Leo Olasvirta – värikäspuheinen suurlähettiläs

Afrikka kutsuu taas ulkoministeriön kansalaisjärjestöyhteistyötä luotsannutta Leo Olasvirtaa. Vuorossa on suurlähettilään pesti Etiopiassa.

Teksti: Esa Salminen

LyhyetKehitysyhteistyö
INKA SOVERIOlasvirta

Suomen Etiopian-suurlähettiläs Leo Olasvirta palaa mielellään vaimonsa kotiseuduille Addis Abebaan.

Sambialainen Chama on piskuinen pätsi niin hankalan yhteyden päässä, etteivät suurlähetystöjen johtohahmot tapaa matkustaa sinne.

Kun saavuin Chamaan syksyllä 2005 kahden kuoppaisen ajopäivän jälkeen, hämmästyin selatessani paikallisen naisjärjestön vieraskirjaa. Edelliset vieraat kaukaa pääkaupungista olivat olleet Anne Kanene ja Leo Olasvirta Suomen suurlähetystöstä.

Leo Olasvirta oli Sambiassa pidetty mies. Hänet tunnettiin seurallisena ja myhäilevänä diplomaattina, joka ei kaihtanut "puskareissuja". Lähetystön ykkösmies kiersi hankkeita ja tuntui nauttivan siitä, että jalat upposivat saveen.

"Työn tekeminen edustustossa on hyvin mielenkiintoista, lähellä konkretiaa", Olasvirta, 59, toteaa heinäkuussa työhuoneessaan Helsingin Katajanokalla. "Täällä ulkoministeriössä tulee paljon paperityötä, hallintoa, sälää. Toivoisin, että voisin olla enemmän kentällä."

Olasvirran toive toteutuu viidettä kertaa, kun hän aloittaa syyskuun alussa Addis Abebassa Suomen suurlähettiläänä.

Vaimo pääsee kotiin

"Olen ihan hyvin viihtynyt Suomessa", Olasvirta puolustelee, kun keskustelemme siitä, tuleeko Afrikan-kävijästä väistämättä kulkuri, joka ei enää osaa asettua aloilleen. Olasvirralla on takana neljä komennusta ja 12 vuotta Afrikassa: hän on asunut kahdesti Sambiassa, kerran Etiopiassa ja pari vuotta Egyptissä.

"Mutta kyllä mä mielelläni palaan Afrikkaan." Epäilemättä suuri syy ilolle on Olasvirran etiopialainen puoliso Metle, joka on löytynyt "ekalta kierrokselta matkamuistona", niin kuin Olasvirta itse sanoo nauraen. Vaimolle muutto kotimaahan on Olasvirran käsityksen mukaan lähes liian hyvää ollakseen totta.

Mukaan lähtee myös poika Mikko, 15, jonka sopeutumista Etiopiaan helpottanee, että Olasvirran perheen kotikieliä ovat suomi, englanti ja Etiopian pääkieli amhara.

Ihminen muuttuu maailmalla

Kansainvälinen ura on tuonut Olasvirralle kansainvälisen perheen, ja on hän itsekin muuttunut Afrikan-vuosina. Mukaan suomalaiseen jurouteen on miehen oman käsityksen mukaan tullut suvaitsevaisuutta, muukalaisuuden ja erilaisuuden ymmärtämistä, sopeutumista ja kärsivällisyyttä.

Olasvirtaa kuunnellessa tulee väistämättä mieleen, että Afrikan värikkyydestä on tarttunut jotain myös diplomaatin puheenparteen ja huumorintajuun. Kokouksissa naureskellaan usein kun Olasvirta pääsee ääneen lennokkaine vertauksineen. Facebook-sivullaan hän letkauttaa harkitsevansa eroa Euroopan unionista sen tähden, ettei Kike Elomaa päässyt parlamenttiin.

Runsaita kielikuvia ja sutkautuksia saatetaan pitää ulkoministeriön konservatiivisimmilla käytävillä kiusallisinakin, suusta pöydälle pomppivina sammakoina. Olasvirta myöntää oppineensa luovaa kielenkäyttöä Afrikassa. Aiemmin häntä on kuulemma pidetty totisena torvensoittajana.

"Afrikkalaiset ovat verbaalisesti lahjakkaita, siellä on aivan käsittämätön taito ilmaista itseään, myös tunteita. Värikäs, emotionaalinen kieli ja huumorintaju ovat tulleet tutuksi. Ihmiset hyvinkin köyhissä olosuhteissa pärjäävät pitkälti huumorintajulla."

