Uutiset

Köyhien terveys, Mogadishun nuoret, Tansanian budjettituki, Maailmanpankin päätöksenteko, jne.

Köyhien terveys paranee

Maailma. Terveyteen liittyvissä YK:n vuosituhattavoitteissa on tapahtunut selvää edistystä, Maailman terveysjärjestö WHO sanoo. Muun muassa lapsikuolleisuus ja aliravittujen lasten osuus ovat vähentyneet.

WHO kertoi toukokuussa, että alle viisivuotiaiden lasten kuolemat ovat vähentyneet maailmanlaajuisesti 30 prosenttia vuoteen 1990 verrattuna. Samalla alipainoisten lasten osuus on tippunut 25:sta kuutentoista prosenttiin. WHO:n mukaan erityisesti Liberiassa, Sierra Leonessa, Mosambikissa ja Ruandassa on vaikeuksista huolimatta onnistuttu vähentämään lapsikuolleisuutta.

Toivoa herättää myös WHO:n tieto siitä, että puhtaan veden saatavuuteen liittyvä vuosituhattavoite on saavutettavissa. Järjestön mukaan 87 prosenttia maailman väestöstä saa puhdasta juomavettä. Jos tilanne paranee nykyistä tahtia, toteutuu YK:n vuosituhattavoite niiden ihmisten määrän puolittamisesta, joilla ei ole puhdasta juomavettä.

Järjestö kuitenkin huomautti, että maailmanlaajuiset tilastot jättävät pimentoon maiden väliset suuret erot. Kaikilla osa-alueilla edistystä ei myöskään ole tapahtunut. Vaikka puhdas juomavesi on yhä useampien saatavilla, riittävä sanitaatio ei ole. JR.

Mogadishun nuoret ahtaalla

Somalia. Musiikki ja jalkapallo ovat epäislamilaisia, Somalian pääkaupunkia osittain hallitseva islamistinen kapinallisryhmä on päättänyt. Kaupungin radioasemia on kielletty soittamasta musiikkia – sen sijaan ne voivat esittää nauhoitettua tulitusta – ja jalkapallo-ottelun katsomisesta kiinni jäävää uhkaa raipparangaistus.

”Emme voi katsoa suosikkijoukkueitamme, mennä elokuviin tai tehdä mitään muuta, mitä ikäisemme nuoret tekevät”, 17-vuotias Loyaan Lugacade sanoi uutistoimisto Irinille. Hän asuu Al-Shabab-militanttiryhmän hallitsemalla alueella Mogadishussa.

Lugacaden mukaan hän voi kavereidensa kanssa katsoa elokuvaa tai seurata jalkapalloa ainoastaan alueilla, jotka eivät ole kapinallisten hallinnassa. 18-vuotias Faradheere A’day jäi kiinni elokuvan katsomisesta, ja pakeni välttääkseen pahoinpitelyn. Hän haluaisi seurata suosikkijoukkueensa Arsenalin pelejä. ”Kuvittele, millaista on, kun maailman harmittomimman asian tekeminen kielletään!”

Paikallisen toimittajan mukaan elokuvat ja jalkapallo olivat aikaisemmin ainoat mahdollisuudet pitää hauskaa Mogadishussa. ”Hauskan pitäminen tässä kaupungissa on laitonta”, hän sanoi.

”En usko, että monet nuoret haluavat liittyä kapinallisiin”. JR.

Avunantajat vähentävät budjettitukea Tansanialle

Tansania. Avunantajat ovat päättäneet leikata Tansanialle antamaansa suoraa budjettitukea 220 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Seuraavan budjettivuoden aikana Tansania saa leikkausten jälkeen kehitysapuna suoraa budjettitukea 534 miljoonaa dollaria.

Avunantajien mukaan syynä tuen rajuun vähentämiseen on aiemmin annetun tuen ehtoina olleiden uudistusten hidas vauhti. Toukokuun puolivälissä antamassaan julkilausumassa avunantajat nostivat esiin erityisesti julkisen taloushallinnon uudistusten hitauden. Myös julkisten palvelujen epätasaista jakautumista kritisoitiin.

Budjettitukea antavassa ryhmässä on mukana useita avunantajamaita sekä Maailmanpankki, Afrikan kehityspankki ja Euroopan komissio. Myös Suomi kuuluu ryhmään.

Budjettituki on kohdentamatonta apua, jonka käytöstä maan hallitus saa päättää. Yhtenä syynä leikkauksiin uskotaan olevan useat näkyvät korruptiotapaukset.

