Voi öylätti soikoon! Kiroilemisen universaali taide

Suomen kovat konsonantit sopivat hyvin ärräpäiden päräyttelyyn. Mutta osataan sitä, kele, kiroilla muuallakin.

Teksti: Pia Laine

PitkätKulttuuri

Tehdään ensin yksi asia selväksi: kirosana ei ole sama asia kuin kiroilu.

Kokeile vaikka itse. Vilkaise ympärillesi ja huikkaa lähinnä olevalle ihmiselle seuraava lause: Oletpas tänään perkeleen hyvännäköinen.

Kas, siinä käytit juuri kirosanaa adjektiivina. Vaikka sana oli ruma, merkitys oli kaunis.

Se, mitä saat vastaukseksi, riippuu siitä, kuka sattui kehujesi kohteeksi. Ihmetystä, maireutta – tai parhaimmillaan sen aidon kiroilun.

Jos sadattelu ei irronnut lähimmäisestä, voit testata myös itse. Mojauta isovarvas vauhdilla ovenkarmiin ja kuuntele. Sieltä niitä ärräpäitä tulee, tunteella. Tätä on kiroilu.

Huvittava perkele

"Kirosanat vaihtelevat, mutta tapa käyttää niitä on aika samantyyppistä. Ne auttavat vahvistamaan sanottua, niillä voidaan kirota toista ja ne voivat ilmaista aggressiota”, kertoo suomen kielen tutkija Lari Kotilainen.

Kirosanaksi kelpaavat vain sanat, jotka kauhistuttavat. Tai kauhistuttivat silloin, kun niitä alettiin käyttää kirosanoina.

Suomalaisen kiroilun klassikko on perkele, jolla on ikää tuhansia vuosia.

Gambiasta kotoisin olevaa Keba Saballya suomalainen perkele huvittaa.

"Jos Gambiassa kutsuisi jotakuta perkeleeksi, niin sille naurettaisiin. Siihen voisi vastata että 'en minä mikään perkele ole'", Sabally kertoo.

Saballylle suomalaisen kiroilun koko kirjo tuli tutuksi aiemmassa työpaikassa suomalaisella telakalla. Kun 4000 ihmisen työpaikan väestä 99 prosenttia oli miehiä ja työ raskasta, kiroilua piisasi.

"Vaikka kiroilu on rumaa, niin kyllähän siitä voimaa saa. Että 'ei tämä perkeleen saatana mahdu'. Suomalaisia työkavereita se tietenkin huvitti", Sabally kertoo.

Alapääjuttuja

On yksi aihepiiri, joka toistuu lukemattomien kielten kirosanoissa: naisen sukupuolielimet. Miksi ihmeessä?

"Kirosanat liittyvät siihen, mikä on tabu, kiellettyä", Kotilainen kertoo.

Seksuaalisuus on ollut kaikkialla vähän arka aihe, ja siksi se on kirosanojen aarreaitta.

Kun Sabally miettii kotimaassaan käytettyjä kirouksia, moni niistä liittyy naisiin.

Saballyn äidinkielellä mandinkaksi kirosana abaab viittaa toisen äitiin. Suomesta ei aivan vastaavaa loukkausta löydy, mutta englannin motherfucker osuu aika lähelle, hän kuvailee.

Saballyn sanavarastosta löytyy kirosanoja myös muilla länsiafrikkalaisilla kielillä.

Fulankielinen cedeere tarkoittaa samaa kuin suomen kielen yleisin kirosana, se v-alkuinen. Wolofiksi taas chapandai – no, se on sama asia, mutta viittaa vielä haukuttavan äitiin.

Madjakin kantapiu taas voisi kääntyä suomeksi – sievistellen ilmaistusti – ahteriksi.

Mitään niistä ei kuitenkaan käytetä likimainkaan yhtä paljon kuin suomen kielen v-sanaa.

Kielentutkija Kotilainen muistuttaa, ettei nykysuomen vittua enää yhdistetä naisen alapäähän.

"Suomen kielessä vittu on kieliopillistunut, eikä sen alkuperäinen merkitys ole enää ensisijainen. Sana on sitä paitsi äänteellisesti aika tehokas."

