Kokaiini saamassa niskalenkin Perusta

Peru on nousemassa kokaiinintuotannon johtavaksi maaksi Kolumbian tilalle. Jo 90 prosenttia maan kokasadosta päätyy kansainväliseen huumekauppaan. Perun hallitus on nostanut kädet pystyyn.

Peru ohittaa Kolumbian maailman suurimpana kokaiinin tuottajana 2015–2020, ellei maan hallitus ryhdy määrätietoisempiin toimiin huumekaupan suitsimiseksi, todetaan YK:n alaisen kansainvälisen huumevalvontalautakunnan INCB:n tuoreessa raportissa.

Kokaiinikauppa heittää nyt pitkiä varjoja Perun tulevaisuudelle, joka näytti jo valoisalta viime vuosien ennätyksellisen talouskasvun ansiosta. Tuhansia hehtaareja sademetsää on kaadettu kokaiiniviljelmien alta, huumekaupalla rahoitettu korruptiojärjestelmä kukoistaa ja väkivalta kiihtyy.

Kokaiinikauppa on nostanut terroristiryhmä Loistavan polun (Sendero Luminoso) uuteen nousuun maan syrjäseuduilla. Huumeparoneiden suojelijoiksi ryhtyneet terroristit värväävät jälleen riveihinsä uusia jäseniä. Vuosien 1980 ja 2000 välillä 70 000 ihmistä sai surmansa Loistavan polun ja Perun armeijan välillä käydyissä taisteluissa.

Maan presidentti Alan Garcíalta odotetaan pikaisia toimia. Tähän asti hän on tyytynyt tekemään kapinallisten alueille satunnaisia iskuja, joissa kymmeniä on kuollut, mutta kokaviljelmien leviäminen jatkuu. Kun neljä siviiliä kuoli armeijan iskussa viime syyskuussa, puolustusministeri Ántero Florez ilmoitti, että kapinallisalueilla asuvien oletetaan tekevän yhteistyötä terroristien kanssa.

Perulaisen tutkimuslaitos Idein johtajan Fabián Novakin mukaan huumekauppa on suurin uhka perulaisten turvallisuudelle. Perun huumeidentorjuntavirasto Devida arvioi kokaiinikaupan arvon nousseen jo 22 miljardiin dollariin, mikä tarkoittaisi lähes viidesosaa maan bruttokansantuotteesta. Tämä ylittäisi sekä kaupasta että teollisuudesta saadut tulot.

Huumekauppa on pahentanut korruptiota kaikissa valtion organisaatioissa poliisi, tuomioistuimet ja armeija mukaan lukien. Viime vuoden aikana poliisivoimat eivät vanginneet yhtään merkittävää huumekauppiasta. Sen sijaan poliisien yhteyksiä huumekauppiaisiin puitiin laajasti maan päivälehdissä.

Pelko maan suistumisesta Meksikon kaltaiseen huumesotaan kasvaa.

Kolumbian tuotanto laskussa

Kolumbia, Peru ja Bolivia vastaavat käytännössä kaikesta maailmassa tuotetusta kokaiinista. Maiden osuudet tuotannosta on vaihdellut rivakasti viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Vuosituhannen vaihteessa Kolumbian osuus maailman kokaiinintuotannosta oli noin 80 prosenttia. Vaikka Yhdysvaltain tukeman ”huumeiden vastaisen sodan” onnistumisesta voidaan olla montaa mieltä, 2000-luvun loppupuolella Kolumbian kokaiinintuotanto alkoi kääntyä laskuun. Vuonna 2008 sen osuuden kokaiinin maailmankaupasta arvioitiin olevan enää alle 50 prosenttia.

Samaan aikaan tuotanto Perussa kasvoi lähes puolella, ja sen osuus maailmankaupasta on nyt 36 prosenttia. Bolivia tulee perässä 13 prosentin osuudella. YK:n huumeiden ja rikollisuuden torjunnasta vastaavan järjestön UNODC:n mukaan vuonna 2008 Kolumbiassa tuotettiin 430 ja Perussa 303 tonnia kokaiinia.

Koska kokaiinin kysynnässä ei ole tapahtunut suuria muutoksia, asiantuntijat ennustavat kokaiinintuotannon siirtyvän tulevina vuosina yhä vahvemmin Peruun.

Terroristit huumekauppiaiden tukena

Inkojen ”jumalallisen kasvin” viljely on Perussa laillista. Kokapensaan lehdistä uutetun teen juonti ja lehtien pureskelu ovat kuuluneet vuoristossa asuvien ihmisten arkeen tuhansien vuosien ajan. Sen sanotaan vähentävän nälkää, väsymystä ja auttavan vuoristotaudin oireisiin.

Idei-tutkimuslaitoksen viime vuonna julkistaman raportin mukaan 90 prosenttia Perun kokaviljelmien sadosta päätyy kuitenkin huumekauppaan. Esimerkiksi maan köyhimpiin kuuluvalla Ayacuchon alueella 70 prosenttia maanviljelyn tuotantoarvosta tulee kokaiinista.

Kokapensaan laiton viljely on levinnyt laajimmalle viidakon vaikeapääsyisellä ylänköalueella, Cuscon ja Junínin maakunnissa. Alueella tuotetaan lähes puolet Perun kokaiinista.

