Swazimaan kuningas tukahduttaa demokratialiikettä

Demokratiaa vaativan liikkeen johtajan mielestä Swazimaan ihmisoikeustilanne on jopa huonompi kuin Zimbabwen.

Teksti: Mark Waller

PitkätDemokratiaIhmisoikeudetAfrikkaEteläinen AfrikkaSwazimaa

Vuosi sitten huhtikuussa Swazimaan kuningas Mswati III vieraili Etelä-Afrikan uuden presidentin Jacob Zuman virkaanastujaisissa Pretoriassa.

Osa yleisöstä buuasi, kun kuningas käveli ihmisjoukon läpi kohti istumapaikkaansa. Mekkalasta piittaamatta hän jatkoi matkaansa.

Samana päivänä swazimaalaisen Manzinin kylän vankilassa 59-vuotias Mario Masuku haettiin sellistään. Masuku oli odottanut oikeudenkäyntiään edellisen vuoden marraskuusta lähtien. Vanginvartijat pakottivat hänet riisuutumaan ja pysymään seisaallaan. Rangaistus kesti pitkälle yöhön. Tämä oli kosto kuninkaan Pretoriassa saamasta vastaanotosta.

Masuku on vuonna 1983 perustetun demokratialiikkeen Pudemon johtaja. Liike vaatii monipuoluejärjestelmää ja maan tulojen suuntaamista terveydenhuoltoon ja köyhyyden poistamiseen.

Ihmisoikeusrikkomukset saavat Swazimaassa vain vähän kansainvälistä huomioita.

"Emme ole Zimbabwe, vaikka tilanteemme on monelta osin huonompi", Masuku sanoi vapauduttuaan vankilasta vuoden lopulla.

"Swazimaata johdetaan kohti tuhoa. Kuningas on paljon pahempi kuin Zimbabwen presidentti Robert Mugabe, joka sentään valittiin vaaleilla."

Puolueet ja hallituksenvastainen järjestäytyminen ovat laissa kiellettyjä Swazimaassa. Näin on ollut vuodesta 1973, jolloin nykyisen kuninkaan isä, kuningas Sobhuza, kielsi kaiken poliittisen toiminnan.

"Pudemon täytyy toimia maan alla", Masuku sanoo. "Minua estetään jatkuvasti puhumasta julkisesti esimerkiksi yliopistolla. Pyrin kuitenkin toimimaan aktivistien kanssa parhaani mukaan."

Etelä-Afrikassa toimivaa Swaziland Solidarity Networkia johtava Lucky Lukhele sanoo, että swazimaalaiset näkevät Pudemon luonnollisena demokraattisen muutoksen tuojana. "Mutta julkinen poliittinen keskustelu on lähes täydellisesti estetty."

Masukun mukaan poliisi pyrkii pitämään sorron piilossa. "Turismi on tärkeää Swazimaalle, joten kuningashuone teeskentelee ikään kuin täällä ei olisi lainkaan oppositiota eikä kärsimystä. Turistien tulee kuitenkin tietää, että kaikkia pidätettyjä kidutetaan."

Poliittisia vaihtoehtoja vaaditaan useista syistä. Nyt yritysten täytyy maksaa monarkialle jopa 20 prosenttia tuloistaan. Valtion sijoitukset koulutukseen, terveydenhuoltoon ja kehitykseen ovat olleet minimaalisia.

Unaidsin ja yhdysvaltalaisen Population Reference Bureaun mukaan Swazimaassa joka kolmannella aikuisella on hiv. Eliniänodote on yksi maailman alhaisimmista, köyhyystaso 70 prosenttia.

Masuku toivookin, että EU ja Pohjoismaat havahtuisivat Swazimaan ahdinkoon.

"Monet Pohjoismaat ovat itse asiassa perustuslaillisia kuningaskuntia. Niissä varmasti ymmärretään, ettei valtiota voi johtaa absoluuttisella monarkialla, joka tuhlaa kaiken vaurautensa."


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!