Nobelin rauhanpalkinto jaetaan väärin perustein

Nobelin rauhanpalkinnolla on nykyisin enää vähän tekemistä Alfred Nobelin alkuperäisen vision kanssa, kirjoittaa norjalainen lakimies ja rauhanaktivisti Frederik S. Heffermehl.

Nobelin rauhanpalkinto on maailman arvokkain ja himoituin tunnustus. Nykyisin sillä on kuitenkin hyvin vähän tekemistä Alfred Nobelin tarkoittaman kansainvälisten suhteiden perusteellisen uudistamisen kanssa.

Nobelista muistuttaa enää nimi, sillä oikeastaan kyse on Norjan parlamentin rauhanpalkinnosta. Nobelin visio oli tukea rauhanliikkeiden kamppailua tuhoisan kierteen katkaisemiseksi ja korvata epäluottamus, kilpavarustelu ja sotilaalliset valtapelit yhteistyöllä, oikeudenmukaisuudella ja kansainvälisellä oikeudella.

Nobelin palkintoa hoidetaan surullisen huonosti – vaikuttavasta ehdokasasettelusta huolimatta. Mitä suuremmaksi palkintosumma kasvaa ja mitä kuuluisampia ja mahtavampia ovat sen saajat, sitä vähemmän palkinto estää militarismia ja sotia.

Nobelin ajatus on romutettu: rauhanpalkinto ei enää pyri muuttamaan maailmaa.

Juuri ilmestynyt kirjani sisältää todennäköisesti ensimmäisen juridisen analyysin Nobelin testamentin sisällöstä. Yksiselitteinen päätelmäni on, että testamentilla haluttiin tukea rauhanaatteita, jotka olivat tuolloin vahvoja Euroopassa ja eritoten Norjassa. Norjalaiset kansanedustajat näyttivät Nobelista varmasti parhailta mahdollisilta liittolaisilta. Miten väärässä hän olikaan!

Testamentin tulkinnassa ei ole kyse tarkasta lukemisesta ja juridisesta saivartelusta. Tärkeintä on se, mihin testamentin tekijä pyrkii. Jos sanat ovat ristiriidassa selvästi osoitettavan tarkoituksen kanssa, jälkimmäinen voittaa. Ällistyttävää kyllä, Nobel-komitea ei ole koskaan piitannut tulkinnan alkeellisimmistakaan periaatteista.

Useimmat norjalaiset poliitikot ovat maanpuolustushenkisinä ja Nato-uskollisina täysin sopimattomia palkitsemaan rauhanaktivisteja. Sen sijaan, että palkinto olisi vaikuttanut suotuisasti Norjan ulkopolitiikkaan, sitä on käytetty Norjan poliittisten – ja 1990-luvulta lähtien myös kaupallisten – etujen ajamiseen.

Nobel halusi palkintoehdokkaiksi ”rauhanpuolustajia”. Komitea on tehnyt suuren munauksen jakamalla palkinnon ”rauhalle” ylipäätään. Nobelin muutkin ilmaukset – kansojen veljeys, vakituisten asevoimien rajoittaminen tai lakkauttaminen ja rauhankongressien tukeminen – osoittavat selvästi, että palkinto on tarkoitettu rauhanliikkeen jäsenille.

Nobel oli mukana rauhanliikkeessä, joka halusi iskeä ongelman ytimeen poistamalla sotakoneistolta sydämen. Hänen palkintonsa tarkoitus oli juuria pois militarismi.

Nobelin ajatus voi tuntua utopialta nykymaailmassa, jossa kaikki elämme huippuaseistetun ja sotaisan supervallan varjossa.

Ruotsin edesmennyt pääministeri Olof Palme kuitenkin kannatti Nobelin ajatuksia puhuessaan ”yhteisestä turvallisuudesta”, ja vuonna 2001 palkittu YK ansaitsi saada tunnustuksen.

Rauhanliike, joka edustaa poliittista toisinajattelua, on kuitenkin useimmiten sivuutettu palkinnonjaossa vastoin Nobelin tarkoitusta. Se on vakava asia. Kuten brittiläinen rauhanpuolustaja Bruce Kent on huomauttanut, normaalin testamentin vastaavasta virhetulkinnasta olisi joutunut oikeuteen.

Kyse on demokratiasta. Analysoin kirjassani taistelua rauhanpalkinnosta tapaustutkimuksena siitä, mitä mahdollisuuksia rauhaa ajavalla vähemmistöllä on pärjätä asevoimia kannattavaa poliittista ylivoimaa vastaan.

Laillisen demokratian toimivuudelle on olennaista, että vaaleilla valitut henkilöt kuuntelevat arvostelua ja reagoivat siihen. Demokratia ei toimi ilman rehellistä keskustelua, joka nojaa tosiasioihin, reiluun argumentoitiin ja haluun tehdä välttämättömät johtopäätökset sekä toimia niiden mukaan.

Jos sallimme manipulaation ja kikkailun rämettää poliittisen väittelyn, demokratia on mennyttä. Jo muinaisen Rooman asukkaat vaativat kirjoitettuja lakeja estääkseen mielivallan ja väärinkäytökset. Nyt meillä on kosolti kirjoitettuja lakeja, mutta kun poliitikot alkavat suhtautua niihin summittaisesti, seuraa mielivaltaa.

Nobel-komitean nykyinen puheenjohtaja, norjalainen Thorbjørn Jagland, on myös Euroopan neuvoston pääsihteeri, tehtävänään demokratian ja laillisuuden edistäminen. Hänen pitäisi ensimmäisenä ymmärtää roolinsa rauhannobelistin valitsijana olevan yhteensopimaton hyvän hallinnon periaatteiden kanssa. IPS.

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!