Naisen työ Sambiassa

Viisi sambialaista naista kertoo, millaista on naisen arki.

Linda Moono

Tekstiilitaiteilija ja yksityisyrittäjä

             JENNI GÄSTGIVARsambia

Linda Moonon mukaan tulevaisuus lepää naisyrittäjien harteilla. Hän uskoo, että naisten ahkeruus auttaa Sambiaa nousemaan köyhyydestä.

”Muiden roskat ovat minun aarteitani. Valmistan räätäleiden hylkäämistä kangastilkuista tauluja, kirjankansia, tyynyliinoja, laukkuja ja koriste-esineitä. Kankaat inspiroivat minua tekemään taidetta. Teen yhteistyötä muiden naisyrittäjien kanssa. Mainostamme asiakkaillemme toistemme yrityksiä ja autamme toisiamme materiaalien hankkimisessa.

Urani suurin saavutus on Lusakan sunnuntaimarkkinat. Perustimme ne viisi vuotta sitten yhdessä kolmen muun naisyrittäjän kanssa, koska halusimme tarjota naisyrittäjille mahdollisuuden myydä tuotteitaan ja mainostaa yrityksiään. Alussa meitä oli kymmenkunta myyjää Arcadesin ostoskeskuksen parkkipaikalla. Nyt myyjiä on joka sunnuntai yli 200. Onnistuimme luomaan pysyvän markkinapaikan käsityöläisille ja pienyrittäjille, mistä olen todella ylpeä.

Koriste-esineille ei ole suurta kysyntää Sambiassa. Siksi haluan tulevaisuudessa keskittyä hedelmien kuivattamiseen ja myymiseen. Hedelmät ovat yksi Sambian käyttämättömistä luonnonvaroista. Maaseudulla mangot ja banaanit mädäntyvät maahan, koska kukaan ei poimi niitä. Sambiassa ei vielä ymmärretä, millaiset markkinat trooppisille hedelmille on ulkomailla. Tavoitteeni on opiskella lisää liiketaloutta ja laajentaa yritystäni. Haaveilen vieväni hunajaa ja kuvattuja hedelmiä ulkomaille. Lisäksi haluaisin auttaa muita nuoria oman yrityksen perustamisessa.

Minulla ei ole vielä omaa perhettä. Kun tulee perheen perustamisen aika, uskon, että pystyn yhdistämään työn ja perheen. Lapsuuden perhe merkitsee minulle edelleen todella paljon. Veljeni opiskelee tällä hetkellä insinööriksi Suomessa. En näe häntä usein, mikä on raskasta. Toivon, että veljeni palaa jonain päivänä takaisin kotimaahansa, sillä Sambia tarvitsee hänen kaltaisiaan koulutettuja nuoria.”

Melody Anusa

Kyläkoulun opettaja

             JENNI GÄSTGIVARsambia2”Nyt tuli yksi numero liikaa”, Melody Anusa opastaa ekaluokkalaisia.

”Koulussamme on 819 oppilasta ja 13 opettajaa. Luokkahuoneita, opettajia ja koulukirjoja ei ole tarpeeksi, joten koulupäivä on jouduttu porrastamaan. Opetan aamulla ekaluokkalaisia ja iltapäivällä kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisia. Kärsivällisyyteni ja huomioni eivät tahdo riittää koko päivän ajaksi. Tunnen jatkuvasti huonoa omatuntoa, koska minulla ei ole aikaa kaikille oppilaille.

Tällaisissa olosuhteissa työskenteleminen on hektistä ja kuormittavaa. Opettajien ahdinko purkautuu joskus väkivaltana oppilaita kohtaan. Tiedän, että osa kollegoistani lyö oppilaitaan, jos nämä myöhästyvät tai jättävät läksyt tekemättä.

Yritän olla kannustava, etenkin ekaluokkalaisia kohtaan. Aina, kun joku oppilaistani vastaa oikein, koko luokka antaa kunnon aplodit.

