Herrasmiesklubi G20

Maailmantaloutta ruotiva G5 on kasvanut kolmessa vuosikymmenessä G20:ksi, mutta mikä on G-ryhmän laajenemisen todellinen motiivi?

Teksti: Lauri Haapanen

LyhyetTalous

Tapahtui maailmanpolitiikassa 1970-luvulla: tärkeimpien valuuttojen kursseja säännellyt Bretton Woods -järjestelmä lopetettiin, öljykriisiä seurasi lama eivätkä edes aseet taanneet globaalia hallintaa, sen opetti Vietnam.

Maaliskuussa 1973 Yhdysvaltain valtiovarainministeri kutsui kollegansa Ranskasta, Länsi-Saksasta ja Isosta-Britanniasta neuvonpitoon Valkoisen talon kirjastoon. Tarvittiin uusia hallitsemistapoja. Pian tähän niin kutsuttuun kirjastoryhmään liittyi Japani. G5 oli koossa.

Italia ja Kanada kutsuttiin mukaan, ja ryhmästä tuli G7. Se alkoi liputtaa yhä avoimemmin uusliberaalin talousjärjestyksen puolesta ja oli organisoimassa muutosta, jota alettiin kutsua globalisaatioksi.

Vuodesta 1993 lähtien Venäjä kutsuttiin mukaan kokouksiin ja ryhmä sai nimen G7+1, kunnes vuonna 1998 se otettiin virallisesti jäseneksi ja ryhmästä tuli G8.

Globalisaatiokriittisyydestään tunnettu tutkija Olli Tammilehto on verrannut G8:aa 1500-luvun Englannissa syntyneisiin herrasmiesklubeihin, joissa "pelattiin bridgeä, nautittiin hyvän kirjaston ja keittiön antimista, jutusteltiin epämuodollisesti ja siinä sivussa sovittiin liiketoimista ja punottiin poliittisia juonia".

"G8:ssa toki käsitellään myös koko ihmiskunnan yhteisiä ongelmia, mutta vain tietyssä kontekstissa. Miten ongelmista voidaan puhua ja mahdollisesti jopa tehdä niille jotain, ilman, että vaarannetaan globaalin yläluokan asemaa ja maailman kapitalistista järjestystä, josta tämä asema riippuu", Tammilehto toteaa verkkokolumnissaan.

Sitä myötä kun uusia maita on noussut globaalin talouden eturiviin, G-ryhmää on laajennettu. Vaikka myös G8 kokoontuu edelleen, sen rinnalle syntyi vuonna 1999 hetkellisesti G33, jonka kokoonpano tiivistyi vielä samana vuonna G20:ksi. Sen muodostaa 19 globaalisti merkittävää valtiota ja EU.

Joustavuus vähentää tasa-arvoa

G-kokouksille on alusta asti ollut leimallista epävirallisuus. Niiden olemassaolo ei perustu kansainvälisille sopimuksille, eikä niillä ole pysyvää sihteeristöä.

Vaikka niiden päätöksentekorakenne on notkeampi kuin esimerkiksi YK-kokousten, Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen varoittaa joustavan päätöksenteon ongelmista:

"G-kokousten tapainen päätöksentekomalli voi vähentää valmisteluprosessin ja sitä myötä päätöksenteon tasa-arvoisuutta ja läpinäkyvyyttä", hän arvioi.

"Kun tietty päätös tehdään ennalta sovitulla menettelytavalla, se voi tuntua jäykältä, mutta saattaa tarjota osallistujalle mahdollisuuden vaikkapa pyytää nähtäväkseen haluamansa päätösasiakirja."

G-kokousten kaltaisissa suurtapahtumissa valmisteluprosessin merkitys korostuu; päätöslauselmat on kirjailtu pitkälti jo ennen kokousta, jonka rooli on lähinnä seremoniallinen.

"Sellaiset tahot, joilla on resursseja pyörittää ison virkamieskoneiston kautta valmisteluprosessia eteenpäin, pystyvät varmasti määrittelemään kokouksen agendaa pienempiä toimijoita paremmin."

