Panhuiluja ja rap-biittejä

Waynarap antaa aimarankielisella rapillaan äänen bolivialaisille intiaaninuorille. Suomessa betonilähiötkin ovat bändin poikien mielestä kauniita.

Teksti: Inka Achté

LyhyetKulttuuriMusiikkiAmerikkaLatinalainen AmerikkaEtelä-AmerikkaBolivia
MEIRA VALTONEN

waynarap.jpgEver Quisbert, Grover Canaviri ja Ronaldo Cazas ovat Waynarap.

Viisivuotias pikkupoika on sonnustautunut vaaleansiniseen miesten pukuun, tukka on siistillä jakauksella. Yleisö odottaa kiinnostuneena, kun pojalle ojennetaan mikrofoni. "Hyvät naiset ja herrat, lapset ja aikuiset, tytöt ja pojat," pikkumies aloittaa.

Hän nostaa kätensä nyrkkiin kuin teksasilainen baptistisaarnaaja, ja aloittaa kiivaan isänmaallisen puheen. Yleisö hurraa.

On huhtikuu 2009, ja olemme Boliviassa, neljän kilometrin korkeudessa sijaitsevassa El Alton kaupungissa La Pazin kupeessa. Kyseessä ei suinkaan ole sosialistinen puoluekokous vaan hiphop-tapahtuma. Nyt on meneillään niin sanottu open mic -sessio: kuka tahansa saa tulla esiintymään. Pikkuherran poistuttua lavalta kaiuttimista alkaa kuulua tuhti rap-biitti.

Mikrofoneihin tarttuu kolme nuorta miestä alan univormuissa: massiiviset housut, New York -lippikset ja bandana-huivit. Kädet viuhtovat. Aivan kuin olisimme siirtyneet Brooklyniin rap-keikalle. Paitsi että asuun kuuluvat myös bolivialaiset ponchot ja biittiä sävyttävät panhuilumelodiat. Lauteilla on Waynarap, paikallinen aimarankielinen hiphop-yhtye.

El Alton asukkaista noin 80 prosenttia kuuluu Bolivian alkuperäisväestöön. El Altoa pidetäänkin maailman aimara-pääkaupunkina.

"Ihmiset olivat aluksi sitä mieltä, että eivät el altolaiset pellet mitään osaa räpätä, ja ettei aimaran kieli sovellu räppäämiseen", Grover Canaviri, 27, kertoo.

Vähättelevä asenne alkuperäiskansoja kohtaan on ollut Boliviassa tavallista vuosisatoja, ja erityisesti vanhempi sukupolvi on oppinut rasismin vuoksi häpeämään taustaansa.

Viime vuosina tilanne on muuttunut. Vuonna 2006 presidenttikautensa aloitti aimarataustainen Evo Morales, jonka myötä alkuperäiskansoissa on alkanut nousta uudenlainen ylpeys.

Boliviassa on käynnissä valtava kulttuurinen murros, jossa alkuperäiskansat ovat nousemassa näkyviksi toimijoiksi. Yksi ilmiöistä on 2000-luvun puolivälistä alkanut rap-buumi. Se on antanut nuorille aimaramiehille ilmaisukanavan.

Waynarap on yksi aktiivisimmista rap-ryhmistä El Altossa. Bändi on järjestänyt hiphop-työpajoja radioasemalla ja nuorisovankiloissa.

Köyhässä kaupungissa, jossa 60 prosenttia väestöstä on alle 25-vuotiaita, heidän toiminnalleen on tilausta.

Räppiä äiti maalle

Canaviri asettuu poseeraamaan tottuneesti vierellään bändikaverit Rolando Cazas, 24 ja Ever Quisbert, 24.

"Kasvoimme amerikkalaista hiphopia kuunnellen. Emme ymmärtäneet sanoja, mutta tykkäsimme rytmistä ja asenteesta", Canaviri kertoo.

