Sadismin ja masokismin sykkivä sokkelo

Lokakuussa kirjallisuuden Nobelilla palkittu perulainen Mario Vargas Llosa (s.1936) kertoo viimeisimmässä suomennetussa romaanissaan Tuhma tyttö sadomasokistisesta rakkaussuhteesta.

Kirjailijan koko tuotantoon viittaavat Ruotsin akatemian palkintoperusteet ”kyky kartoittaa valtarakenteita ja kuvata yksilön vastarintaa” eivät Tuhmaan tyttöön päde. Nyt ei ole suoranaisesti kyse vastarinnasta, mutta vallasta kylläkin – sen puutteesta ja sen tavoittelusta. Kirjailija on kehitellyt huiman tarinan, jossa on kiihottavaa imua mutta joka loppua kohden alkaa hapertua teennäisen näppäriin juonenpyörteisiin.

Romaanin alku sijoittuu 1950-luvulle. Liman yläluokkaan kuuluva nuori Ricardo iskee Mirafloresin kerman kekkereissa silmänsä hassusti espanjaa ääntävään ”Lilyyn”, joka uskottelee olevansa chileläinen. Kun poika on jo ehtinyt rakastua, paljastuu, että tyttö onkin paikallinen seurapiiripyrkyri yhdestä Liman lukuisista slummeista. Tyttö katoaa.

Tästä ensimmäisestä huijauksesta alkaa Pariisiin muuttavan Ricardon pakkomielteinen, koko elämän kestävä suhde kauniiseen Lilyyn, joka ilmestyy hänen elämäänsä milloin missäkin roolissa, missä tahansa maailman kolkassa. Kirjailija kehittelee Lilystä kiinnostavan kameleonttinaisen, jonka minuus tuntuu niin ohuelta, että hän on valmis mihin tahansa oman pakkomielteensä – rikkauden – saavuttamiseksi. Ricardo hänen vastakohtanaan edustaa ihmistä, jolle pelkästään se, että asuu romanttisessa Pariisissa, on riittävä perusta onnellisuuteen.

Ricardo on valmis antamaan anteeksi petolliselle naiselle lukemattomia kertoja. Osaksi ehkä siksi, että hän edustaa ylempää sosiaaliluokkaa, hän tuntee lähes loputonta empatiaa ja tarvetta suojella köyhissä oloissa kasvanutta naista. Lilyn itsetuhoinen ja valtavia riskejä sisältävä elämä on mahdollista osittain myös siksi, että hän on tietoinen Ricardon patologisesta ja kaiken kestävästä sairaalloisesta rakkaudesta.

Kiinnostavaa kuviossa on se, että Vargas Llosa on rakentanut sukupuolisen asetelman juuri nän päin; tavallisempi tarina on se, jossa laskelmoiva peluri ja hyväksikäyttäjä on mies.

Romaanissa on myös mehukasta ajankuvaa 1960-luvun Pariisista, jossa eri puolilta Latinalaista Amerikkaan tulleet siirtolaiset toteuttivat unelmiaan, joko yksityisiä tai yhteiskunnallisia. Tässäkään kontekstissa tuhma tyttö ei jätä tilaisuuttaan käyttämättä: roolissaan vallankumouksellisena hän onnistuu verhoamaan yksityiset unelmansa yhteiskunnalliseen kehykseen.

Vargas Llosa on mehevä kertoja ja vallaton juonen kehittelijä, mutta kuten sanottu, Tuhmassa tytössä mopo karkaa käsistä matkan varrella sillä seurauksella, että romaanin loppuosaa on vaikea ottaa vakavasti.

Mario Vargas Llosa, Tuhma tyttö, Otava 2010.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!