Työn huonoista puolista huolimatta en voisi kuvitella tekeväni mitään muuta. Rakastan lapsia ja opettamista. Tämä on minun elämäntehtäväni.

Asun mieheni ja neljän lapseni kanssa koulun vieressä sijaitsevassa työsuhdeasunnossa. Sambiassa on huutava pula opettajista. Asunnon tarjoaminen on yksi tapa houkutella opettajia maaseudun kyliin. Asuntomme on liian pieni perheelleni, mutta tällä hetkellä se on ainoa vaihtoehto.

Arkisin näen lapsiani koulun välitunneilla, ja kotona aamuisin ja iltaisin. Sunnuntaina vietämme aikaa perheen kesken. Kävelemme lähikirkkoon laulamaan virsiä ja kuuntelemaan saarnaa. Kävellessämme kotia kohti tunnen olevani onnellisimmillani.”

Loveness Nalungwe

Kodinhoitaja

”Minusta piti tulla opettaja. Mutta koska lopetin peruskoulun kesken, en voinut toteuttaa haavettani. Neuvon parhaani mukaan lapsiani kotiläksyissä, mutta he ovat niin fiksuja, että pärjäävät ilman apuani. Minulla on neljä lasta, heistä kaksi on edesmenneen sisareni. Olen yksinhuoltaja ja neljän lapseni lisäksi pidän huolta äidistäni. Minun tehtäväni on ansaita rahaa, jotta perheeni saa ruokaa. Kodinhoitajan työssäni siivoan, pyykkään, tiskaan, silitän ja laitan ruokaa.

Suomalainen kehitysyhteistyöntekijä opetti minut tähän työhön. Hän oli ensimmäinen, joka luotti minuun. Hänen avustuksellaan sain lisää asiakkaita. Pidän suomalaisista, koska he ovat rehellisiä ja lojaaleja. Sambialaiset työnantajat ovat äänekkäitä, ankaria ja röyhkeitä.

Toivon, että minulla olisi enemmän aikaa lapsilleni. Iltaisin keräännymme koko perhe television ääreen katselemaan sambialaista saippuasarjaa. Joskus innostumme tanssimaan ja laulamaan yhdessä.

Koulutus on minusta parasta, mitä voin antaa lapsilleni. Maksan heidän koulumaksunsa, koulupukunsa ja koulutarvikkeensa mielelläni. Pidän työstäni, mutta toivon lapsilleni parempaa ammattia kuin omani. Vanhin poikani valmistuu pian lukiosta ja haluaa opiskella markkinointia. Nuorempi poikani tähtää lääkäriksi ja hänen siskonsa haluaa sairaanhoitajaksi. Kuopukseni haluaa opettajaksi. Olen varma, että heillä on edessään loistava tulevaisuus.”

Shedai Mwelwa

Maanviljelijä

”Herään kello viisi aamulla. Otan lapset mukaani, kuljen pellolle ja alan kuokkia maata. Yhdentoista aikaan haen vettä ja alan valmistaa lounasta perheelleni. Veden hakemiseen menee noin tunti. Kannan vesikanisterin pääni päällä ja nuorimmaiseni kulkee mukana kantoliinassa. Vierelläni viisivuotias esikoiseni harjoittelee veden kantamista. Lounaan jälkeen lepään hiukan ja siirryn taas pellolle. Lapset jäävät hoitoon äitini luokse. Työpäiväni loppuu auringon laskiessa kuuden aikaan illalla.

Maanviljelijät ovat riippuvaisia vuodenajoista. Töitä on paiskittava aina, kun sää sallii. Toivon, että tulevaisuudessa kehitämme hyvän kastelujärjestelmän, jonka avulla saamme useamman sadon vuoden aikana. Unelmoin lehmästä. Lehmän avulla peltotyöt sujuisivat vikkelästi ja tehokkaasti. Tällä hetkellä meillä ei ole varaa ostaa lehmää, joten joudumme viljelemään kuokan ja sisun avulla.