Mitä enemmän pöydän ympärillä on neuvottelijoita, sitä enemmän on myös eriäviä intressejä. Teivainen uskoo, että moni maailman valtaapitävistä tekisi jatkossakin päätökset mielellään G8:ssa tai vieläkin pienemmissä piireissä.

"Mutta sitä myötä kun G8-maiden perinteinen hegemonia on rapistunut, päätösten legitiimiyden takaamiseksi neuvottelupöytään on pitänyt ottaa uusia maita."

Tällä hetkellä G20 perustelee legitiimiyttään sillä, että sen piirissä on 90 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta, 80 prosenttia viennistä ja kaksi kolmasosaa väestöstä. Numerot ovat mairittelevia, mutta yksityiskohtaisempi tarkastelu paljastaa, että valintakriteeristö vaihtelee - milloin vaakakupissa painaa bruttokansatuote, viennin suuruus tai väkiluku, milloin kenties strategisesti tärkeät vientituotteet tai sotilaallinen voima.

"Saudi-Arabia on tyyppiesimerkki maasta, jonka valinta ei perustu yksistään objektiivisiin mittareihin vaan siihen, että jotkut G8-maista pitävät sitä tärkeänä strategisena liittolaisena", Teivainen antaa esimerkin.

Toisaalta muslimijätit Iran ja Pakistan loistavat poissaolollaan, mikä ei ole kovin yllättävää - ja vähintäänkin väkiluvunsa puolesta myös Nigeria voisi kuulua 20 suurmaan joukkoon.

Tarkoituksena hajottaa köyhien rintamaa?

Teivaisen mielestä G20-toiminnan ristiriitaisimpia kysymyksiä on, mikä pohjimmiltaan on G8-maiden motiivi ottaa uusia jäseniä herrasmiesklubiinsa.

Jos Kiinan, Intian, Brasilian, Argentiinan ja Meksikon kaltaisten toimijoiden vaatimukset kanavoituisivat jonkinlaisen etelän yhteisrintaman vaatimuksina, esimerkiksi YK:n alaisuudessa toimivan kehittyvien maiden G77-ryhmän kautta (johon kylläkin kuuluu numerosta huolimatta jo 130 jäsentä), se saattaisi olla rikkaiden maiden hegemonialle vielä nykytilannettakin ongelmallisempaa.

"Esimerkiksi Brasiliassa hallituksen, opposition ja kansalaisjärjestöjen välillä on ollut aika tiukkaakin keskustelua siitä, toimiiko Brasilia G20-yhteistyössä vain G8-maiden juoksupoikana legitimoimassa toimenpiteitä, joilla viime kädessä pönkitetään vallitsevia valtasuhteita ja ikään kuin hajotetaan etelän maiden rintamaa", Teivainen kertoo ja tiivistää G8-maiden mahdolliset intressit vertauskuvaan:

"G8-maiden näkökulmasta on varmaankin parempi, että kaverit ovat teltassa sisällä ja kusevat ulos kuin että he ovat teltan ulkopuolella ja kusevat sisään."


Mikä G20?

  •  G20 on kansainvälistä rahoitusjärjestelmää käsittelevä yhteistyöfoorumi.
  • Ryhmään kuuluvat 19 merkittävän valtion talousministerit ja keskuspankkien pääjohtajat sekä Euroopan unionin edustaja. Lisäksi kokoukseen kutsutaan Euroopan keskuspankin, Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n sekä Maailmanpankki WTO:n edustajia.
  • G20-ryhmään kuuluvat Argentiina, Australia, Brasilia, Etelä-Afrikka, Etelä-Korea, Indonesia, Intia, Italia, Japani, Kanada, Kiina, Meksiko, Ranska, Saksa, Saudi-Arabia, Turkki, Venäjä, Iso-Britannia ja Yhdysvallat sekä EU.
  • G20-ryhmän huippukokous pidettiin Lontoossa 2. huhtikuuta.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 4/2009


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!