Tukileikkaus koskee talousarviota 2010–11. Tansaniassa budjettivuosi alkaa heinäkuusta ja päättyy kesäkuuhun. Nyt päättymässä olevalla budjettikaudella kolmannes valtion talousarviosta oli ulkomaista apua. Tansania on yksi kehitysapua eniten henkeä kohden saavista maista. PL.

Afrikan valta väheni Maailmanpankissa

Yhdysvallat. Kehittyvillä mailla on jatkossa entistä enemmän sananvaltaa Maailmanpankissa. Eri maiden painoarvoa Maailmanpankin päätöksenteossa muutettiin pankin kevätkokouksessa huhtikuun lopulla.

Häviäjiksi uudistuksessa jäivät Afrikka ja Eurooppa. Kokouksen jälkeen varsinkin Afrikan valtiot ilmoittivat olevansa tyytymättömiä vallan uusjakoon.

Suurin voittaja oli Kiina. Sen äänivalta lähes kaksinkertaistui.

Varakkaiden maiden käsissä säilyy 60 prosenttia äänivallasta, kehittyvillä mailla siitä on kolmannes. Köyhimmillä mailla äänivaltaa on vain kuusi prosenttia, vaikka suurin osa pankin toiminnasta vaikuttaa eniten juuri niihin, Bretton Woods Project -järjestö arvioi.

Suurinta äänivaltaa Maailmanpankissa käyttää Yhdysvallat, jolla on uudistuksen jälkeenkin lähes 16 prosenttia äänistä. Seuraavana tulee Japani vajaalla seitsemällä prosentilla, kolmantena Kiina 4,4 prosentilla.

Development Today -lehti laski, että Pohjoismailla on yhteensä alle kolme prosenttia pankin äänivallasta, vaikka niiden osuus pankin rahoituksesta on yli kuusi prosenttia. PL.

”Kuolemaantuomittu” sai oleskeluluvan

Suomi. Maailman Kuvalehti esitteli helmikuun numerossa Nadimin, 22-vuotiaan irakilaismiehen, joka oli vuotta aiemmin paennut kotimaastaan Suomeen. Irakissa häntä vainottiin homoseksuaalisuuden vuoksi.

Pakolaisena Suomessa eläneellä Nadimilla oli opiskelupaikka, mutta ei varmuutta saisiko hän jäädä maahan.

Huhtikuussa Nadimille myönnettiin oleskelulupa.

”Maahanmuuttovirasto pyysi minut viime marraskuussa haastatteluun. Kerroin heille tarinani. Odotusaika oli pitkä, mutta onneksi sain lopulta myönteisen päätöksen”, hän iloitsee.

Nadimin tavoitteena on saada tutkinto ja lopulta koulutusta vastaava työpaikka.

”Minun täytyy vielä opiskella suomea, sillä haluan totisesti pysyä täällä. Pyrin auttamaan tätä maata, sillä se pelasti henkeni.”

Nadim tietää olevansa onnekas, mutta mieltä painaa homoystävien kohtalo Irakissa.

”Haluan auttaa niitä irakilaisia homoja, jotka elävät pahaa elämää. Tiedän monia, jotka ovat paenneet Irakista ja elävät nykyisin Turkissa tai Syyriassa, eikä heillä ole varaa tulla turvalliseen maahan EU:hun.”

Sasha Huttunen

Jättipanostus hiv-työhön Etelä-Afrikassa

Etelä-Afrikka. Etelä-Afrikka laajentaa hivin torjunta- ja hoitopalveluita nopeammin kuin mikään muu maa maailmassa.

Hallituksen tavoitteena on, että hiv-lääkitystä olisi saatavilla kaikilla maan yli 4000 julkisella terveysasemalla. Hallitus on aloittanut myös kampanjan, jonka puitteissa on tarkoitus tehdä hiv-testi 15 miljoonalle eteläafrikkalaiselle vuoteen 2011 mennessä.

Etelä-Afrikan valtiovarainministeriö on budjetoinut hivin hoitoon miljardi Yhdysvaltain dollaria. Ministeriö arvioi, että miljoona uutta ihmistä pääsee tulevina vuosina hoidon piiriin.

Muutos Etelä-Afrikan suhtautumisessa hiviin on merkittävä. Maan edellinen presidentti Thabo Mbeki muun muassa kyseenalaisti hivin ja aidsin yhteyden.

Yksi kysymysmerkki uuden hiv-politiikan yllä on: suostuvatko ulkomaiset avunantajat rahoittamaan aiempaa huomattavasti suurempaa hiv-ohjelmaa?

Noin 5,7 miljoonaa eteläafrikkalaista on hiv-positiivisia. JR.

