Kun Lissabonin sopimus astui voimaan joulukuussa 2009, moni asia muuttui Euroopan unionissa. Europaan parlamentti sai lisää valtaa, unioni sai oman presidentin ja kansalaiset saivat mahdollisuuden vaikuttaa suoraan EU-politiikkaan kansalaisaloitteen välityksellä.
Sopimus muuttaa myös Euroopan unio-
nin suhteita kolmansiin maihin. Unionin yhteisestä ulkopolitiikasta vastaa tulevaisuudessa ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja, eräänlainen EU:n ulkoministeri, jonka neuvona ja tukena toimii uusi ulkosuhdehallinto. Se koostuu Brysselissä sijaitsevasta sihteeristöstä ja kolmansissa maissa olevista EU-delegaatioista.
Vuosi sitten korkean edustajan virkaan nimitetyn Catherine Ashtonin tärkeimpänä tehtävänä on ollut uuden järjestelmän luominen. Asiasta on keskusteltu EU:ssa koko kevät ja kesä. Lopullisesti ulkosuhdehallinnon on tarkoitus olla operatiivinen joulukuun alussa, mutta ensimmäinen puoli vuotta menee luultavasti käytäntöjen viilaamisessa.
Uusi organisaatio vaikuttaa myös EU:n kehitysmaasuhteisiin, vaikkei kehitysyhteistyö kuulukaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan alueelle, vaan kehitysyhteistyökomissaari Andris Piebalgsin toimivaltaan.
Ulkoasiain- ja turvallisuuspolitiikan korkein edustaja Ashton on kuitenkin myös Euroopan komission varapuheenjohtaja, jolle kehitysyhteistyökomissaari vastaa. Hänelle vastaa myös täysin uuteen virkaan nimitetty, humanitaarisesta avusta ja kriisinhallinnasta vastaava komissaari Kristanila Georgieva.
Jäävätkö kehityskysymykset jalkoihin?
Kansalaisjärjestöt ovat olleet huolissaan siitä, että uudessa organisaatiossa kehityskysymykset jäävät turvallisuus- ja kauppapolitiikan jalkoihin.
”Uuden järjestelmän ei pitäisi tarkoittaa, että kehitysyhteistyökomissaarin poliittinen toimivalta kapenee”, sanoo Romain Philippe eurooppalaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen Concord-verkostosta.
Huolta on herättänyt myös komission sisällä tapahtuva uudelleen organisointi: poliittisista linjoista vastaava kehitysyhteistyön pääosasto sekä soveltamisesta ja seurannasta vastaava EuropeAid-virasto yhdistyvät joulukuun alussa ”kehityksen ja yhteistyön pääosastoksi”. Uusi organisaatio työllistää 800 virkamiestä.
Keskustelua on käyty myös työnjaosta Euroopan komission uuden pääosaston ja ulkosuhdehallinnon välillä. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että kehitysyhteistyön poliittisten linjojen ja projektien päätösvalta säilyisi komissiolla, kun taas ulkosuhdehallinto vastaisi soveltamisesta.
Concordin tavoin kehitysyhteistyöjärjestöt kannattavat esillä ollutta ajatusta ulkosuhdehallinnon sisälle perustettavasta kehitysyhteistyöstä vastaavasta yksiköstä, joka valvoisi uuden organisaation toimien johdonmukaisuutta.
Järjestöt vetoavat Lissabonin sopimukseen, jossa todetaan, että köyhyyden vähentäminen ja sen poistaminen on EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan päätavoite, joka tulisi ottaa huomioon unionin kaikessa toiminnassa.
”Uusi järjestelmä on sekä mahdollisuus että haaste. Se voi johtaa johdonmukaisempaan toimintaan tai vastuun pilkkoutumiseen useiden toimijoiden välille”, toteaa Philippe. >
Ihmisoikeuksien käsittely järjestelmälliseksi
Lissabonin sopimus nostaa vahvasti esille myös ihmisoikeuskysymykset, sekä unionin sisällä että suhteessa kolmansiin maihin. Se mahdollistaa unionin liittymisen Euroopan ihmisoikeussopimukseen, jonka jäsenmaat olivat tähän mennessä allekirjoittaneet vain yksittäisinä valtioina.
Ulkosuhdehallinnossa sopimusta voitaisiin soveltaa perustamalla korkean edustajan sihteeristöön erillinen ihmisoikeuksista vastaava yksikkö. Kolmansissa maissa sijaitsevissa EU-delegaatioissa työskentelisi puolestaan ihmisoikeusvastaavia, joiden tehtävänä olisi valvoa EU:n ihmisoikeuksia koskevien toimintaohjeiden noudattamista.
Näihin kuuluu muun muassa kuolemantuomion ja kidutuksen vastustaminen, naisten ja lasten oikeuksien puolustaminen sekä ihmisoikeuspuolustajien suojeleminen.
”Toistaiseksi näiden ohjeiden noudattaminen on ollut sattumanvaraista”, sanoo europarlamentaarikko Heidi Hautala (vihr.), joka on myös Euroopan parlamentin ihmisoikeusvaliokunnan puheenjohtaja.
Hautala toivoo, että vastedes ihmisoikeudet otettaisiin järjestelmällisemmin puheeksi myös kaikkein korkeimmalla taholla, kuten neuvotteluissa niin sanottujen strategisten kumppaneiden kuten Intian, Kiinan ja Venäjän kanssa.
”Esimerkiksi lokakuussa järjestetyn EU:n ja Kiinan huippukokouksen raportissa ei ollut sanaakaan ihmisoikeuksista. Näin ei pitäisi olla.”
Avointa keskustelua avun ehdollistamisesta
Hautala toivoo ihmisoikeusnäkökulmaa myös kehitysmaasuhteisiin. EU on yksi suurimmista kehitysavun antajista, mutta useat Afrikan maat eivät suostu edes keskustelemaan ihmisoikeuksista, hän sanoo.
Suurimmat avunsaajat eivät myöskään välttämättä ole samoilla linjoilla EU:n kanssa, kun ihmisoikeuksia puidaan YK:n neuvotteluissa.
”Tällaiset asiat pitäisi saada muuttumaan.”
Hautala peräänkuuluttaa avoimempaa keskustelua aiheesta myös kehitysyhteistyöjärjestöissä, joissa avun ehdollistaminen on toistaiseksi vaikea pala. Tärkeää olisi myös, että sekä kehitysyhteistyöstä että ihmisoikeuksista keskusteltaessa EU:ssa kuultaisiin paitsi jäsenmaiden järjestöjä myös kolmansien maiden kansalaisyhteiskuntaa. Kolmansissa maissa sijaitsevilla EU-delegaatioilla tulee olemaan tässä tärkeä rooli.
Hautala on nostanut esille myös ajatuksen naisten oikeuksien erityisedustajan virasta ulkosuhdehallinnossa.
”Sekä kehitysyhteistyö- että ulkopolitiikassa sukupuolinäkökulma tahtoo usein unohtua, vaikka naisten asemaa parantamalla vaikutetaan lukemattomiin seikkoihin.”