Kun Etelä iskee takaisin

Taavi Soininvaara: Kriittinen tiheys. Tammi 2009.

Taavi Soininvaaran jännitysromaani Kriittinen tiheys herättää toiveen, että se tekisi kehitysmaaliikkeelle samantyyppisen palveluksen kuin Risto Isomäen tieteisjännärit ympäristöliikkeelle. Isomäen tapaan Soininvaara paketoi vakavaa asiaa viihteelliseen muotoon, joten ehkä lukijan mieleen jää muutakin kuin aseet, väkivalta ja kidutus.

Kriittisessä tiheydessä Yhdistyneiden kansakuntien Kenian-päämajaan isketään ohjuksella. Lisää iskuja tulee, elleivät 50 köyhintä kehitysmaata saa velkojaan anteeksi. Salaperäinen ammattitappaja murhaa yksi toisensa jälkeen kaikki asiasta tietävät.

Venäjän lonkerot ulottuvat kaikkialle, ja mutkikkaat ase- ja orjakauppajärjestelmät hämmästyttävät koko vyyhtiä selvittelevää Leo Karaa, jonka päällimmäisenä motiivina on ystävänsä murhan selvittäminen.

Taustalla häälyy Sudanin kurjuus ja sudanilaisten katkeruus länsimaista ylimielisyyttä kohtaan.

Soininvaara on itse puhunut haluavansa käyttää romaanissaan ”tosia uhkakuvia”. Kimmoke romaaniin syntyi jännitteestä, joka maailman köyhän ja rikkaan väestön välillä on.

Entä jos köyhät jossain vaiheessa ymmärtävät, kuinka me rikkaat heitä kusetamme?

Ajatus on hyvä, ja kun romaani lopulta lähtee rullaamaan, se hetkittäin kantaakin. Mysteeri Robin Hood -terroristista, joka ajattelee Sudanin lisäksi myös 49 muun köyhän maan kohtaloa aukeaa vähitellen. Soininvaara ei kuitenkaan saa rakennettua terroristista eikä muistakaan afrikkalaisista hahmoista ihan uskottavia.

Sudanin hyväosaiset asuvat tosielämässä varmasti ainakin yhtä hienosti kuin inhoamansa kehitysapuväki. He eivät sinuttele esimiehiään, saati todistele dialogissa toisilleen kehitysavun ja velkaongelman perusasioista ikään kuin lukisivat ääneen kehitysapujärjestön taustamuistiota.

Asiatietoa Kriittisessä tiheydessä riittää. Sen hetkittäiset epätarkkuudet (eivät kehitysmaat nyt sentään YK:lle ole ongelmaveloissa) eivät varmaankaan häiritse monia, mutta Karan naiivius pistää silmään. Koska ”asiaa” ei ole upotettu proosaan aina kovin tyylikkäästi, tuntuu kuin hahmot irtoaisivat tilanteesta ja alkaisivat luennoida lukijalle.

YK:ssa pitkän uran tehneen miehen sormen ei pitäisi mennä suuhun kun sudanilaisella tiesululla poliisi haluaakin pikkulahjusta. Ja ikävä kyllä harva YK:ssa kuvittelee järjestön työntekijöiden ”valinneen elämäntehtäväkseen toisten auttamisen”. Jännitysromaanilta ei kuitenkaan ehkä pidä odottaakaan tämän enempää antropologista tai kehityspoliittista syvyyttä. Ja juuri jännitysromaanina Kriittinen tiheys on ihan kelpo tapaus.

Kun Kara palaa Sudanista Eurooppaan, Kriittisen tiheyden uskottavuusongelma hälvenee. Toivoa siis on, sillä jännäri on ensimmäinen neljän kirjan sarjassa.

Erityisen raikasta on se, etteivät Soininvaaran hahmot ole selkeästi hyviä tai pahoja: jopa tuhansia ihmisiä tappavaan terroristiin tai kidutuksesta nauttivaan orjakauppiaaseen voi hetkittäin samastua.

Tilaa Maailman Kuvalehti