Lupauksia uudelle vuosikymmenelle

Mielipuolihallitsijat voisivat luvata tekevänsä muutakin kuin sitä, mikä pönkittää vain omaa egoa tai vaimon vaatekaappia.

Teksti: Eeva Eronen

Olin uudenvuodenpäivänä valveilla jo aamukuudelta. Olo oli nihkeä, ja mielessäni pyörivät uusi vuosikymmen ja kliseiset lupaukset paremmasta elämästä. Hankalaahan se oli, ja siksi aloin listata lupauksia muiden puolesta.

Ensimmäinen ehdotelmani läksi Mugabelle, Kim Jong-illille ja muille mielipuolihallitsijoille, jotka tekevät kansalaistensa elämästä kärsimystä ja ulkomaailman avustusyrityksistä tolkuttoman vaikeita: "Lupaan katsoa aamuisin peiliin ja miettiä, voisinko tehdä jotakin, mikä ei pönkittäisi vain omaa valtaani/egoani/sukulaisteni lompakoita/vaimoni vaatekaappia."

Paavo Väyrynen, joka avaa viidennen vuosikymmenensä ministerinä: "Lupaan väyrystellä ja suhmuroida oikein olan takaa, jotta Suomi ei lipeäisi nykyistä pahemmin kehitysapulupauksistaan. Lisäksi pidän huolen siitä, että kehitysyhteistyötämme voidaan todella kutsua yhteistyöksi – ei avuksi, kuten joskus, hmm, 70-luvulla. Ja jos velvollisuus kutsuu, ja minusta tulee pääministeri, en unohda Etelän köyhiä."

Yhdysvaltain ilmastoneuvottelija Todd D. Stern: "Lupaan pohtia uudelleen käsityksiäni ilmastovelasta ja miettiä, perustuuko Yhdysvaltain nykyhyvinvointi päästöihin, joista kehitysmaissa nyt kärsitään. Ehkä meillä onkin velvollisuus osallistua vahingoista selviämiseen? Hei, kehitysmaat, auttaisiko tällainen äänensävyn muutos neuvotteluissa Meksikossa?"

Isät ja äidit kehitysmaissa: "Lupaan tehdä kaikkeni, jotta jälkikasvuni, etenkin tytöt, menee kouluun ja pysyy siellä. En tahdo, että pikkutytöstäni tulee äiti 13-vuotiaana."

Toimittajat: "En kirjoita enää yhtään juttua, joista lukijalle jää sellainen mielikuva, että Afrikka on maa, ei maanosa, ja jossa ainoat onnelliset olennot ovat savannilla kirmaavia leijonia ja kirahveja."

Verkkokeskustelijat: "En enää koskaan mesoa sen puolesta, että eivätkö ne pakolaiset voi pysyä kotimaissaan tai ylipäätään siellä jossain Afrikassa eikä tulla tänne hyysättäväksi. Jos koen tähän ylenpalttista halua, tarkistan googlesta, oliko se 70 vai 80 prosenttia pakolaisista, jotka nyt elävät kehitysmaissa."

Aamukahvia tiputellessani olin jo päässyt itsekin eteenpäin. Parin kuukauden kuluttua minulla olisi kauniit kynnet – niitä en enää järsisi. Toinenkin lupaukseni koski sitä, mitä pistän suuhuni – siitä tosin olisi hyötyä muullekin maailmalle: En aio edes harkita kasvissyönnin lopettamista, viime aikaisesta omituisesta lihanhimosta huolimatta. En anna sille periksi nyt, kun lihansyönnin yhteys ilmastonmuutokseen on entistä selvempää.

Kirjoittaja on taloustoimittaja.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!