Kaivosrahat näkyviksi

Eiti-aloite yrittää tuoda läpinäkyvyyttä öljy- ja kaivostuloihin.

Monen luonnonvaroiltaan rikkaan maan kaivostuloista osa vuotaa virallisten kanavien ohi yksityisiin taskuihin. Yksi yritys tuoda valoa öljy- ja kaivostulojen maailmaan on vuonna 2002 perustettu Extractive Industries Transparency Initiative, Eiti. Se ajaa kaivannaisteollisuuden avoimuutta. Kaivannaisiin kuuluvat niin mineraalit, kaasu kuin öljykin.

Eitin periaate on yksinkertainen. Valtio kertoo julkisesti, kuinka paljon se saa alan yrityksiltä rahaa veroina ja muina maksuina. Yritys puolestaan raportoi julkisesti, kuinka paljon se on tilittänyt valtiolle veroja ja maksuja. Sitten kolmas, puolueeton taho vertailee valtion ja yrityksen raportteja ja tarkistaa, että niiden tiedot täsmäävät.

Britannian entisen pääministerin Tony Blairin aloitteesta perustetulta, Maailmanpankin tukemalta hankkeelta on toivottu paljon. Kuitenkin vasta viisi valtiota – Azerbaidzˇan, Ghana, Itä-Timor, Liberia ja Mongolia – on suoriutunut läpi sen kaksiportaisesta hyväksymisprosessista.

Ensimmäisen vaiheen läpäisseitä ehdokasmaita oli sen sijaan lokakuun puolivälissä jo 28. Joukossa on mukana myös luonnonvaroihin liittyvistä konflikteista tunnettuja maita kuten Afganistan, Kongon demokraattinen tasavalta ja Irak.

Myös yli 50 suurta kansainvälistä öljy-, kaivos- ja kaasuyhtiötä on sitoutunut kannattamaan Eitin periaatteita. Joukossa ovat muun muassa BP, ExxonMobil, DeBeers ja Suomessakin ydinvoimalaa rakentava Areva.

Lokakuussa Eitiin liittyi kaivannaisjätti Indonesia. Jäsenyyden toivotaan lisäävän ulkomaisten investoijien luottamusta.

”Tällä hetkellä osa yrityksistä ei mielellään investoi maahan, jossa alan toiminta ei ole läpinäkyvää. Mutta olemme havainneet, että investoinnit sellaisiin maihin, jotka ovat sitoutuneet Eitiin, ovat lisääntyneet”, sanoi Indonesian Transparency Internationalin johtaja Rezki Sri Wibowo New York Timesille lokakuussa.

Eiti-aloite on suunnattu luonnonvaroiltaan rikkaille maille. Suurin osa Eitiin ehdolla olevista maista on kehitysmaita tai kehittyviä maita. Eurooppalaisista maista vain öljyvaltio Norja on hakenut Eitin jäsenyyttä. Eitin toimisto sijaitsee Norjassa.

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!