Kuolemantuomio uhkaa filippiiniläissiirtolaisia

Filippiinit. Noin 60 filippiiniläissiirtolaista odottaa kuolemantuomion täytäntöönpanoa eri puolilla maailmaa, filippiiniläisten siirtolaisjärjestöjen yhteenliittymä Migrante International sanoo. Suuri osa heistä elää Lähi-idässä.

”Monet heistä ovat eristettyjä, hyväksikäytettyjä […] ja pahimmillaan jotkut heistä tapetaan”, Amnesty Internationalin Filippiinien-osaston johtaja Aurora Parong sanoi uutistoimisto IPS:lle.

Migranten mukaan noin 5 000 filippiiniläistä istuu ulkomaisissa vankiloissa.

”Saimme vessapaperille kirjoitetun kirjeen usealta [filippiiniläiseltä]. He kertoivat, miten heitä kidutettiin viisi päivää ennen kuin tunnustivat rikoksen, jota he eivät olleet tehneet”, Migranten puheenjohtaja Garry Martinez sanoi. Väitetty kidutus tapahtui Saudi-Arabiassa.

Migranten mukaan Filippiinien suurlähetystöt ovat joissain tapauksissa kieltäytyneet auttamasta vankeja. Arviolta kymmenen prosenttia Filippiinien 92 miljoonan hengen väestöstä työskentelee ulkomailla. JR.

Intia siirtää rahaa köyhiltä urheilukisoihin

Intia. Intia on siirtänyt kymmeniä miljoonia dollareita köyhyyden vähentämisohjelmista lokakuussa järjestettävien Kansainyhteisön urheilukisojen rahoittamiseen, Housing & Land Rights Network -järjestö sanoo.Järjestön mukaan väite perustuu Intian hallituksen virallisiin asiakirjoihin.

Viranomaiset Intian pääkaupungissa Delhissä sanovat, että väitteitä tutkitaan.

Järjestön mukaan Kansainyhteisön kisoihin on myös käytetty holtittomasti rahaa.

Virallisesti kisat ovat ylittäneet alkuperäisen budjettinsa yli 500 prosentilla, mutta järjestön keräämien tietojen mukaan todellinen luku on yli 1 500 prosenttia.

Noin 100 000 köyhää perhettä on häädetty Delhissä kisoihin liittyvien rakennushankkeiden alta. Järjestön mukaan ennen kisojen alkamista todennäköisesti vielä noin 40 000 ihmistä joutuu lähtemään asuinsijoiltaan.

YK:n ihmisoikeusjärjestön OHCHR:n raportoija totesi, että kisoihin valmistautuminen on yksi syy siihen, että Delhi on lakkauttanut kodittomien suojia. Useita kodittomia kuoli Delhissä kylmyyteen tammikuussa.

Kansainyhteisön kisat järjestetään joka neljäs vuosi. Tänä vuonna niihin osallistuu 71 maata, jotka kilpailevat 17 urheilulajissa.

Kansainyhteisö koostuu Britanniasta ja sen entisistä siirtomaista. JR.

Brasilia rakentaa koteja köyhille

Brasilia. Brasilia rakentaa vauhdilla koteja köyhille, jotka ovat joko kodittomia tai asuvat turvattomissa slummeissa. Tänä vuonna on tarkoitus sopia miljoonan kodin rakentamisesta, ja hankkeen ensi vuonna alkavassa toisessa vaiheessa tavoitteena on rakentaa kaksi miljoonaa kotia lisää.

Minun kotini, minun elämäni -nimisessä hankkeessa alle 870 dollaria kuukaudessa ansaitsevien perheiden asunto maksetaan kokonaan. Mitä enemmän kodinostajat ansaitsevat, sitä pienempi osuus kodin ostamisen kuluista katetaan.

Tavoitteena on muuttaa nykyiset slummit turvallisiksi asuinalueiksi, joissa julkiset palvelut ovat saatavilla.

Samalla ohjelma pyrkii siirtämään ihmisiä alueille, joissa maanvyörymät ja tulvat eivät uhkaa. Huhtikuussa 60 taloa tuhoutui rankkasateissa Rio de Janeiron naapurikaupungissa Niteroissa.

Hanketta hallinnoivan Caixa Economica Federal -pankin johtaja Maria Fernanda Ramos Coelho kertoo uutistoimisto AP:lle, että hanke on herättänyt kiinnostusta muun muassa Angolassa, Kap Verdessä ja Mosambikissa.

”Tätä mallia voisi epäilemättä käyttää muissakin maissa”, Habitat-järjestön Brasilian-johtaja Demostenes Moraes puolestaan sanoo.

