Kerjuukysymys

Kerjäläisiin suhtautuminen on jokaisen oma päätös.

Teksti: Heta Muurinen

NäkökulmatKöyhyysEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

"Miten niihin kerjäläisiin oikein tulisi suhtautua? Pitäisikö niille antaa rahaa vai ei?" toimituksemme jäseniltä kysytään tasaisin väliajoin.

Kaikista maailman kysymyksistä juuri tähän meiltä odotetaan vastausta.

Kysymys on toki kiperä. Lehdet ovat täynnä neuvoja, miten hiilijalanjälkeä voi pienentää, on vaalikoneita, jotka auttavat valitsemaan jokaiselle sopivan ehdokkaan ja kehitysyhteistyön määrärahoistakin on valmiita mielipiteitä tarjolla. Mutta yksinkertaiseen kysymykseen romanikerjäläisistä ei saada tolkkua.

Tarve vastauksille on mitä ilmeisin, koska se nousee aiheeksi kaikenlaisissa arjen keskusteluissa.

Ulkomaille lähteville satelee neuvoja: Katulapsille pitää antaa mieluummin vaikka hedelmiä, koska rahat menevät heidän kauttaan järjestäytyneelle rikollisuudelle. Toiset varoittavat, ettei kellekään pidä antaa mitään, koska sitten koko lompakko viedään. Jotkut taas tuumaavat, että rikkaiden turistien velvollisuus on auttaa maan vähävaraisia, kerjuu on heidän ammattinsa ja hedelmillä nyt ei pitkälle pötkitä.

Entä miksi romanikerjäläiset häiritsevät suomalaisia niin paljon?

Tavallisin vastaus on se, ettei nyky-Suomen hyvinvointiyhteiskunnassa olla totuttu kerjäämiseen. Köyhien auttaminen on meillä ulkoistettu verorahoin sosiaaliviranomaisille.

Toinen selitys on, että romanikerjäläiset symboloivat kaikkia maahanmuuttajia. Suurin osa ihmisistä pelkää, että maahanmuuttajiin kohdistuvasta kritiikistä saa rasistin leiman, mutta kerjäläiskysymyksestä on lupa puhua.

Sinnikkäästä kyselystä tulee myös tunne, että sen taustalla on jokin salattu motiivi. Tietoa tarjotaan tasaisesti tiedotusvälineissä ja silti sama asia aina askarruttaa. Onko niin, että vastaukset ovat vääriä ja siksi kysyminen jatkuu - oikean vastauksen toivossa?

Ja mikäköhän se olisi? Ei, älä anna mitään, ettei niitä tule tänne lisää?

Iso osa ongelman saamasta huomiosta johtuu tietysti siitä, että se hyppii silmille. Köyhien maiden lapsikuolleisuus ei samalla tavalla pomppaa eteen. Kerjäämisen kohde ei ole kerjäläisen tilannetta aiheuttanut, mutta silti hänet pakotetaan valitsemaan, auttaako vai ei.

Itsestään voi oppia paljon tarkkailemalla omaa suhtautumistaan kerjäläisiin. Jotkut haluavat kouluttaa. He antavat rahaa vain niille, jotka ovat sopivan nöyriä ja kiitollisia, röyhkeille ei apua tipu. Kontrollifriikit uskovat enemmän rahan antamiseen jollekin järjestölle, koska luotettavana kokemansa tahon kautta he voivat valvoa rahojensa järkevää käyttöä. Kolmansien mielestä koko ongelma kuuluu kaupunkien sosiaaliviranomaisille.

Helsingin rautatieaseman lähellä on usein vanha romaninainen, joka istuu hiljaa polvillaan peiton päällä, pää kumarassa ja kourat kohti ihmisiä. Kerran näin, miten suomalainen, syvästi alkoholisoitunut mies horjahteli hänen luokseen, täytti kourat kolikoilla ja horjui pois. Kumpikin oli suunnilleen yhtä rähjäinen ja likainen. Sanaakaan ei vaihdettu.

Hankala totuus on, että kerjäläisiin suhtautuminen on lopulta jokaisen oma päätös.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 7-8/2009.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Heta Muurinen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.