Vessa kaikille!

19. marraskuuta vietetään maailman vessapäivää.

Maailman kauppajärjestö WTO on monille tämän lehden lukijoille tuttu. Mutta on WTO:ita muitakin. Kuten se, joka on julistanut marraskuun 19. päivän maailman vessapäiväksi. Asialla on World Toilet Orga­nization, kansainvälinen vessajärjestö.

Vessapäivänä juhlitaan kunnollisen sanitaation tärkeyttä ja lisätään maailman tietoisuutta kahdesta ja puolesta miljardista ihmisestä, joilla ei ole pääsyä vessoihin. Joka vuosi lähes kaksi miljoonaa ihmistä kuolee puutteellisesta sanitaatiosta aiheutuviin sairauksiin.

Vessapäivä ei keskity pelkästään kehittyvien maiden saniteettiongelmiin, vaan myös rikkaiden maiden käymälät saavat ansaitsemansa huomion. Kampanja patistelee kaikkia onnekkaita vessankävijöitä käyttäytymään niissä asiallisesti ja pitämään ne puhtaina.

Vessa-asia on myös tasa-arvokysymys. Tieteellisesti on osoitettu, että naiset viihtyvät vessoissa miehiä pidempään ja joutuvat siten viettämään vessajonoissa enemmän aikaa. Kampanjan nettisivuilla esitetäänkin korjaamista vaativana epäkohtana se, ettei rakennusten suunnittelussa oteta ”naisten psykologisia tarpeita” riittävästi huomioon.

WTO kannustaa kaikkia levittämään vessasanomaa ja järjestämään oman tapahtumansa vessapäivänä.

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!