Nicaraguan rakentajat

Nyky-Nicaraguassa vapaaehtoisuus on opiskelijoille
keino tutustua oman maansa todellisuuteen.
Edelliselle sukupolvelle vapaaehtoisuus ja vallankumous olivat elämän ja kuoleman kysymyksiä.

Teksti: Toni Sandell

PitkätKöyhyysNicaragua

Muovijätteet ja paperit palavat. Managuan 30 de Mayo -lähiöön eivät kaupungin roska-autot saavu.

"Täytyy varmistaa, että rakennamme tämän kohdan Claudian taloon paremmin", juttelee Ronaldo Rizo ja silittelee keskuksen puuseinän liitoskohtaa.

Hän ja alueen asukkaat rupattelevat kuin olisivat tunteneet aina. Syykin selviää: Rizo on ollut rakentamassa suurinta osaa lähiöön pystytetyistä 22 talosta.

Liikkeen nimi Un Techo Para Mi País voisi kääntyä suomeksi 'katto maani päälle'. Vapaaehtoiset yliopisto-opiskelijat rakentavat pientaloja köyhimmistä köyhimpien alueille. Valtion auttava käsi ei seuduille yllä, sillä aaltopellistä ja jätesäkkimuovista kyhätyt hökkelit on rakennettu ilman viranomaisen lupaa.

"Tulevaisuuden rakentamiseksi on tehtävä nykyisyys, sinä päätät." Tällä iskulauseella järjestö on saanut kosittua puolitoistatuhatta yliopisto-opiskelijaa mukaan. 250 taloa on rakennettu ja asutettu, mutta työ on vuoden verran Nicaraguassa toimineella järjestöllä vasta alussa.

Kosketus todellisuuteen

Viestintää opiskeleva Rizo, 18, kävi jesuiit­tojen koulua. Oppilaat opettivat lukemista lähiöiden lukutaidottomille ja tutustuivat samalla todellisuuteen, jossa yli puolet nicaragualaisista elää.

Kokemus oli varakkaasta perheestä tulevalle Rizolle kovin ulkokohtainen. "Kouluaikana vain kävin opettamassa aakkosia, mutta nyt olen oppinut oppimaan tapaamiltani ihmisiltä."

Nicaragua on epätasa-arvoinen maa, ja vain harva pääsee yliopistoon. Vapaaehtoistyö tekee opiskelijat herkemmiksi ja repii heidät irti kuplasta.

"Luulen, että nuoret ovat löytäneet järjestön avulla vastauksen siihen, kuinka vaikuttaa vaikean poliittisen tilanteen aikana. Se ei ole huutamista kaduilla vaan tien näyttämistä tekojen avulla. Teemme politiikkaa, koska muutamme maamme sosiaalista todellisuutta. Emme kuitenkaan politikoi."

Rizo syntyi vuonna 1992, kaksi vuotta Nicaraguan vallankumouksen päättymisen jälkeen. Vasemmistolaiset sandinistikapinalliset ja Yhdysvaltojen tukemat oikeistolaiset contra-sissit taistelivat reilut kymmenen vuotta 1979–1990.

Mitä Rizo ajattelee 1980-luvusta, jolloin vapaaehtoisuus oli kukoistuksessaan? "Se opetti meille tärkeitä arvoja. Mutta lopultahan mikään ei kuitenkaan muuttunut", hän huokaisee.

Sukupolvien tiedonvaihtoa

Tapaan Haydeé Castillon Keski-Amerikan yliopistolla, jossa Rizokin opiskelee. Castillo on juuri antanut haastattelun yliopistoradiolle. Kerron radiotoimittajalle, että aiomme keskustella vapaaehtoisuudesta. Toimittaja haluaa nauhoittaa jutustelun myös radioon, sillä nuoria kiinnostavat vallankumousvuosien kokemukset.

Castillo on Nicaraguan vapaaehtoistyön kuva. Hän on palava järjestöjyrä ja aktivisti, oli kyse sitten koripallokentän rakentamisesta, kauppapolitiikasta, lasten ja naisten oikeuksista tai Keski-Amerikan yhdentymisestä.

Ylioppilasliikkeen johtohahmoihin kuulunut Castillo aloitti vapaaehtoistoiminnan 1970-luvulla. Silloin opiskelijat pyrkivät anastamaan yliopistojen päätöksentekoa diktaattori Anastasio Somozan käsistä. Vuoden 1979 sandinistivallankumouksen jälkeen – jonka johtajiin kuului myös Nicaraguan nykyinen presidentti Daniel Ortega – Castillo jatkoi yliopistoliikkeen parissa.

Vallankumous oli pian lähes konkurssissa ja samalla Castillon aktivismi sai uusia sävyjä. Hän ajoi yliopistouudistusta, mutta kävi sen ohella keräämässä puuvillaa sekä kahvinkorjuussa. Castillo käyttää tuosta ajasta nimeä kollektiivinen kuume. "Kilpailimme siitä, kuka antaa eniten aikaa vallankumoukselle."

Sota syveni ja vapaaehtoistyö vaikeutui edelleen. Piti opiskella ja kerätä sato, mutta myös puolustaa vallankumousta. "Kiertelin kahvitiloja AK-47-rynnäkkökivääri hartioilla sekä paperipino kourassa. Hommiin kuului selvittää vapaaehtoisille poliittista tilannetta ja samalla kerätä perustietoa tilan tuotannosta."

Vapaaehtoistyötä ei koskaan sidottu lahjoihin, palkkioihin tai virkoihin. Apua ei pyydetty edes bussimatkoihin.

Kuolleet hiljentävät

Vallankumous on Castillon mielestä petetty, yliopistotkin ovat vähemmän itsenäisiä kuin koskaan. "Sattuu, kun näkee ihmisiä, jotka eivät tee työtä maansa ja kansansa puolesta vaan toimivat yhden ihmisen ja puolueen miellyttämiseksi."

Kaikesta huolimatta Castillo sanoo vallankumouksen olleen paras mahdollinen koulu, mitä elämä voi tarjota. "Suurin osa meistä jatkaa vallankumouksen tekemistä omilla tahoillamme."

Hän tulee usein vääjäämättä ajatelleeksi niitä, jotka menettivät henkensä vapaaehtoisina. "Ajattelen esimerkiksi San José de las Mulasin sankareita. He kaikki olivat ystäviäni."

San José de las Mulasin 22 vapaaehtoista kuolivat piirityksessä, laulaen taistelutoverilleen, joka sinä viimeisenä elinpäivänään täytti 17 vuotta.

Castillon puhe katkeaa ja kyynelet alkavat valua poskivieriä pitkin. Nuoret radion kuuntelijat saavat kuunnella raastavaa hiljaisuutta.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!