Maabrändi: Punk

Kurdistanin nuoret tutustuvat Suomeen.

Teksti: Marko Juntunen

NäkökulmatKulttuuriMusiikkiAasiaLähi-itäIrakEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

Tunkkaisen kuuma sali pimenee ja datatykki hyrähtää käyntiin Irakin pohjoisosassa. Muutaman sekunnin kuluttua Erbilin elokuva-akatemian opiskelijoiden verkkokalvoille iskeytyy kautta aikain ensimmäinen suomalainen dokumenttielokuva.

Kiemurtelen istuimellani ja odotan pahinta. Mitähän sieltä tulee? Toivottavasti ei iänikuista Punkaharjua ja sisävesilaivoja, Linnanmäen vuoristorataa, karjalanpiirakan mussutusta ja juhannuskokkoja, poroajeluja ja sinivalkoviirejä vatkaavia päiväkotimukuloita.

Ei, ei todellakaan.

Kurdistanin nuorten ensimmäinen kontakti Suomeen näyttäisi olevan sateisella hautausmaalla riutuva Andy McCoy. Tiukan kitaratykityksen säestämänä valkokankaalle välähtävät sanat: "Punk: tauti joka ei tapa".

Andyn sumuisen ja rönsyilevän narratiivin päätteeksi Kurdistan saa kuulla, että Pete Malmi on kuollut ja että suomipunkin pioneeri Briard-yhtye sai nimensä Peten koiralta. Sitten tutustumme Suomen nuorisoon: talonvaltauskeikoilla rämistelevään Akupunktio-yhtyeeseen ja sen nokkamieheen, toukkamaisen olemuksen omaavaan Seveen. Seuraavaksi poliisi ja mielenosoittajat ottavat yhteen, virkavalta vie nahkatakkimiestä kuin räsymattoa ja tanner pöllyää. Katsaus yhteiskuntamme lähihistoriaan tulee rastahiuksiaan sukivalta Pelle Miljoonalta.

Vilkaisen molemmille puolilleni. Jostain syystä yltiösuvaitsevainen sieluni tuntee pakottavaa tarvetta kommentoida näkemäämme. Mitähän ne meistä nyt ajattelevat?

Muutamasta sähkökatkosta huolimatta pääsemme elokuvan loppuun. Vieressäni istuvan 22-vuotiaan näyttelijän Arazin ilme on hillittömän innostunut. Wow, mikä meininki, mies viestii. Sitten puheille pyrkivät vähintään yhtä innostuneet ohjaajaopiskelija Naza, käsikirjoittaja Saleh ja laitoksella opettava Ahmed.

Matkailun edistämiskeskuksen sivulla sanotaan, että maabrändin luomisessa ei riitä pelkkä viestintä vaan menestykseen tarvitaan laaja yhteiskuntasopimus, joka käsittää yhteiskunnan eri lohkot. Tarvitaan yritysmaailman, järjestöjen, tieteen, kulttuurin ja politiikan yhteistyötä.

Kuulostaako teistäkin poikkeuksellisen tylsältä? Minusta ainakin. Lopputulos takuulla näyttää vielä tylsemmältä kuin Punkaharjun laivat, karjalanpiirakat ja tanhuaminen. En usko että Araz, Naza, Saleh ja Ahmed jaksaisivat katsoa tuolla formaatilla tehtyä suomidokkaria loppuun saakka.

Kirjoittaja on antropologi ja islamin tutkija Helsingin yliopistossa.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 7-8/2009


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!