Aamut katastrofin jälkeen

Arvioitavana Susan Abulhawan Jeninin aamut.

Kun toisen maailmansodan kauhuista selvinneet juutalaispakolaiset vuonna 1948 julistivat länsimaiden ja YK:n heille osoittaman Palestiinan alueen maaksi ilman kansaa ja perustivat sinne Israelin valtion, palestiinalaisista tuli kansa ilman maata. Eurooppalaiset maahanmuuttajat karkottivat yhdeksänkymmentä prosenttia alueen alkuperäisistä lähes miljoonasta asukkaasta, jotka pakenivat ulkomaille tai sullottiin ahtaisiin pakolaisleireihin. Palestiinalaiset kutsuvat tapahtumia al-nakbaksi, katastrofiksi.

Näistä maansa ja kotinsa menettäneistä, leireillä asuvista, israelilaissotilaiden luoteihin kuolevista, kohtaloonsa alistuvista tai vastarintaliikkeeseen liittyvistä ihmisistä kertoo yhdysvaltalais-palestiinalaisen Susan Abulhawan esikoisromaani Jeninin aamut. Hieman ennen al-nakbaa alkava romaani päättyy Jeninin pakolaisleirin pommituksen jälkimaininkeihin 2000-luvun alussa. Väliin rakentuu kuva ulkomaisten valloittajien armoille jätetyn kansan onnettomasta historiasta.

Jeninin aamut kuvaa todellisia historiallisia tapahtumia fiktiivisen Abu Al-Hijan suvun vaiheiden kautta. Keskushenkilöksi nousee Jeninin pakolaisleirillä syntyvä Amal-tyttö. Hänen isänsä Hasan katoaa kuuden päivän sodassa 1967 ja veli Yusuf liittyy PLO:iin. Toisen veljen on juutalaissotilas varastanut tämän ollessa vielä vauva.

Sodat ja läheisten katoamiset saavat äiti Dalian menettämään järkensä. Tarina jatkuu myöhemmin Yhdysvalloissa, Libanonissa ja jälleen Jeninissä.

Amalin elämään mahtuu myös onnea ja rakkautta – jopa pakolaisleirillä elämä on välillä hyvää – mutta seesteiset ajat päättyvät aina uuteen katastrofiin. Yksi toisensa jälkeen Abu Al-Hijan suvun jäsenet, heidän ystävänsä, tuttavansa ja rakastettunsa kuolevat, katoavat, vammautuvat tai traumatisoituvat sodissa ja vainoissa.

Jeninin aamuja lukiessa itkettää monta kertaa.

Kirjassa korostuu näkökulma, jonka mukaan juutalaiset kostavat palestiinalaisille sen mitä natsit tekivät juutalaisille. Israelista ja israelilaisista luotu kuva on hyvin negatiivinen, kuten arvata saattaa. Toisaalta romaanissa esiintyvät yksittäiset juutalaishahmot kuvataan sympaattisina ja inhimillisinä.

Jeninin aamut on suurten tunteiden romaani. Abulhawan tyyli on sentimentaalinen; parhaimmillaan runollinen, pahimmillaan kliseinen.

Vaikka romaanihenkilöiden kohtalot koskettavat, hahmot jäävät yksiulotteisiksi. Kirja onkin ensisijassa kertomus palestiinalaisten kollektiivisista kärsimyksistä, joiden kuvittajana Abu Al-Hijan sukutarina toimii. Fiktiivinen ja dokumentaarinen eivät lomitu aivan ongelmitta, siihen olisi tarvittu enemmän kaunokirjallista etäännyttämistä.

Abulhawa on halunnut kuvata Lähi-Idän konfliktia palestiinalaisten näkökulmasta kaunokirjallisin keinoin. Sellaisena romaani on arvokas, järkyttäväkin puheenvuoro yhdestä aikamme pitkäkestoisimmasta ihmisoikeuskriisistä.

Tilaa Maailman Kuvalehti