Kenen sota?

Yhdysvaltalainen draamasarja Irakin sodasta ei kerro irakilaisista. Mitä tuumaa sarjan amerikkalaisnäkökulmasta Suomessa kasvanut nuori irakilaismies? Entä hänen isänsä?

Teksti: Juhana Pettersson

LyhyetKulttuuriAasiaLähi-itäIrak

"Katso nyt, siinä ne hymyilee ja nauraa ja ampuu!", Ahmed Al Chibib huudahtaa. Katsomme hänen kotonaan Generation Killiä, uutta yhdysvaltalaista draamasarjaa, joka kertoo Irakin sodan ensimmäisistä päivistä amerikkalaissotilaiden näkökulmasta. Suomessa se alkaa TV1:ssä maaliskuun lopussa.

Nyt on menossa kohtaus, jossa sotilaat ovat joutuneet väijytykseen ja alkavat ampua. He riemuitsevat, kun vihdoin pääsevät räiskimään vihollisiaan. Rumaa katsottavaa.

Pikkupoikana vuonna 1992 Irakista Suomeen muuttanut Al Chibib on käynyt Irakissa lukuisia kertoja ennen sotaa ja sen jälkeen, ohjannut perille Suomesta lähetettyjä sairaala-avustuksiakin.

"Rennon näköisiä tyyppejä", Al Chibib huomauttaa, kun yhdysvaltalaissotilaat istuvat heittämässä läppää.

"Ehkä jenkit ovat tuollaisia keskenään. Meille irakilaisille he ovat tylyjä, ikään kuin aina pitäisi esittää kovaa."

Al Chibib on periaatteen mies. Hän kertoo joutuneensa vaikeuksiin Suomen armeijassa, koska ei suostunut katsomaan simputusta sivusta. Parikymppinen mies työskentelee tällä hetkellä yrittäjänä ja on aktiivinen Turun seudun kunnallispolitiikassa.

Mitä pidempään ohjelmaa katsomme, sitä enemmän Al Chibibin ilme kiristyy.

"Mua ärsyttää ", hän sanoo.

Reaktiota on helppo ymmärtää. Ainakin suomalaisesta näkökulmasta sarjan yhdysvaltalaissotilaat vaikuttavat umpimielisiltä lapsilta, joille on epähuomiossa annettu rynnäkkökiväärit. Kuvaus voi olla lähellä totuutta, mutta se tekee draamasta vaikeaa katsottavaa.

Ajellaan aavikolla, puhutaan paskaa

Generation Killin tekijät David Simon ja Ed Burns ovat halunneet kuvata sotilaiden elämää kaunistelematta. Sarja perustuu Rolling Stone -lehden toimittaja Evan Wrightin kirjaan, jossa hän kertoo kokemuksistaan yhdysvaltalaisen sotilasyksikön mukana Irakissa.

Seitsenosaisessa sarjassa paneudutaan sotilaiden arkeen: sotilaat ajavat ympäri aavikkoa ja puhuvat paskaa. He toteuttavat typeriä käskyjä ja sietävät tovereita, jotka ovat liipasinherkkiä juntteja.

Kriittisistä painotuksista huolimatta Generation Killissä päähenkilöiden kokemuksia ei aseteta laajempaan viitekehykseen, vaan ne esitetään sellaisinaan. Irakiin sijoittuvaksi tarinaksi sarjassa nähdään yllättävän vähän mitään irakilaista.

Kielimuuri kokemuksen rajana

Lopetellessamme yhteistä tv-sessiotamme Al Chibib kysyy, haluanko näyttää Generation Killiä hänen isälleen.

Zaki Al Chibib ei vaikuta mieheltä, joka pelkäisi mitään. Vaikka hän sanoo olevansa masentunut, hän tuntuu energiseltä ja päättäväiseltä. Hän esittelee minulle nakkikioskia, jonka hän on rakentanut, koska Suomessa on vaikea saada töitä, jos on liian vanha ja irakilainen.