Harvat taskuvarkaudet tai autoon murtautumiset eivät riitä mustaamaan Olasvirran muistoja. Mutta varovaiseksi vuosien varrella oppii, sillä hyödyn tavoittelijoita köyhissä maissa on ympärillä kaiken aikaa.

"On olemassa vitsi: älä anna vieraalle ihmiselle käyntikorttia, koska seuraavana aamuna se kaveri on suurlähetystön ovella ja kysyy, missä sen stipendi on."

Mukavia muistoja Afrikan-vuosilta riittää. "Ne on kaikki todella kiehtovia kokemuksia. Tuntuu kuin olisi ympäri vuorokauden elokuvissa."

Köyhyys vähenee sittenkin

Leo Olasvirralla on harvinaisen laaja perspektiivi mustaan mantereeseen: hän oli töissä Sambian Lusakassa 1980-luvun alussa ja uudemman kerran vuosituhannen taitteessa.

Kahdessakymmenessä vuodessa köyhien Sambia ei juuri ollut muuttunut. Slummit olivat pysyneet aivan saman näköisinä, vaikka hienoja taloja, teitä ja autoja olikin enemmän. Köyhyyden näkemisen ei kuitenkaan saa antaa lannistaa liikaa.

"Jos ajattelee tilastoja vaikka 1970-luvulta lähtien, niin onhan Afrikassa ja kehitysmaissa ihan valtavasti tapahtunut edistystä", Olasvirta muistuttaa.

Lukutaito ja puhtaan veden saanti ovat lisääntyneet ja lapsikuolleisuus vähentynyt. Sotiakin on Afrikassa vähemmän kuin ennen, Olasvirta luettelee. "Isot sodat niin kuin Mosambik, Namibian vapautussota, Etelä-Afrikan vapautussota ja Angola, ne ovat päättyneet."

Silti hän ajattelee myönteisesti, että maailma paranee.

"Myönteisyyttä on vaikeaa muistaa, kun kohtaa slummit, joissa on edelleen yhtä köyhiä ihmisiä", Olasvirta sanoo.

Väyrysen vuoristorata

Kun Suomen kehitysyhteistyöväki näinä päivinä kokoontuu, yksi asia toistuu keskusteluissa lähes muuttumattomana: virallisemmissa tapaamisissa Paavo Väyrysen nimeä ei juuri mainita, mutta epävirallisissa yhteyksissä ei muusta paljon puhutakaan.

Nyt olemme virallisessa tapaamisessa, ja huomaan, että kaartelemme ja puhumme "uusista linjauksista" ja "nykyisestä ministeristä". Väyrynen on niin mielipiteitä jakava hahmo, että aivan kuin pelkän nimen lausuminen kuohuttaisi tunteita.

Järjestöväki on moittinut ulkomaankauppa- ja kehitysministerin mukanaan tuomia uusia tuulia, ja ministeri itse on tiettävästi syyttänyt virkamiehistön joitain osia muutosvastarinnasta.

Olasvirta ei ole näin dramaattinen – eikä asemansa tähden voi ollakaan.

"Sanotaan, että nämä politiikan peruslinjaukset eivät niin paljon ole muuttuneet kuin mitä päällepäin saattaisi näkyä. Nykyinen kehityspoliittinen ohjelma mahdollistaa kaikkien niiden hyvien hankkeiden toteutuksen, jotka aina ennenkin on olleet mahdollisia."

"Mutta saattaa tulla erimielisyyksiä siinä, kuinka ohjelmaa tulkitaan jonkin yksittäisen hankkeen kohdalla. Onko se Suomen kehityspoliittisen linjauksen mukaista, Suomen ulkopolitiikan tai kauppapolitiikan tai jonkun muun mukaista. Tässä työssä sitä varmaan ei voi välttää."

Olasvirran kieli pysyy keskellä suuta, eikä sammakoita pompi pöydillä. Muutamaa viikkoa aiemmin hän kuvasi Kepassa kehityspolitiikan kanssa työskentelemistä vuoristoradaksi: virkamiehen eteen tulee jyrkkiä alamäkiä ja tiukkoja kurveja. Vertaus tuo edelleen ilkikurisen hymyn Olasvirran huulille.

"Se on vuoristorataa, todellakin, niin kuin Linnanmäellä", hän sanoo. "Kannattaa kokeilla joskus."

Epämukavat feissarit

Heinäkuussa julkistettiin ulkoministeriön tilaama mielipidemittaus, jonka mukaan suomalaiset kannattavat kehitysapua talousvaikeuksista ja negatiivisesta uutisoinnista huolimatta.

