Ihmisyyden lahja

Toni Morrison: Armolahja. Suom. Seppo Loponen.
Tammi 2009

Teksti: Silja Ylitalo

KulttuuriKirjallisuusAmerikkaPohjois-AmerikkaYhdysvallat

Esseekokoelmassaan Soittoa pimeässä Toni Morrison kirjoittaa: "Yhdysvaltain kirjallisuus on ottanut suurimmaksi huolekseen sen, miten uusi valkoinen mies on rakennettu."

Kokoelman ilmestyessä vuonna 1993 Morrison oli juuri saanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon, ensimmäisenä mustana naisena ja mustana amerikkalaisena.

Morrisonin mukaan rotukysymykset, erityisesti pyrkimys sivuuttaa ne, ovat muokanneet voimakkaasti Yhdysvaltoja ja sen kirjallisuutta. Nobelistin omassa tuotannossa huomion keskipisteenä ovat useimmiten mustat amerikkalaiset naiset.

Morrisonin (s. 1931) Armolahja jatkaa parinkymmenen vuoden takaisen mestariteoksen Minun kansani, minun rakkaani orjuusteemaa. Se sijoittuu 1850-luvulle, kun taas Armolahja porautuu vielä syvemmälle menneisyyteen, orjuuden juurille.

Kirjan päähenkilö, nuori orjatyttö Florens, päätyy velkojen osamaksuna pohjoisen pientilallisen Jacob Vaarkin ja hänen vaimonsa Rebekan piikatytöksi. Tilalla asuvat myös Vaarkille lahjoitettu orpo Surutyttö ja Vaarkin omistama Lina, jonka heimon eurooppalaisten tuomat taudit ovat tappaneet. Muita henkilöitä ovat pakkotyöläiset Willard ja Scully sekä vapaa musta seppä, johon Florens onnettomuudekseen rakastuu.

Kerrontanäkökulma vaihtelee Morrisonille tyypillisesti romaanin eri henkilöiden välillä. Näkökulmien mukana muuttuu myös puhetyyli. Alun pikku-Florensin runollisen, tajunnanvirtaisen lapsenpuheen osuus on hieman vaikeaselkoinen. Muiden henkilöiden yksikön kolmannessa persoonassa kirjoitetut osuudet ovat kerronnallisesti perinteisempiä.

Kuten henkilögalleriasta voi päätellä, Armolahja ei kerro perinteistä sankaritarua Amerikkaa rakentaneista sitkeistä siirtolaisista. Romaani on traaginen kuvaus Yhdysvaltojen alkuajoista, neitseellisestä maasta, jota kansoittivat Afrikasta laivatut mustat orjat, tuhottujen alkuperäiskansojen rippeet ja köyhien valkoisten heitteille jätetyt lapset. Armolahjassa ääneen pääsevät vaiennetut ja hyväksikäytetyt ihmiset, jotka kansakuntien syntymyyteissä mieluiten ohitetaan.

Silti Armolahja ei ole ahdistava. Sen suuruus on voimassa, jonka se antaa näille ihmisille subjekteina, inhimillisinä persoonina. Elämäänsä määrittävien ahtaiden rajojen sisällä he pyrkivät tekemään omia ratkaisujaan, muistamaan ihmisyytensä.

Romaani päättyy Florensin äidin näkökulmaan. Tarjoamalla pienen tyttönsä hyvänä miehenä pitämänsä Vaarkin mukaan, äiti pelastaa lapsensa tilan isännän himolta. Äiti antaa tyttärelleen armolahjan: mahdollisuuden tulla kohdelluksi inhimillisenä olentona, ei pelkkänä käyttötavarana.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 4/2009


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!