaanin sivuilla.

Syyllisyys viiltää romaanin henkilöhahmoja, tekee heistä kumararyhtisiä, luisia ja haavoittuvia. He elävät omissa häpeän kaapeissaan. He eivät ole pahoja – hahmotelmia totuudesta on vain yhtä monta kuin ihmisiäkin. Ja elämässä on kysymys selviytymisestä ja ennen kaikkea siitä, että saisi pitää myös rakkaimpansa lähellään, turvassa.

Juuri armolliset ihmiskuvat ovat Silfverbergin romaanin parasta antia. Tarkka, arkinen kuvaus on avartavaa luettavaa ihan kaikille. Ja kaikenlaisen elämän, kaikenlaisten ihmisten kohtaamisessa. Se, että Silfverberg ei tekstissään nimeä maita, kaupunkeja, tapahtumapaikkoja, tekee romaanista yleisellä tasolla inhimillisen.

Kung Po nousee monikulttuurisuuden kysymyksillään yhteiskunnalliselle tasolle. Romaani myös valottaa uusia, anarkistisiakin tapoja elää ihmisten kanssa. Ruokalajina kung po on sen sijaan ”peruskiinalaista”. Sellaista, jota söisi mieluusti kumppanin kanssa sunnuntaisin. Silloin kun ei jaksa itse laittaa ruokaa tai haluaa muuten vaan löhöillä sohvalla. Kung po on arkista arkisempaa.

Juuri tästä romaani on napannut nimensä. Arkisen kung po’n makua jää yksin kaipaamaan. Arjesta kumpuaa rosoinen, erivärinen onni. On rohkeaa kirjoittaa juuri siitä.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2009