Pussin pohja

Kun konkurssi tulee ja palkka jää maksamatta, velkaantuminen alkaa. Varsinkin ilman sosiaaliturvaa.

Teksti: Toni Sandell

PitkätTyöTalousAmerikkaLatinalainen AmerikkaKeski-AmerikkaNicaragua
ESA WESTMAN

teema2.jpgTyöttömäksi jäänyt Alejandra Otero ei kykene enää maksamaan laskujaan. "Olen aina maksanut velkani säännöllisesti."

Valkoisen rakennuksen edustalla parveilee joukko ihmisiä. Ollaan Nicaraguan pääkaupungissa Managuassa, mutta espanjan seassa pilkahtelee englanninkielisiä lauseenpätkiä. Kaikki haluavat kertoa tarinansa.

Tanskalaisessa omistuksessa ollut puhelinpalveluyritys Press 2 sulki ovensa kolme viikkoa aiemmin. Siihen asti 200 henkeä työllistäneessä puhelinkeskuksessa tarjottiin puhelinpalveluja yhdysvaltalaisasiakkaille.

"Kai se meni konkurssiin", joku sanoo. Tanskalainen toimitusjohtaja on kuulemma palannut Pohjolaan. Työntekijöiden palkat jäivät maksamatta.

Talon pihalle kaahaa valkoinen lava-auto. Myös valtio tulee perimään saataviaan.

"Olemme pyytäneet muita velkojia jättämään yrityksen rauhaan, kunnes saamme palkkamme", yksi työntekijöistä sanoo ja mulkaisee vihaisena auton suuntaan.

Joukko pelkää, että valtio saa rahansa, mutta työntekijät jäävät nuolemaan näppejään. Yrityksellä riittää velkojia. Maksamatta ovat myös neljän kuukauden sähkö, vesi ja internet.

Nyt laskut jäävät maksamatta myös palkatta jääneiltä työntekijöiltä. Yksi kertoo saaneensa jo häädön asunnostaan, toiselta taas on kaasu loppu keittiöstä sekä vesi- ja sähkölaskut maksamatta.

"Viimeksi näimme yrityksen edustajia kolme viikkoa sitten. Sen jälkeen he eivät ole näyttäneet naamaansa", kertoo Alejandra Otero, jonka pyöreä vatsa kielii tulevasta jälkikasvusta.

Lääkärikin omasta pussista

Otero, 22, oli Press 2:n palkkalistoilla vajaan vuoden. Hän kertoo ylpeänä saaneensa pestinsä aikana kaksi ylennystä. Palkka nousi 300 dollariin.

Kun yritys lakkasi toimimasta, se jäi 500 dollaria velkaa Oterolle. Maksamatta on kahden viikon palkka, edellisvuoden bonukset sekä loma- ja erorahat.

Nyt Oterolla on vaikeuksia selvitä laskuistaan. Luottokortin luottoraja on jo käytetty ja maksuja on rästissä. Eilen tuli kirje, jossa uhkailtiin oikeustoimilla.

"Olen aina maksanut velkani säntillisesti. Nyt palkatta jäätyäni ei ole ollut mitään mahdollisuuksia maksaa edelliskuun laskua."

Kun palkka vielä juoksi, Oteron tuloista pidätettiin kuukausittain kuuden prosentin sosiaaliturvamaksu. Lääkärillä odotti kuitenkin yllätys.

"Kun menin raskaustarkastukseen sairaalaan, sieltä ilmoitettiin, ettei yritys ollut viimeiseen neljään kuukauteen maksanut sosiaaliturvamaksuani. Minun piti maksaa 20 dollaria omasta pussista."

Miehestään eronnut Otero asuu äitinsä luona. Toistaiseksi äiti on pystynyt tarjoamaan ruoan.

"Tyttäreni aloitti juuri esikoulun. Olisin halunnut ostaa hänelle kyniä, lehtiöitä ja muuta, mutta nyt en voi antaa mitään."

Toisen lapsen laskettu aika on kahden kuukauden päästä. Odotettavissa on ainakin pari rahatonta kuukautta, sillä ihan heti ennen ja jälkeen syntymän ei voi töitä tehdä.

Sen jälkeenkään työ Nicaraguassa ei innosta, sillä Press 2 ei ole ainoa yritys, joka on jättänyt palkat maksamatta. Palkkojen viivästyminen on tavallista niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla.

"En enää luota yhteenkään yritykseen täällä. Suunnitelmani on lähteä Espanjaan neljän kuukauden päästä lapseni syntymästä", Otero kertoo.

Ensin pitää kuitenkin taistella jo ansaitun palkan puolesta.

"Toivo on viimeinen, joka menetetään. Toivottavasti yrityksen ihmiset pian ymmärtävät, mihin tilaan he meidät jättivät."

Julkaistu Kumppani-lehdessä 3/2009


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!