Pyykkipoika

Maailman kuvalehti Kumppani esittelee kuukausittain kapineen, joka tekee elämästä vähän kelvollisempaa.

Tiedätte varmaan tyypin: luotettava, vähän harmaa, mutta hoitaa hommansa turhia elvistelemättä. Pyykkipoika. Sille ei ole maailmanhistoriassa kirjoitettu kovin montaa ylistyslaulua, vaikka se ansaitsisi niitä siinä missä ruusut, mona lisat ja muut keikarit.

Jos on niin onnekas, että voi hyvillä ilmoilla kuivata pyykkinsä ulkosalla, pyykkipoika on yhä arjen tärkeimpiä kavereita. Ilman sen napakkaa otetta tulee pyykkipäivästä kiroilua, tuskaa ja tuulen viemien vaatekappaleiden saalistusta.

Pyykkipoikaa koskevat samat rakennemuutokset kuin montaa muutakin perinteistä duunaria. Harvalla kaupunkilaisella on enää pihallaan pyykkinaruja. Kylpyhuoneissa hyrräävät kuivaustornit. Makuuhuoneiden nurkissa pitävät toki vielä majaa pyykinkuivaustelineet, mutta sisätiloissa ei tuuli paisko narulta sukkaakaan. Pyykkipoikaparka.

Mutta pyykkipoika on notkea sopeutuja, juuri sellainen jonka taitoja tulevaisuusstrategiat hehkuttavat. Anna pyykkipojalle mahdollisuus, niin se valtaa itselleen reviiriä niin keittiöstä, askartelunurkasta kuin paperivuorten liepeiltäkin. Sen asiantunteva nipistysote pitää kahviaromit tiiviisti pussin sisällä, narukiepit ojennuksessa ja kuitit pinkassa.

Kunnon puista pyykkipoikaa ei saa hajalle, ellei tahallaan astu sitä linttaan tai jätä pariksi talveksi ulos luonnonvoimien armoille. Sen sitkaudesta saisi luvan ottaa oppia hipaisusta kaatopaikkadigiläjäksi romahtava nykyteknologia.

Tilaa Maailman Kuvalehti