Musiikin karkkikauppa

Kumppani esittelee kuukausittain kapineen, joka tekee elämästä vähän kelvollisempaa.

Miten käyttäydyit lapsena karkkikaupassa? Jos musiikki on sinulle karkkia, se selviää verkosta löytyvästä Spotify-palvelusta. Spotify on kuin haltijakummin taikasauva, jonka heilautus tuo ulottuvillesi kymmeniä tuhansia äänilevyjä. Laillisesti ja ilman turhaa tavaran hankkimista.

Ensimmäiset päivät rajattoman karkin maassa paljastavat ihmisluonteiden erot. Yksi hehkuttaa kahlanneensa suosikkiartistinsa koko tuotannon viiteen kertaan läpi ja aloittelee juuri kuudetta kierrosta. Toinen tuskin malttaa kuunnella yhtä herkkua loppuun, kun pitää jo nakertaa seuraavan kulmaa: hei, täältähän löytyy jopa angolalaista kuduroa! Kolmas taas rakentelee namijonoa, jossa jokainen siirtymä mausta toiseen on tarkkaan punnittu.

Parasta ruotsalaisomisteisessa Spotifyssa on, että sivuston tarjoilema musiikki on laillista. Kappaleita ei tallenneta omalle koneelle, vaan ne kuunnellaan erikseen ladattavan ohjelman avulla suoraan verkosta nettistreaminä.

Spotifysta on tarjolla kaksi versiota: ilmainen ja maksullinen. Ilmaisversion käyttöön tarvitsee kutsun, levyvalikoima on aavistuksen suppeampi (vaikkakin valtava) ja musiikin lomassa korviin kantautuu myös mainoksia. Maksamalla kympin kuukausimaksun saa käyttöönsä Premium-tilin, jolla pääsee eroon mainoksista ja käsiksi vieläkin valtavampaan musiikkivalikoimaan.

Ja karkkikaupassa mellastamisesta seuraa juuri se, mistä varoiteltiinkin: ähky ja hieman kelmeä olo. Kohtuukäyttö muulloin kuin karkkipäivinä 
auttaa.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 6/2009

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!