On iltasadun aika...

Eevamaria Halttunen halusi kirjoittaa värikkäitä lastensatuja median tarjoaman mustavalkoisen maailmankuvan tilalle. Syntyi satuhahmo Petra, joka vie lukijansa kehitysmaihin.

Teksti: Marie Kajava

PitkätKulttuuriKirjallisuusLapset ja nuoriso

Satutäti julistaa: lapset, nyt matkataan Sri Lankaan, Jordaniaan, Senegaliin - tai Suomen Lappiin! Minne te haluaisitte eniten?

Lapset huudahtavat: Sri Lankaan me haluamme, koska sana kuulostaa kivalta!

Mutta missä on Sri Lanka?

"Tiedän, mutta en halua sanoa", kihertää 5-vuotias Amos Munive. Jaahas. Lapset säntäävät etsimään karttakirjan, innostuvat etsimään Sri Lankan lipun, Suomen lipun, Kreikan lipun ja aika monta muutakin lippua.

Hmm, tämän piti olla satuhetki, täti ilmaisee aavistuksen verran närkästyneenä.

Tädin tavoitteena on tarjota lapsille erilaisia satuja, monikulttuurisia iltasatuja, joissa seikkailee Petra-tyttö. Petra kohtaa Senegalissa luonnonuskonnot, Jordaniassa muslimien aqiqa-juhlat, Sri Lankassa buddhalaisuuden ja pienen elefantin, Suomen Lapissa saamelaiset tavat.

Kuvat Irakin sodasta

Petra-kirjat kirjoittanut Eevamaria Halttunen sai idean erilaista iltasaduista vuosia sitten, Irakin sodan aikaan.

"Mielestäni kuvat sodan osapuolista olivat mustavalkoisia. Omat lapseni olivat tuolloin pieniä ja mietin, miten kertoa heille maailmasta, erilaista kulttuureista ja ihmisistä."

Halttunen halusi kirjoittaa lastenkirjasarjan, joka on nykymaailman mukainen: kulttuurien ja uskontojen soppa. Monikulttuurisia satuja kun löytyy muualta Euroopasta jo hyvinkin, mutta Suomeen ne eivät ole rantautuneet.

"Sadut ovat tärkeitä aikuisten ja lasten rauhallisen yhdessäolon kannalta. Olen kai rutiinien kannattaja", Halttunen naurahtaa. Hänelle satu merkitsee yhteistä matkaa - ja mahdollisuutta puhua yhdessä asioista ja aiheista, jotka nousevat lukemisen myötä pintaan.

Ensimmäisen kirjan, Petra tanssii, maailman Halttunen loi omiin lapsuudenkokemuksiinsa pohjautuen. Kirjassa Petra menee Senegaliin, jossa hän osallistuu isoisän hautajaisiin.

Kansikuva ratkaisee

Satutädin pikkulukijat eivät välitä ilmestymisjärjestyksistä. He haluavat luettavaksi kirjan, jossa on kivoin kansi, tietysti.

Luettavaksi valikoituu Petra-sarjan uusin teos, Petra ja revontulet, koska kannessa on kauniita revontulia. "Ja koska me tykätään paljon ketuista", korostaa 7-vuotias Rosa Koudounis.

Aloitamme sadun. Lapset tykkäävät kuvista. "Aika värikkäitä, hienoja, hassuja", Rosa hymyilee.

"Mut toi on oudon näköinen, onko se kissa?" kysyy Rosa. Amos-poika ehdottaa lumikkoa, minkkiä, ehkä kissaakin. Täytyy selvittää, katsoa sivuja eteenpäin. Kyllä, kissa se on.

Matkaamme Petran kanssa teatteriin, ja humps, yhtäkkiä olemmekin jo Saamenmaalla, Lapissa. Mitä ihmettä, nyt putosi aikuinen kyydistä. Eivätkä lapsetkaan ymmärrä, heidän on selvitettävä asia. Rosa miettii, onko kyseessä uni vai outous - tai että voiko peilin kautta matkustaa Lappiin.

"Aika monimutkaista. Pitää tarkistaa kirjan lopusta", Rosa tietää.

Rosan pikkusisko, vasta 2-vuotias Ramona Koudounis vähät välittää tarinankerronnasta. Hän haluaa katsoa kuvia ja viihtyy kirjojen parissa mainiosti.

Tutkimme Rosan ja Amoksen kanssa muitakin kirjoja ja huomaamme Petran matkaavan taikapeilin ja lapsikavereiden avulla maapallon eri kolkkiin.

