Taloustaantuma häätää vierastyöläisiä

Rahalähetykset kehitysmaihin romahtavat laman myötä.

Tuoreimmat tilastot Euroopasta kertovat, että rakennuksilla ja palvelualoilla työskentelevät siirtolaiset alkoivat loppuvuodesta 2008 lähteä joukoittain. Ulkomaisten työnhakijoiden määrät ovat alhaisimpia sitten vuoden 2005. Vuodesta 2004 lähtien Britanniaan muuttaneista miljoonasta itäeurooppalaisesta rakennustyöläisestä noin puolet on palannut kotiin.

Yhdysvalloissa työttömyys on korkein 14 vuoteen ja hipoo seitsemää prosenttia. Se voi kivuta yli 11 prosentin ennen kuin kriisi on ohi. Viranomaisten mukaan laiton maahanmuutto on supistunut 40 prosenttia vuodesta 2005.

Kiinassa tehtaita suljetaan, kun vienti ei vedä. Liki kymmenen miljoonaa muualle töihin lähtenyttä on palannut kotikaupunkeihinsa puolen vuoden aikana. Taantuma leviää koko Aasiaan tuotannon alihankintaketjuja pitkin.

Siirtolaiset ovat keskeinen osa työvoimaa sekä teollisuus- että kehitysmaissa. Maailmanlaajuisen rahoituskriisin edetessä yhä useammat maahanmuuttajat menettävät työnsä.

Kansainvälisen työjärjestön ILO:n mukaan kriisi voi kasvattaa maailman työttömien lukumäärän 190 miljoonasta 210 miljoonaan vuoden 2009 lopulla. Pahin uhka koskee palveluja.

Alle dollarilla päivässä elävien työtätekevien köyhien määrä saattaa nousta 40 miljoonalla ja kaksi dollaria päivässä ansaitsevien jopa yli 100 miljoonalla.

Ennennäkemätön ”käänteinen maahanmuutto” aiheuttaa paluumaissa kovia taloudellisia ja sosiaalisia paineita. Erityisen kova paine on niissä maissa, joiden köyhyyttä rahalähetykset ulkomailta ovat helpottaneet merkittävästi.

Rahalähetykset ovat kehitysmaille tärkeä ulkoisen pääoman lähde. Vuodelta 2008 niitä kirjattiin 283 miljardia dollaria. Summa on yli kaksinkertainen kaikkeen viralliseen kehitysapuun verrattuna ja yli puolet suorista ulkomaisista investoinneista.

Kielteiset sosiaaliset vaikutukset näkyvät jo. Kriisiaikoina ulkomaalaiset ovat haavoittuvimpia. Yhdysvaltalais-saksalaisen Marshall-rahaston tuoreen selvityksen mukaan yli 50 prosenttia amerikkalaisista ja 34 prosenttia eurooppalaisista uskoo, että maahanmuuttajat vievät työpaikkoja syntyperäisiltä.

Me uskomme kuitenkin, että muuttoliike tarjoaa mahdollisuuden saavuttaa kehitystavoitteita. On nähtävä rahoituskriisin yli ja etsittävä uusia tapoja, joilla siirtolaisuudesta voi hyötyä.

Globaali rahoitusjärjestelmä tarvitsee samanlaisia sääntöjä kuin kansainvälinen kauppa. Tarvitsemme riippumattoman kansainvälisen hallintoelimen, joka turvaa samalla vakauden ja sallii yksityisen toimintavapauden.

Ratkaisuja tarvitaan niin siirtolaisten valistuksen, rahalähetysten kuin turvaverkkojenkin suhteen.

Sekä siirtolaisten lähtö- että tulomaassa on korostettava myönteistä roolia, joka heillä voi olla talouskasvussa. Valtioiden ja YK:n tulisi jakaa tietoa vierastyöläisten oikeuksista ja sitoutua suojelemaan niitä. Global Migration Group (GMG) painottaa olemassa olevien ihmisoikeussopimusten ratifiointia, toteutusta ja valvontaa.

Rahalähetysten ennustetaan supistuvan kymmenen prosenttia vuonna 2009, mutta kasvavan jälleen talouden elpyessä 2010. Jotta maksimimäärä rahaa pääsisi perille ja tuottaviin tarkoituksiin, valtioiden tulisi yhdessä ratkoa kansainvälisiin rahansiirtoihin ja paikallisiin rahoituspalveluihin liittyviä ongelmia.

Sekä lähtö- että tulomaat voivat auttaa kriisin vuoksi työnsä menettäviä vierastyöläisiä. Heille tulisi antaa mahdollisuus säilyttää siirtolaisasemansa kriisin yli, jotta töihin paluu helpottuisi sen jälkeen. Mallia voi ottaa Filippiineistä, joka järjestää paluu- ja työllistämispalveluja ulkomailta palaaville.


Kirjoittaja on YK:n kauppa- ja kehityskonferenssin Unctadin pääsihteeri.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2009

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!