Siis: vaikka suomalaisrahalla rakennettu naisvankila Afganistanissa muuttui osin bordelliksi, se ei horjuttanut merkittävästi suomalaisten uskoa kehitysyhteistyöhön kokonaisuutena. Olasvirran mukaan suomalaiset näkevätkin yksittäistapausten taakse.

Pelkkiä kehuja tutkimus ei antanut, vaan selvisi, että vaikka kolme neljästä suomalaisesta edelleen luottaa kansalaisjärjestöjen tuottamaan tietoon, on osuus vähentynyt viime vuodesta. Olasvirta sysää osan syystä järjestöille itselleen.

"Rautatientorilla hyppii vastaan kaikenlaisia feissareita: tuossa vilahti joku Greenpeace ja tuossa WWF, ja nyt tuossa mun vasemmalla puolella vilahti Unicefin kaveri. Se aiheuttaa varmaankin sekaannusta ja ihmiset alkaa miettiä, että mikä noista on oleellinen vai onko mikään."

Olasvirta itsekin kokee feissarien, järjestöjen varainhankkijoiden, väistelemisen epämukavaksi. "En mä niiden kanssa riidoissa ole", hän naurahtaa, "mutta jos ajattelee, että kohteliaisuus edellyttää, että mä sanon moikka ja autan kaveria, kun se haluaa täyttää jonkun lomakkeen mun kanssa... silloin mä usein sanon, ettei ole aikaa, kiitos paljon. Muuten saa pysähtyä koko ajan."

Ei virkamies silti järjestöjä jätä tukematta. Lusakassa hän marssi vammaisjärjestöjen mielenosoituksessa kulkueen mukana, "mutta en mä nyt mitään huudellu siellä, enkä heittänyt kiviä". Yhdessä suurlähetystöt rahoittivat Sambian demokraattisen vallankumouksenkin, jos vähän kärjistäen tulkitsee.

Sambiassa vuonna 2001 vaihtui valta nykyisin korruptiosyytteiden ryvettämältä Fredrick Chilubalta jo edesmenneelle Levy Mwanawasalle. Vaaleja ennen lähetystöt rahoittivat vaalivalvontaa ja -valistusta. Kansalaisjärjestöt käytännössä kaatoivat pitkälle ulkomaisen rahan avulla Chiluban pyrkimykset muuttaa perustuslakia ja pyrkiä kolmannelle kaudelle.

"Jälkeenpäin tuli mieleen, että kun kaikkien meidän rahat laittoi yhteen, niin sitä oli aika paljon – että tulikohan tässä kenties innostuttua liikaakin hyvän asian puolesta", Olasvirta pohtii. "Joka tapauksessa Sambiassa säilyi yhteiskuntarauha. Voi ajatella, että se oli hyvä operaatio ja järjestöjen rooli myönteinen."

Ei turhaa lätinää

Vuodet Afrikassa tekevät monista kyynisiä, mutta ei Olasvirrasta. Hänelle on kuitenkin käynyt niin kuin monille: hän on ymmärtänyt, ettei ymmärrä.

"Se on niin valtavan iso manner, että vaikka siellä oppii, niin kukaan ei voi sanoa, että osaa Afrikan."

Etiopiaankin suurlähettiläs lähtee oppimaan ja ennakoi että aluksi menee tovi ennen kuin oikea suunta löytyy.

"Ajattelin, että mä ihan tarkoituksella pähkäilen ja tutustun ensin ja sitten alan tehdä ehdotuksia."

Neljän Etiopian-vuoden tavoitteena Olasvirralle on, että maiden kahdenväliset suhteet vahvistuvat kehitysyhteistyössä ja kaupankäynnissä.

"Meillä on Etiopian kanssa tajuttoman pieni kauppa", Olasvirta sanoo. "Toivottavasti jotakin voitaisiin keksiä, jotta se saataisiin kasvamaan. Siellä on mineraaleja ja jalostusmahdollisuuksia ja yksi ajatus on turismin kehittäminen."

Olasvirta näkee Etiopian hyvin kiehtovana: se on Afrikan ainoa maa, joka ei ole ollut siirtomaa. Maassa on useita uskontoja ja erilaisia luontotyyppejä, korkeaa vuoristoa ja sademetsää.

Yhteistyö Addis Abebassa päämajaansa pitävien Afrikan unionin ja YK:n Afrikan talouskomission kanssa on suurlähettiläälle myös tärkeää.

"Mutta ei pelkästään siten, että jutellaan mukavia ja pidetään juhlapuheita, joissa vannotaan vuosituhattavoitteiden nimeen, vaan siten, että syntyy jotain konkretiaa. Lämpimillä puheilla ei kukaan elä, niillä ei köyhyys vähene eikä demokratia vahvistu", suurlähettiläs summaa.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2009


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!