Matka voi jatkua.

Kun satu menee kehitysmaahan

Kirjailija Eevamaria Halttunen on opiskellut diplomatiaa Ranskassa ja teatteritaiteiden maisteriksi Englannissa. Petra-kirjojen tekemisen hän aloitti kotiäitinä ollessaan.

Halttunen ei ole käynyt valtioissa, joista kirjoittaa. Sen sijaan hän on käyttänyt mielikuvitustaan, mutta ennen kaikkea tehnyt huolellista taustatyötä.

Kirjailijalle on selvää, että kun satu menee kehitysmaahan, myös vastuu pienille lukijoille annetusta todellisuudenkuvasta on tärkeä. Varsinkin kun kyseessä on todellisia, olemassa olevia valtioita, kuten Senegal tai Sri Lanka eikä mikään mikä-mikä -maa.

"Yleensä jokin maa tai uskonto alkaa ensin kiinnostaa, vaikkapa raitiovaunussa kuullun keskustelun perusteella", Halttunen kuvailee.

Seuraavaksi kirjailija etsii tietoa internetistä tai kulttuurihistorian kirjoista. Näistä nousee yksityiskohtia sadun mausteeksi, ja Halttunen aloittaa kirjoitustyön. Valmiin version hän luetuttaa asiantuntijoilla tai tutkijoilla.

Lopulta lempisadun kriteerit ovat kuitenkin muuta kuin "kovaa faktaa".

"Kyllä ajatukseen lempisadusta liittyy voimakkaasti jotain täysin tuntematonta, jotain kokonaisvaltaisen yllätyksellistä: samanaikaisesti turvallista ja hurjan jännittävää. Ja toisaalta kirkkaita, kauniita värejä", Haltunen kuvailee.

Ja tärkeintä on tietysti se, että lempisadun saa kokea parhaan kaverin kanssa.

Kirja kuin väriviuhka

Satutäti ja lapset tutkivat kirjoja lisää. Kuvista löytyy lohikäärme.

"Siirrytäänköhän kohta Kiinaan", miettii Amos.

"Niin, joku maa se on oltava siellä lähellä, sellainen, jossa kerjätään rahaa", tuumii Rosa.

Lapset kääntävät sivua. Seuraava maa onkin Jordania. Ja taas etsitään valtion lippua karttakirjasta. Pientä Ramonaa eivät liput kiinnosta, hän plärää kirjoja katsellen kuvia, kääntää sivuja niin nopeasti, että niistä tulee yksi väriviuhka.

Katsokaa lapset: eivätkös Petrat ole herkullisen värisiä kirjoja, hahmot jollain tapaa pyöreitä?

Ei vastausta.

Oho! Satutädin kohdeyleisö katosi tyystin. Vanhemmat lapset halusivat leikkimään. "Tylsää", he huudahtavat ja juoksevat jo kaukana.

Täti itse haluaa jatkaa vielä, katsella värejä ja Petran sympaattisia silmiä vain muutaman sivun verran. Yhdellä sivulla Petran ystävä Dharsana opettaa tyttöä meditoimaan, toisella Petra juoksee kanan perässä senegalilaisen Awa-ystävänsä kanssa. Kyllä minä tällaisia tarinoita lapsilleni mielelläni kertoisin.

Satutädin vieressä Ramona plärää väriviuhkaa yhä leveästi hymyillen. 


Mikko Mallikas ja sota

Lastenkirjojen klassikkosarja, vuonna 1972 ensimmäisen kerran ilmestynyt Mikko Mallikas, tarttuu myös tärkeään aiheeseen.

Vuonna 2006 suomennetussa kirjassa Mikko Mallikas ja sisukas muurahainen Mikko ja Hamdi-kaveri leikkivät etanasotaa. He tulevat kysyneeksi Hamdin isältä, millaista oli elää oikeassa sodassa isän entisessä kotimaassa. Hamdin isä kertoo tarinan sodasta uutteran muurahaisen välityksellä. Muurahainen jatkaa sodan pommeista ja paukkeesta huolimatta rakennuspuuhiaan, ja myös pojat ymmärtävät, että luovuttaa ei saa, että on jaksettava rakentaa hyvää.

Gunilla Bergstömin 24. suomennettu Mikko Mallikas -kirja on hieno kuvaus sodan aikaisesta elämästä, mutta pienimmille sota on silti aiheena rankka ja varmasti mieltä pitkään askarruttava.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 6/2009


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!