Kaikki eivät usko ohjelman toimivuuteen: huhtikuussa 2 000 mielenosoittajaa vaati asuntoja köyhille. He väittivät, ettei hallituksen ohjelma tavoita kaikkia apua tarvitsevia. JR.

Lämpö liikaa liskoille

Maailma. Ilmaston lämpeneminen harventaa maailman liskokantoja, toteaa tuore tutkimus.

”Tämä tutkimus on erittäin tärkeä, koska se osoittaa, että ilmastonmuutokseen liitetyt laajat sukupuutot eivät ole vain teoreettisia rakennelmia”, tutkija Chris Thomas Yorkin yliopistosta sanoi New Scientist -lehdelle.

Thomas oli kollegoineen aikaisemmin arvioinut, että jopa 37 prosenttia maalla elävistä eläin- ja kasvilajeista kuolisi sukupuuttoon vuoteen 2050 mennessä. Jotkut biologit olivat kyseenalaistaneet tällaiset arviot, koska ne perustuvat teoreettisiin malleihin.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa seurattiin ilmastonmuutoksen vaikutuksia luonnossa eläviin liskokantoihin. Seurattujen liskojen määrä väheni 12 prosentilla vuodesta 1975. Liskot kuolevat, koska ne joutuvat viettämään enemmän aikaa varjossa suojautuakseen auringolta, jolloin niillä on vähemmän aikaa etsiä ruokaa.

Tutkijat arvioivat tällä perusteella liskokantojen kehittymistä eri puolilla maailmaa. He ennustavat, että 20 prosenttia liskolajeista kuolee sukupuuttoon vuoteen 2080 mennessä. JR.

Adoptioiden aloittaminen huolestuttaa Guatemalassa

Guatemala. Guatemala mahdollistaa kansainväliset adoptiot jälleen kesäkuussa. Ihmisoikeusjärjestöt epäilevät, että tästä seuraa samankaltaisia väärinkäytöksiä kuin ennen vuotta 2008, jolloin Guatemala kielsi adoptiot ulkomaille.

”Vastustamme kansainvälisten adoptioiden sallimista nyt. Sama järjestäytyneen rikollisuuden verkosto, joka loi merkittävän kansainvälisen markkinan 5 000–6 000 lapsen vuosittaiselle viennille, on edelleen olemassa”, Fundación Sobreviventes -järjestön johtaja Norma Cruz sanoi uutistoimisto IPS:lle.

Ennen kieltoa Guatemalasta adoptoitiin enemmän lapsia suhteessa väestöön kuin mistään muusta maasta. Aktivistien mukaan raskaana olevia naisia houkuteltiin antamaan lapsensa adoptoitavaksi.

Lasten oikeuksia ajavan järjestön johtajan Felipe Garcían mukaan 27 000 ennen vuotta 2008 tapahtunutta epäselvää adoptiotapausta on edelleen selvittämättä. Hänen mukaansa Guatemalan hallitus ei myöskään ole asettanut kotimaassa tapahtuvia adoptioita etusijalle.

Guatemalan adoptioviranomaisen mukaan adoptioita tullaan valvomaan huomattavasti aiempaa tarkemmin. JR.

Gorillat stressaantuvat turisteista

Afrikka. Turistien läsnäolo sekoittaa gorillojen luontaista ruokailurytmiä ja lisää niiden aggressiivisuutta, tutkijat sanovat. He seurasivat Makumba-nimisen urosgorillan käyttäytymistä vuoden ajan Keski-Afrikan tasavallassa.

Tutkijat tarkkailivat Makumban reagointia erikokoisiin ihmisryhmiin, muun muassa turisteihin ja tutkijoihin.

Makumba käytti sitä vähemmän aikaa syömiseen, mitä enemmän ihmisiä oli lähistöllä. Gorillojen käyttäytyminen myös muuttui aggressiivisemmaksi, kun ihmiset olivat lähempänä.

Tutkijat suosittelevat, että ihmiset pitävät jatkossa 18 metrin etäisyyden gorilloihin. Tähän asti suositus on ollut seitsemän metriä.

Ihmisten läheisyys on vaarallista gorilloille myös siksi, että ihmisten sairaudet voivat tarttua niihin. Tavanomainen flunssa voi tappaa kokonaisen gorillaperheen.

Gorillaturismin suosio on kasvanut viime vuosina huomattavasti. Se on merkittävä tulonlähde monille Afrikan maille, ja se luo työpaikkoja.

Ekoturismilla saavutettuja tuloja on käytetty harvinaisten lajien suojeluun. JR.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!