Olemme katsoneet ohjelmaa kymmenen minuuttia, kun isä Al Chibibin mitta tulee täyteen. "Ei tällainen keksitty tarina voi kertoa mistään mitään!" hän huutaa ja lyö minulle käteen pumaskan paperia. Päällimmäisenä on valokuva, jossa seisoo brittisotilas ja Al Chibib itse, ilman paitaa, ylävartalo ruhjeiden peitossa.

Papereiden joukossa on brittisotilaan kirjoittama lausunto. Siitä käy ilmi, että pieksämisen jäljet ovat Irakin poliisin aikaansaamia. Al Chibib oli syyttänyt poliiseja pelkuruudesta ja siitä, että he olivat kiinnostuneita vain omasta turvallisuudestaan. Tästä tulistuneina poliisit hakkasivat miehen poliisiasemalla, ja päästivät vapaaksi vasta, kun löysivät hänen suomalaisen henkilökorttinsa.

Al Chibib taisteli Irakissa Saddam Husseinin hallintoa vastaan. Amerikkalaiset tekivät hänen mielestään oikein kaataessaan Husseinin, mutta sen jälkeen he antoivat kaiken mennä pieleen. Sen seurauksena irakilaiset poliisit pahoinpitelevät maanmiestään.

Tämä tapahtui vuonna 2004.

Eikö miestä pelota käydä Irakissa?

Al Chibib osoittaa valokuvaa ja sanoo: "Noin minä kuolen." Mies ei tunnu pelkäävän suorasanaisuutensa seurauksia.

Myös inhimillisempi puoli näkyy

Zaki Al Chibibin kertoman kaltaiset tilanteet ovat hyvin kaukana Generation Killin maailmasta. Sarjan sotilaiden kokemuksen rajana toimii kielimuuri. Kukaan amerikkalaisista sotilaista ei ymmärrä arabiaa, eikä armeijalla ole tarpeeksi tulkkeja.

Näin ollen sarja tarjoaa osuvaa kritiikkiä, mutta sulkee samalla irakilaiset ulkopuolelle oman maansa tarinasta.

Puutteineenkaan Generation Kill ei ole huono sarja, ja erityisen antoisa se on niille, joita kiinnostaa amerikkalaisten sotilaiden arki. Sarja kuvaa sotilaita lähes dokumentaarisesti. Esimiesten mokailujen on täytynyt saada aikaan hammasten kiristelyä, kun sarjaa on ensimmäistä kertaa katsottu Pentagonissa.

Sarja on tavallisten sotilaiden puolella. Veritekoja ja ääliömäisyyksiä tasapainotetaan kuvaamalla sotilaita inhimillisempinä hetkinä, auttamassa irakilaisia tai huolehtimassa siitä, että vastaantulevien autojen kuskit voisivat kääntyä takaisin ennen kun heidät ammutaan. Nämä inhimillisemmät kuvauk­set tekevät sotilaista samaistuttavampia.

Tavalliset irakilaiset jäävät sivuun

Irakin sodasta on viime vuosina tehty lukuisia elokuvia, dokumentteja ja tv-ohjelmia. Ne ovat sotilaiden, lääkäreiden, viranomaisten, jopa irakilaisten hallitsijoiden tarinoita. Tavalliset irakilaiset vilisevät kuvien marginaaleissa.

Suurin osa Irak-elokuvista ja televisiosarjoista on yhdysvaltalaisia, ja amerikkalaiset ovat kiinnostuneimpia omista tarinoistaan. Vaikeilla olosuhteilla on tietenkin oma osuutensa asiassa.

Ahmed Al Chibib muistuttaa, ettei amerikkalaisella toimittajalla ole juurikaan mahdollisuuksia tutustua tavallisten irakilaisten elämään Irakissa. Irakilaisten tarinat jäävät heidän itsensä kerrottaviksi.

Generation Kill (k15) Yle TV1:ssä tiistaisin 31.3. alkaen klo 21.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 3/2009

 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!