Vaikka köyhät nuoret miehet samastuvat vahvasti Yhdysvaltojen mustan väestön kokemuksiin ja motiiveihin, Waynarap ei rehentele kultakäädyillä Pohjois-Amerikan kollegoidensa tapaan.

"Meille musiikki on tapa muuttaa yhteiskuntaa. Haluamme, ettei kukaan nuori joudu enää häpeämään sitä, että on aimara tai ketsua", Cazas sanoo.

Waynarapin sanoituksissa toistuvat yhteiskunnallisten kysymysten lisäksi aimaroille tärkeät perinteet. Vaikka yhtyeen jäsenet haluavat palauttaa valkoisten valloittajien halveksiman kulttuurin arvon, vanhempi sukupolvi ei aina ole ymmärtänyt lökäpöksyissä meuhkaavia nuoria.

"Vanhempamme kuvittelivat aluksi, että ihailemme amerikkalaista jengikulttuuria, ja että hiphopiin liittyy jotain pahaa ja rikollista", Cazas muistelee.

Vanhempien hyväksyntä on perhekeskeisessä El Altossa asuville nuorille tärkeää. Waynarapin saaman menestyksen myötä heidän vanhempansa ovatkin alkaneet ymmärtää, että rap voi olla myös tapa, jolla vanha aimarakulttuuri saa nuoriin vetoavia muotoja. Nykyään El Altossa on cool käyttää perinteistä bolivialaista pipoa ja räpätä Pachamamasta eli Äiti Maasta, aimaroille tärkeästä jumalhahmosta.

Waynarapin esiintyessä ujosti musiikin tahdissa keinuvalle yleisölle, Canavirin isä järjestelee tuoleja ja äiti tarjoilee ulkomaan vieraille kokateetä. Se helpottaa vuoristoilmaan tottumattomien hengitysvaikeuksia.

El Altosta Helsinkiin

Kesäkuisessa Helsingissäkin on niin kylmä, että ilma miltei höyryää. Se ei Waynarapin poikia tunnu vaivaavan. He ovat Suomessa vierailulla ja aidosti innoissaan.

"Onpas täällä kaunista!" Cazas huokaa auton puikkelehtiessa Itä-Pasilan 70-luvun betonilähiössä.

He pitävät moderneista rakennuksista ja suorista kulmista, sellaisia kun ei El Altossa juuri näy. On perjantaiaamu ja yhtye on matkalla Uimastadionille Summeri-nuortenohjelman kuvauksiin, jossa heidän on määrä esiintyä. Illalla on vielä tiedossa keikka suomalaisen Redraman kanssa.

Stadionille saavuttuaan Quisbert kaivaa esiin villahuovan sisällä kantamansa puuhuilut ja ponchon. Dj pyöräyttää biitit soimaan. Panhuilumelodia siivittää uimarien polskintaa, pian stadionilla raikaa aimarankielinen räppi:

Aimaran ja ketsuan ääni

nousee pimeydestä

ja valaisee Latinalaisen Amerikan

suurella valolla, kukoistaen.

Esi-isämme jättivät meille perinnöksi

kaiken hyvän, kauniin ja upean.

Meidän pitää oppia heiltä.

Tuotantotiimi tanssahtelee kappaleen tahdissa. Hieman kauempana istuu kaksi löysiin housuihin pukeutunutta teinipoikaa. He katselevat uteliaina vieraita ja nyökyttelevät rytmin mukana.

Kun kuvaus on ohi, tuottaja rynnistää paikalle takahuoneesta. Ohjelmaan on jo tullut sähköpostia: "Voisinko saada niiden bolivialaisten räppäreiden nimikirjoitukset?" Signeerausten jälkeen Quisbert piirtää paperiin aimaroiden mytologisen hahmon ja kirjoittaa vielä paperin reunaan viestin bändin ensimmäiselle suomalaiselle fanille: "I love you Finlandia, thank you very mucho."


Julkaistu Kumppani-lehdessä 7-8/2009


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!