Musta, mustempi...

Atiq Rahimi: Kärsimysten musta kivi. Suom. Kristiina Haataja. Like, 2009.

Teksti: Marie Kajava

KulttuuriKirjallisuus

Olipa kerran, ei ollut kerran nainen ja hänen haavoittunut miehensä. Ja oli myyttinen tarina kärsimysten kivestä, jolle voi vuodattaa kaikki surunsa, murheensa, syntinsä. Joka kuulee ja räjähtää - ja räjähtämällä vapahtaa kertojansa.

Tuolle naiselle hänen miehensä oli kärsimysten kivi, niin hän uskoi. Tämä tarina tapahtuu Afganistanissa - tai toisaalla.

Atiq Rahimin romaanissa Kärsimysten musta kivi seurataan naista, joka vuodattaa puhumattomuudet, mustimmat salaisuutensa miehelleen, joka makaa vuoteellaan koomassa.

Nainen puhuu uskonnosta, hän puhuu paljon myös seksuaalisuudesta. Taustalla räjähtelevät pommit, pauhaavat Kalashnikovit. On askelia, on koputuksia, pelkoa ja piiloutumista.

Kirjailija Atiq Rahimi syntyi Kabulissa vuonna 1962, mutta lähti sotaa pakoon Afganistanista Pakistaniin ja sai myöhemmin turvapaikan Ranskasta. Hän on opiskellut elokuva-alaa Sorbonnen yliopistossa ja tehnyt useita dokumenttielokuvia Afganistanin tilanteesta.

Kärsimysten musta kivi on hänen neljäs romaaninsa, Maata ja tuhkaa -romaanin jälkeen toinen suomennettu teos. Rahimi voitti Kärsimysten mustalla kivellä Ranskan Concourt-palkinnon.

On turha saivarrella kauniita lauseita proosan ja todellisuuden kohtaamisesta koskettavalla tavalla. On rehellisempää todeta, että Kärsimysten musta kivi on todella raskas teos. Romaanin lukeminen ei ole lyyrisestä ja kauniista kielestä huolimatta miellyttävää. Paikoin se on aivan kammottavaa, eikä lukijan olo ole kovinkaan kärsivällinen.

Teos on eräänlainen pitkä monologi.

Nainen hoivaa miestään päivästä toiseen ja kertoo samalla kärsimyksentäyteisen tarinansa tähän päivään asti. Tuo tarina koostuu ennen kaikkea vahvoista kuvista ja kuljetuksista. Lyyrinen ja kuvanauhamaisesti etenevä kieli on paikoitellen jopa niin nopeaa ja abstraktia, että on palattava taaksepäin.

On pysäytettävä hetki.

Sillä romaani kuitenkin toimii afganistanilaisten naisten puheenvuorona. Kärsimysten musta kivi piirtää kuvan todellisuudesta, jossa naisella ei ole osaa tai ääntä, jossa mies on etäinen ja väkivaltainen sankari. Ja nainen: hän on vaimo ja synnyttäjä - tai ei mitään.

Kirjailija Rahimi ei myöskään ole nimennyt romaaninsa henkilöhahmoja: he ovat naisia, miehiä, tyttöjä, poikia, tätejä, setiä. He eivät ole ketään, ja he ovat kuka tahansa.

En muista, koska olisin toivonut yhtä paljon romaanille onnellista loppua. Edes hippusta toivoa. Ja samalla tiennyt, että sitä ei tule.

Että tulee ruumiita.

Kärsimysten mustan kiven lyyrinen matka päättyy traagisesti, aivan kuten romaanissa todetaan: "Minähän sanoin sinulle, olipa kerran, ei ollut kerran".

Kristiina Haatajan suomentama romaani aloittaa Like-kustannuksen ja Suomen Unifem ry:n yhteistyöjulkaisujen sarjan.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2009


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!