Siellä, Apurímac- ja Ene-jokien välisessä laaksossa, sijaitsee myös pahamaineinen VRAEn alue, missä yhteenotot huumekauppiaita suojelevan Loistavan polun ja armeijan välillä ovat johtaneet kymmeniin kuolonuhreihin. Maan varapresidentti Luis Giampetri ehdotti viime syyskuussa sotatilan julistamista maakuntaan.

Terroristiryhmällä on kylissä tiedustelijoita, jotka varoittavat etukäteen armeijan liikkeistä. Paikalliset välttävät yhteistyötä armeijan kanssa, sillä kapinallisjohtajat, joita kutsutaan ”sediksi”, saattavat kostaa verisesti.

Sosiologi Carlos Tapian mukaan keskinäisen riippuvuuden kehä on vahva: terroristit suojelevat viljelijöitä ja huumekauppiaita ja saavat osansa tuloista. Lahjuksilla varmistetaan, etteivät paikalliset viranomaiset puutu tilanteeseen.

Hallitus on hävittänyt kokaviljelmiä esimerkiksi Huallagan alueella, mutta VRAEn viljelyksiin ei ole koskettu. Viranomaiset arvioivat viljelysten hävittämisen johtavan alueen kaaokseen, sillä 95 prosenttia viljelijöistä saa elantonsa kokasta; puolet väestöstä on aliravittu.

Niin kauan kuin kokaiinille löytyy kysyntää, keinot viljelyn hillitsemiseen ovat vähissä. Viljelykset voidaan aina siirtää uusille alueille, jos kaupankäynnistä tulee liian hankalaa.

Koko kylä elää kokaiinista

Kestävin ratkaisu olisikin tarjota paikallisille viljelijöille varteenotettavia vaihtoehtoja elannon hankkimiseen. Pichis-joen laaksossa, Keski-Perussa sijaitseva Devidan metsähanke pyrkii edistämään kestävää metsänkäyttöä ja vahvistamaan paikallisia käsityöläisammatteja.

”Täällä, kuten monilla muillakin viidakkoalueilla, elannon saaminen ei ole helppoa, sillä infrastruktuuri on edelleen heikko, sähkökatkokset yleisiä ja kulkuyhteydet huonoja. Lisäksi sadekausi sulkee suuren osan teistä maanvyörymien vuoksi”, Suomen ulkoministeriön tukemasta osuudesta vastaava Javier Martínez kertoo.

Kuljetuskustannukset ovat erittäin korkeat, joten elinkeinotoimintaa on vaikea tehdä kannattavaksi. Siksi kokanviljely on houkutteleva vaihtoehto paikallisille.

Viime lokakuussa kaikki alueen yritykset pienistä kyläkaupoista lähtien suljettiin kuukaudeksi huumekauppiaita vastaan suunnatun poliisioperaation vuoksi. Sen jälkeen kaikki palasi ennalleen.

”Poliisioperaatioiden tarkoituksena ei ole hävittää huumekauppaa, sillä poliisitkin hyötyvät siitä. Samoin alueen hallinto. Tilanne on monimutkainen, sillä koko kylä elää kokaiinista”, projektin ympäristökoordinaattori Percy Summers muistuttaa.

”Kun hallituksen ja armeijan huomio on keskittynyt viime vuosina VRAEen, huumekauppiailla on suhteellisen vapaat kädet muualla maassa.”

Liikenneyhteyksien parantaminen helpottaa alueen valvontaa, mutta toisaalta se auttaa myös huumekauppaa.

”Paikalliset kyllä ymmärtävät, että vaikka kokaiini tuo enemmän tuloja, se tuo myös enemmän ongelmia. Toisaalta ympäristön vaikutus on suuri: jos näet, että naapuri aloittaa kokanviljelyn ja alkaa tienata hyvin, houkutus kasvaa.”

Suosio Euroopassa kasvanut

Kokaiini takaa heroiinin ohella suurimmat tuotot huumeiden välittäjille ja salakuljettajille. Tuotantokustannukset ovat vain noin 1–2 prosenttia huumeen arvosta teollisuusmaiden katukaupassa. Perun kokaiini päätyy pääosin Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin, noin kolmasosa Aasian markkinoille.

USA:ssa on edelleen eniten käyttäjiä, mutta kokaiinin suosio erityisesti läntisessä Euroopassa on kymmenen viime vuoden aikana kasvanut. Samaan aikaan sen hinta on laskenut.

Käyttö on keskittynyt muutamaan Länsi-Euroopan maahan, tilastoissa kärkeä pitää Espanja, jota seuraavat Iso-Britannia, Italia ja Irlanti. Kokaiini on brittitutkimuksen mukaan erityisesti hyvin toimeentulevien, klubeilla viihtyvien nuorten miesten suosiossa. Britanniassa lähes 10 prosenttia 16–24 vuotiaista vähintään viikoittain juhlivista nuorista ilmoitti käyttäneensä kokaiinia.

Salakuljetus EU-alueelle tapahtuu paitsi perinteistä reittiä muiden Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden satamista ja lentokentiltä, viime vuosina yhä enemmän myös Länsi-Afrikan kautta lähinnä kalastus- ja purjehdusaluksilla. NS.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!