Kieliopin ja kirosanojen liitto kiinnostaa Kotilaista muutenkin. Hän on tutkinut etenkin suomen kielen aggressiiviksi kutsuttua ilmiötä.

Se on suomalainen tapa heivata kieltoverbi kirosanan tieltä jorpakkoon. Vaikka näin: Perkele mä tätä juttua lukea jaksa. Tai: Vittu mua kiinnosta.

Äitis oli

Kirosanat kertovat kulttuurin arvoista. Suomessa "äitis oli" -argumenttia harrastetaan lähinnä hiekkalaatikoilla. Se ja harmiton sukulaisensa "isäs oli" ovat solvausten kevyintä höyhensarjaa.

Katolisessa maailmassa on toisin. Siellä äidin loukkaaminen on kiroilun raskasta sarjaa, etenkin jos mukaan otetaan seksuaalisuuteen liittyviä ilmauksia. Niiden on tarkoitus loukata, ja sen ne myös tekevät.

Espanjankielisten kirosanojen klassikko on hijo de puta, huoranpenikka. Se on kuitenkin niin yleisesti käytössä, että sanayhdistelmän vahvuus on loiventunut suomalaisen v-sanan tyyliin. Sen rinnalla espanjankielisessä maailmassa on käytössä kymmeniä ellei satoja eri tapoja kehottaa toista ihmistä sukupuoliseen kanssakäymiseen oman äitinsä kanssa.

Kirosanojen materiaaliksi kelpaavia tabuja löytyy seksuaalisuuden lisäksi paljon myös uskonnosta.

Uskonnollisten kirosanojen mestareiksi ovat tarjolla ainakin Kanadan ranskankielisen provinssin Quebecin asukit. Käytössä ovat toki muutkin ranskan kielen kirosanat, mutta kun puheeseen halutaan kunnolla tehoa, lainataan sanat kirkosta.

Ostié! Voi öylätti! Câlice! Ehtoollismalja! Sacrament! Sakramentti!

Suomalaisen korvaan sanalitania kuulostaa harmittomalta, mutta quebeciläistuttava vakuuttaa, että törkyisyyden astetta on vaikea ylittää. Yhdistelmä Jesu Christ tabernak kolisee komeasti ärräpäitä ja konsonantteja, kun siihen pakkaa kirosanan voimaa.

Taitolaji, perskutarallaa

"Kirosanojen käyttö on taitolaji. Siihen ei riitä se, että osaa kirosanan. Pitää myös tiedostaa sen vahvuus", Kotilainen sanoo.

Siksi kiroilu särähtää korvaan pahiten niiden suusta, joilta sitä vähiten odottaa. Lieväkin kirosana vanhan, asiallisesti pukeutuneen naisen suusta tehoaa paremmin kuin pitkä litania ruokottomuuksia teinipojan suusta.

Erityisen haasteellista kiroilu on muulla kuin omalla äidinkielellä. Kirosanojen kääntäminen kielestä toiseen ei riitä, sillä tehokas kiroilu onnistuu vasta, kun tuntee toisen kulttuurin kiroilun tavat, paikat ja ajat.

Ja kun kieltä vähänkään murtaen puhuva ottaa ja kiroaa, kuulija hätkähtää herkästi.

Kiroilua säädetään aina sen mukaan, keitä on paikalla.

"En minäkään vittua oman äitini kuullen ääneen sanoisi", Kotilainen muistuttaa.

"Kirosanojen valintaan vaikuttaa myös ikä. Vanhan isoisän ei voi kuvitella sanovan vittu, mutta perkeleet ja muut voivat kuulua sanavarastoon."

Koska ja mitä on kielentutkija viimeksi kironnut?

"Enpä tiedä. Varmaan sitä, että on liikaa töitä. Kunnon spontaanista kiroilusta on aikaa, sitä tulee tehtyä, jos kaatuu pyörällä tai jotain vastaavaa. Mutta muuten tulee kyllä kirosanoja käytettyä. Kyllä 'vitun hyvä' on aika jokapäiväistä."