Perheeseeni kuuluu kahden lapseni ja aviomieheni lisäksi isäni, äitini, yhdeksän sisarustani ja heidän perheensä. Kaikki perheemme alle kouluikäiset lapset ovat mukana pelloilla ja kouluikäiset käyvät kyläkoulua. On tärkeää, että lapset oppivat pienestä pitäen maanviljelijöiksi, mutta vielä tärkeämpää on, että he käyvät peruskoulun loppuun. Lopetin koulun seitsemännen luokan jälkeen enkä halua, että oma lapseni tekisi samoin.

Kun menimme naimisiin, saimme mieheni kanssa isältäni palan maata, jolle rakensimme oman talon ja raivasimme pellon. Nyt viljelemme pääasiassa maissia, papuja ja bataattia. Sadosta riittää ruokaa perheellemme ja kylän köyhimmille, joita avustamme silloin tällöin. Tulevaisuuden tavoitteemme on myydä osa sadostamme lähialueen asukkaille.

Pimeän tultua keräännymme nuotion ääreen. Aviomieheni on vieressäni ja perheeni ympärilläni. Kerromme toisillemme tarinoita ja kuuntelemme nuotiota. Pitkän työpäivän jälkeen saan vihdoin olla rauhassa.”

Rosario Fundanga

Maakoordinaattori ja yrittäjä

            JENNI GÄSTGIVARsambia3

Rosario Fundanga on etuoikeutettu: hänen ei tarvitse valita työn ja perheen välillä. Kotiapulaiset pitävät huolen kodista ja Fundanga voi keskittyä uraansa.

”Aloitin yhdistyneiden Kansakuntien Global Compactilla seitsemän vuotta sitten yrityskonsulttina ja nyt toimin maakoordinaattorina. Global Compactin yhtenä tavoitteena on yhdistää köyhyyden vähentämisen ja yritysmaailman tavoitteet. Henkilökohtainen intohimoni on edistää naisyrittäjyyttä Sambiassa. Kannustan naisia perustamaan omia yrityksiä, jotta heistä tulisi taloudellisesti itsenäisiä.

Jokaisella on mahdollisuus yrittää. Tietenkin yrityksen perustamiseen tarvitaan rahaa, mutta pelkkä raha ei tee kenestäkään menestyvää yrittäjää. Olen työssäni nähnyt naisia, jotka ovat aloittaneet tyhjästä ja ovat nyt huipulla.

Tiedän, mitä yrittäminen on, koska olen itsekin yrittäjä. Omistan kalanviljelylaitoksen ja autovuokraamon. Aikaisemmin minulla oli työvaatteita valmistava tehdas. Jouduin myymään sen, kun muutimme mieheni työn perässä pois Sambiasta.

Mieheni Caleb Fundanga on Sambian pankin pääjohtaja. Hän on suurin tukeni ja turvani. Asumme yhdessä kahden tyttäremme kanssa Lusakan ulkopuolella. Esikoiseni opiskelee Kanadassa. Työn ja perheen yhdistäminen ei ole koskaan ollut minulle ongelma. Minulla on kotiapulaisia, jotka tekevät kotityöt puolestani. Työvoiman palkkaaminen on Sambiassa todella halpaa. Lähes jokaisella menestyneellä naisyrittäjällä on kotiapulaisia.

Vaikka olen uranainen, lapsilleni minulla on aina aikaa. Vanhempainillat, koulun kevätjuhlat ja kotiläksyjen tarkistaminen ovat aina olleet minun vastuullani. Yritän olla ohjailematta lapsiani heidän ammatinvalinnassaan. Mitä tahansa he päättävätkin tehdä, toivon, että he menestyvät.”

Tilaa Maailman Kuvalehti