Mustaa ja valkoista

Näkeekö kärpänen peilistä härkäsen?

Teksti: Heta Muurinen

NäkökulmatKehitysyhteistyöAfrikkaEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

Sanotaan, että Suomeen mahtuu vain yksi totuus kerrallaan. Että emme ole kovin hyviä keskustelemaan. Mutta eihän se pidä paikkansa.

Kahvipöydissä ja netin keskustelupalstoilla keskustellaan tätä kirjoittaessani muun muassa Timo T.A. Mikkosen tosi-tv-ohjelmasta ja pääministerin eksän lohtusilikonirinnoista.

Aiheille on tyypillistä paitsi viihteellisyys myös se, että ne ovat helposti hahmotettavia, sopivankokoisia. Mutta entäs sitten maahanmuuttokeskustelu, joka meille tarjoiltiin alkuvuodesta ministeritasolta? Se tuntuu väkisin pelkistyvän muotoon: maahanmuutto - puolesta vai vastaan? Koko kysymyksenasettelu on mieletön.

Entä miten olisi Afrikka ja Suomen valtiovallan suhde maanosaan? Afrikka on vaatimattomasti maailman toiseksi suurin maanosa. Ei ihme, että keskustelu on lehtikirjoituksissakin tasoa: Afrikka, tuo mahdollisuuksien manner, jonne on ensin saatava rauha, kuten Pohjalainen julisti pääkirjoituksessaan maaliskuussa.

Suomi ei tuo rauhaa koko Afrikkaan, vaikka meillä onkin nyt tämä uusi Afrikka-painotus. Pelkään pahoin, ettei edes nobelisti Ahtisaari saa sitä aikaan. Sitä paitsi suurimmassa osassa Afrikkaa on jo rauha.

Suomi ei saa myöskään Afrikan köyhyyttä loppumaan siitä huolimatta, että kehitysministeri Väyrynen on omien sanojensa mukaan korjannut historiallisen virheen kehityspolitiikan linjassa.

Ja kun kansalaisjärjestöt kritisoivat Suomen kehityspolitiikan painotuksia, Väyrysen mielestä järjestöjen puuhastelu vasta kaukana onkin globaalin kehityspolitiikan valtalinjoista.

Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö on Kirkon ulkomaanapu. Sen nettisivujen mukaan ulkomaanavun kulut olivat 20 miljoonaa euroa vuonna 2007. Sillä ei pelasteta edes pientä maanosaa. Suomen kulttuurirahasto jakaa sen verran apurahoja ja palkintoja tänä vuonna.

OECD:n mukaan vuonna 2007 maailmassa annettiin kehitysyhteistyötukea 73 miljardia euroa. Suomen osuus tästä oli 684 miljoonaa euroa.

Tuleeko jollekulle muullekin sellainen olo, että kärpänen näkee peilistä härkäsen?

Niin kauan kuin yleinen keskustelu on sellaisten käsitteiden tasolla kuin ’Suomi’ ja ’Afrikka’, on selvää, ettei asioihin ole kovin helppo tarttua. Ja toisaalta taas on helpompaa todeta, että "Afrikkaa on autettava" ja että "kansainvälisyys on tärkeää" kuin pohtia vaikkapa sitä, kuka todella tietää, mikä koillistansanialaisessa pikkukylässä asuvalle naiselle on parasta apua ja kuka sen päättää.

Vaikka Suomen apu painaa kovin vähän globaalissa kontekstissa, josta valtiopäämiehemme ja -naisemme niin mielellään puhuvat, kannattaa se kaikki apu tietenkin antaa - sekä keskustella aiheesta kriittisesti.

Eettisyyden halutaan olevan helppoa, koska elämässä on oltava kaiken harmauden keskellä tarpoessa ääripäänä musta ja valkoinen. Suomalaisessa keskustelussa Afrikka halutaan nähdä yhä mustana ja sen auttaminen vitivalkoisena.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 4/2009


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Heta Muurinen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.