Sadatteleva kansa

Suomen kielessä kiroillaan paljon, mutta lyhyesti. Eikä aina tarkoiteta läheskään sitä, mitä sanotaan. Tietyissä ryhmissä ja ikäluokissa kiroilu kuuluu arkikieleen, ja harva lotkauttaa korvaansa värikkäällekään törkylitanialle.

Monessa muussa kulttuurissa kirosanat ovat harvinaisuutensa vuoksi paljon vahvempia.

Miten on kiroilun kanssa vaikkapa Tansaniassa?

"Ei minulla ole aavistustakaan", vastaa maassa pitkään asunut ja suahilia puhuva suomalainen. "En minä ole koko aikana oppinut mitään kirosanoja. Ei niitä arjessa käytetä."

Suomalaisen kiroilun määrä ja keveys ihmetyttää myös Keba Saballyä: "Jos Gambiassa joku kiroilee mandinkaksi, niin muut huolestuivat, että mikä hänellä on hätänä."

Nuoret miehet kiroilevat kyllä Gambiassakin, mutta vanhojen ihmisten edessä sitä yritetään välttää.

"Nuorilla kiroilu on samanlainen tapa näyttää vahvuuttaan kuin lihaksilla pullistelu tai tappeleminen. Kiltimmät jäävät helposti jalkoihin, ja heitä komennellaan."

Nykyisessä työssään Sabally pitää huolen, ettei tule kiroilleeksi – ja ettei kukaan muukaan kiroile. Sabally on nuoriso-ohjaaja nuorisotalolla, jossa kiroilu on kielletty.

Silti sitä kuulee ihan tarpeeksi.

"Tuntuu, että nuorten puheessa joka toinen sana voi olla kirosana. Se on harmi, sillä muuten suomi on niin kaunis kieli. Jos kiroilua saataisiin vähenemään, niin yhteiskunta olisi kaikille mukavampi paikka elää", Sabally sanoo.

Isoäitinsä Sabally ei muista ikinä kiroilleen – eikä muiden hänen ikäluokkansa naisten. Haukkumisen ja läksyttämisen isoäiti sen sijaan taisi: jos teki jotain kiellettyä, sai kyllä kuulla kunniansa, värikkäin kielenkääntein.

"Jos isoäidin kuulleen kiroili, kannatti juosta piiloon ja nopeasti."


Kipulääke kiroilu

Upota kätesi jääpalapaljuun ja pidä suu kiinni. Kuulostele kipua.

Kokeile sama toisella kädellä, mutta kiroa antaumuksella. Helpottiko?

Näin testattiin kiroilun kipua vähentävää vaikutusta brittiläisessä Keelen yliopistossa. Testissä kiroilleet pystyivät pitämään kättään jäiden seassa paljon tuppisuita pidempään. Vuosi sitten valmistunut tutkimus todisti sen, minkä moni tiesi jo ennalta: kun kivun kyytipojaksi saa kirota, kipu tuntuu vähemmän.


Kiron nolo loppu

Uppo-outojen sanojen opettelussa on aina riskinsä. Pari yhdysvaltalaista vaihto-opiskelijaa tahtoi vuosia sitten oppia suomen kirosanoja. Niitä oli kehuttu tehokkaiksi.

Vapaaehtoinen opettaja löytyi helposti tuttavapiiristä ja vaihto-opiskelijat pakersivat illan suomenopintojen parissa.

Seuraavana päivänä oppi otettiin käyttöön bussimatkalla. Nuoret miehet toivoivat voimasanojen tekevän vaikutuksen kanssamatkustajiin.

Niin ne tekivätkin. Koko bussi hytkyi naurusta.

Naurunremakka ei ottanut laantuakseen, vaikka miehet kuinka komeasti päräyttelivät vasta oppimiaan manauksia: "Porkkana! Nauris! Lanttu!"

Julkaistu Maailman Kuvalehti Kumppanissa 7-8/2010.

 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Pia Laine profiilikuva oranssilla taustalla

Pia Laine

Pia Laine on Maailman Kuvalehden toimittaja. Hän kirjoittaa, editoi ja kuvatoimittaa.